Kaikki oikeudet Irene Matiatos. Käännetty luvalla. Copyright of text and cartoons Dr. Irene Matiatos. Translated by permission. Cartoons used by permission. Original pages of Irene Matiatos can be found at http://www.drirene.com.

Tunnen syyllisyyttä hankittuani lähestymiskiellon

Lähettäjä: Monica
Lähetetty: Keskiviikkona, 6. lokakuuta, 1999
Otsikko: Tunnen syyllisyyttä hankittuani lähestymiskiellon. Apua!!!

Hyvä Dr. Irene,

Olen ollut naimisissa melkein 6 vuotta, ja asiat mieheni kanssa ovat menneet niin huonoiksi, että toukokuussa pyysin häntä muuttamaan pois.

Hän ei halunnut lähteä ja paasasi päiväkausia että kaikki oli minun vikani. Hän väitti että vain minulla oli ongelmia, ja että kaikki olisi hyvin jos vain lopettaisin sen *#*#. Hän näyttää ajattelevan, että hän on minun uhrini, minkä todistamiseen hän näkee paljon vaivaa. Minä olen liian herkkä ja minun tarvitsee vain ...(täytä tyhjä kohta)... pitääkseni hänet onnellisena. Sitten ja vasta sitten hän lakkaa olemasta "hieman liian" vihainen. Hän on kauhistuttanut minua ja meidän poikaamme lukemattomilla "hieman liian vihaisilla" hetkillä ja tilanteilla. Hän on hakannut seiniä ja ovia ja rikkonut huonekaluja. Sen jälkeen hänellä on ollut kanttia kertoa minulle mitä tein väärin!!! Tämä kieroutunut paradoksi on tehnyt minut valtavan vihaiseksi. Hyvä! Sinun pitäisikin olla vihainen. Sinä ja sinun poikasi ette ansaitse tätä paskaa.

Miksi hän ei näe kuinka kauhea hän on meille ollut? Hän ei kykene siihen, koska hän on keskittynyt vain siihen miltä HÄNESTÄ tuntuu; siihen vääryyteen jota SINÄ teet hänen tunteilleen, sillä sinun oletetaan "tietävän" mitä tehdä ja tekevän sen joka hetki. Miksi hän ei kykene kokemaan empatiaa sen kauhun vuoksi, jota me joudumme kestämään? Mitä todennäköisimmin hänellä on empatiaa, mutta hänen tarpeensa ja halunsa ohittavan kaikkien muiden tarpeet. Meninkö naimisiin sellaisen ihmisen kanssa, joka ei kykene olemaan pahoillaan siitä tuskasta, jota hän aiheuttaa muille? Vain jos se synnyttää hänessä kokemuksen, että häntä on kohdeltu väärin. Miksi kaipaan häntä vieläkin, vain tajutakseni kuinka julma ja järjetön hän on? Koska hänen käyttäytymisensä on sinusta niin järjetöntä ja mieletöntä, sinä ajattelet, että jos hän tajuaisi mitä hän tekee, hän muuttuisi. Näin ei käy. Hänen uskomustensa lujuus menee kaiken muun yli, ja paljon! Kaksi päivää sitten hän tuli hakemaan 5-vuotiaamme ja sanoi, että hänen päätänsä särki. Vanha minä olisi tarjoutunut hieromaan hänen niskaansa ja peruuttanut iltasuunnitelmansa, niin että hän olisi voinut levätä. Oikein. Tämä on se nainen johon hän rakastui, se joka piti huolta hänen tarpeistaan ja haluistaan. Sitä paitsi, se oli taholtasi hienoa käyttäytymistä. Mutta se ei ole hienoa jos se ei ole molemminpuolista, jos antaminen on vain yksisuuntaista. Normaalimpi kumppani antaisi takaisin. Uusi minä ei sanonut mitään, ainoastaan nyökkäsi hänelle. Totta. Mitä muuta voit tehdä?

