Taloutemme on täysihoito- ja kurssimaksujen, ystävien vapaaehtoisten lahjoitusten ja osakeostojen varassa. Olemme vuosien varrella pienentäneet yhteiskunnallisia menoja sadoilla tuhansilla tai miljoonilla euroilla säästyneinä sairaala- ja vankilamaksuina, erilaisina tuki- ja kuntoutusmaksuina, turvapaikka- ja sijoituskuluina. Emme myöskään ole etsineet kuntien maksusitoumusasiakkaita. Täältä apua hakevat saavat sitä sillä vähällä minkä kykenevät maksamaan. Tue toimintaamme, autat silloin meitä auttamaan muita.
Osallistu talkoisiin
Olemme pitäneet toimintaamme ylhäällä yli 25 vuotta talkoohenkisten ihmisten avulla. Tämä tosiasia kuuluu paikan hyvään henkeen. Täällä näkyy ja tuntuu joka puolella niin monen rakastavan käden jälki. Tuletko auttamaan? Tulemalla talkoisiin saat oman huoneen, maittavaa ruokaa, rantakivaa, pääasiassa mukavaa vertaisseuraa ja monenlaista toipujaa. Mitä muuta voisi toivoa?
Ryhdy huonekummiksi
Jokainen saa valita itselleen sopivan huoneen ja tehdä siitä juuri sellaisen turvasataman, kesämökin tai maailmanlopun bunkkerin, josta on aina haaveillut. Näin jokainen huone saisi muodon, tarinan ja nimen. Kutsumme siis sinut ja/tai ystäväporukkasi ryhtymään huonekummiksi. Voitte rakentaa valitsemastanne huoneesta ystävällisen sylin itsellenne ja muille ja näin tukea toimintaamme pitkälle tulevaisuuteen.
Liity yhdistyksemme jäseneksi
Kohtaaminen ry on yleishyödyllinen yhdistys, joka huolehtii Majatalon toiminnalisesta puolesta ja vuokraa toimitilojaan Ystävyyden Majatalo OY:ltä. Kaikki jotka jakavat tahtomme rajat ylittävään vieraanvaraisuuteen ja voivat sitoutua sydämessäsi yhdistyksemme sääntöihin ovat tervetulleita jäseniksemme.
Osta Hyvän Tahdon-osakkeita
Ystävyyden Majatalo Oy on voittoa tavoittelematon yhtiö, jonka ainoa tarkoitus on omistaa, hoitaa ja hallinnoida kiinteistöä, sekä vuokrata niitä yleishyödyllisen yhdistyksen käyttöön. Noin 600 osakasta ovat sijoituksillaan auttaneet meitä rahoittamaan kiinteistön hankintaa ja parannustöitä jo 25 vuoden ajan.
Soita viidakkorumpuja tai tule käymään
Yksinkertaisimmillaan toimintamme auttaminen on vain viidakkorumpujen soittamista. Jos olet käynyt paikassamme ja pitänyt siitä, käväise Facebook-sivuillamme ja kerro siitä ystävillesi!
Toinen helppo tapa auttaa toimintaamme on vain tulemalla kylään. Tien päältä tulleet Peti & Puuro asiakkaamme ovat olleet jo vuosia toimintamme peruskiviä.
Lahjoita
Voit tukea meitä lahjoittamalla tavaroita, aikaasi tai ihan rahaa:
Osuuspankki: FI81 5410 0220 4035 16
viite: 7773
Poliisihallituksen lupa nro: RA/2020/470, voimassa toistaiseksi alkaen 23.04.2020 koko maassa lukuun ottamatta Ahvenanmaata. 1.3.2020 alkaen kaikki rahankeräysluvat on myönnetty toistaiseksi voimassa olevina. Varoja käytetään kuntouttavan toiminnan aiheuttamiin kustannuksiin.