Sitten hän kysyi mitä aion tehdä illalla, ja vastasin, "en paljoa, opiskelen ja menen myöhemmin päivälliselle". Sitten hän sanoi, "kenen kanssa". Vastasin, "ystävien kanssa". Asiat menivät todella pahasti pieleen ennätysajassa. Totta kai, miten sinä uskallat tehdä jotakin ilman häntä - sinähän olet hänen vaimonsa! HÄNEN vaimonsa. Hän sanoi, "se on kundi eikö olekin.......huora........kuka hän on.....katkaisen sinun kurkkusi...." Tämä kaikki tapahtui kolmen minuutin sisällä siitä kun hän tuli!!! Olemme olleet asumuserossa jo 6 kuukautta eikä hän ole edes alkanut päästää irti. Miesten tapaaminen ei kiinnosta minua, mutta hän ei usko minua. Se ei ole tippaakaan hänen asiansa eikä sillä ole väliä uskooko hän vai ei. Lakkaa yrittämästä selittää. Te olette asumuserossa. Sinä voit tavata ketä haluat. Voit tehdä elämälläsi ihan mitä haluat etkä ole hänelle selitystäkään velkaa. Lakkaa antamasta niitä ja vaadi että hän tyytyy siihen! Hänen lähdettyään olin paniikissa. Hän ei ollut koskaan aikaisemmin ollut niin pirullinen, ja ajattelin että hän saattaisi todella lyödä minua tällä kertaa. Päätin suojella itseäni laillisesti ja hankin lähestymiskiellon. Hyvä, hyvä, hyvä, hyvä, hyvä, hyvä (ymmärrätkö sanomani?) Kokemani syyllisyys hämmentää minua. Toisaalta näen miten pelottavaa tämä on. Toisaalta huomaan arvioivani käyttäytymistäni ja miettiväni, olisiko ollut joku toinen tapa. Auta minua, olen niin vihainen, syyllinen ja hämmentynyt. Arvostaisin mitä tahansa neuvoa. Kiitos hienoista sivuistasi. Opin lisää joka päivä! -Monica

Ellet ole sosiopaatti, syyllisyys on hyödytön ja tuhoava tunne, joka on mielesi syvien irrationaalisten ajatusten ja oletusten laukaisema. Tämä ajattelu synnyttää syyllisyyden tunteen. Jos ajattelusi on todellakin irrationaalista (järjetöntä), koet tuskallisen tunteen, joka saattaa johtaa sinut itseäsi vahingoittavaan käyttäytymiseen. Sinun on tarkasteltava ajatusketjujasi. Kokeilepa tätä:

Aina kun koet syyllisyyttä, älä reagoi. (Jos olet epävarma, älä tee mitään.) Sen sijaan istu alas ja kirjoita jokainen ajatus joka synnyttää syyllisyyttä. Kun olet rauhoittunut, tarkastele ajatuksiasi objektiivisesti. Lyön vetoa, että ajattelusi on melkein kokonaan irrationaalista. (Esimerkiksi: "Hän on minun aviomieheni; hyvä vaimo ei hanki lähestymiskieltoa miehelleen ja lapsensa isälle". "Hän ei tarkoita sitä; hän vain rakastaa meitä niin paljon, että ei huomaa mitä hän tekee." "Kaksi väärää ei tee yhtä oikeaa. Minun pitäisi olla rakastava vaimo ja peruuttaa lähestymiskielto." Ja niin edelleen. Väärin! Sinun aviomiehesi ei käyttäydy rakastavan miehen ja isän lailla. Rakastava mies ja isä ei uhkaile perhettään eikä huuda eikä riko esineitä. Rakastava mies ja isä reagoi siihen, että hän satuttaa perhettään. Rakastava mies ja isä ei vääristä todellisuutta eikä syytä vaimoaan omasta "hallitsemattomasta" mielestään. Ja niin edelleen.

Sinulla on kaikki oikeudet suojella itseäsi ihmiseltä, jonka pelkäät vahingoittavan itseäsi ja perhettäsi. Itse asiassa, sinun velvollisuutesi itseäsi ja lastasi kohtaan on suojella itseäsi. Totuus on, että teit sen mitä sinun oli tehtävä. Totuus on, että et halunnut mennä näin pitkälle, mutta sinun miehesi, hänen kyvyttömyytensä hyväksyä elämä, ja hänen pitäytyminen sinun pakottamisessasi, pakottivat sinut tähän. Sinä teit järjellisen teon. Älä vedä lähestymiskieltoa pois. Ymmärrätkö?

Jos teet tämän harjoituksen joka kerta kun koet syyllisyyttä, rakennat itsellesi hitaasti uusia, terveempiä ja oikeampia ajatusketjuja. Ajan oloon sinun ei enää tarvitse tehdä harjoitusta erikseen, vaan se alkaa tapahtua itsestään, ja vapaudut syyllisyyden kokemuksista spontaanisti. Yritä. Se toimii!

Hyvää jatkoa, -Dr. Irene

Sitten...katso mitä tapahtui Monicalle 6 viikkoa myöhemmin!

Odotas kun näet Monican ja pojan maaliskuussa 2000!

Tohtori Irenen verbaali väärinkohtelu

Tunnen syyllisyyttä hankittuani lähestymiskiellon