Majoitusta, kursseja, lomailua ja juhlia kodinomaisella vieraanvaraisuudella. Petiä ja puuroa unohtamatta.
Tule käymäänJää yöksi. Aamulla saat eteesi täyttävän aamupalan. |
Osallistu kurssilleTutustu itseesi. Tule yksin tai ota vaikka kumppani mukaan. |
Vuokraa tilojammeMeillä voi järjestää lähes minkälaisia tapahtumia vain. |
Omassa elämässäni tieto Ystävyyden Majatalon olemassaolosta on suurin yksittäinen turvallisuudentunteen antaja. Tapahtuupa minulle mitä hyvänsä, voin luottaa heidän apuunsa, tietää, että maailmassa on ainakin yksi paikka johon voin mennä olinpa kuinka romuna tahansa.-Perhehoitaja
Kurssin jälkeen olen monasti käynyt Ystävyyden Majatalossa lepuuttamassa hermoja tai ihan lomalla tai talkooapulaisena. Motivoiduin talkootyöhön, jotta työttömillä tai ihmisillä, joilla on vaikea elämäntilanne olisi varaa tulla. Oman kokemuksen mukaan juuri he sitä tarvitsee.-Diplomi-insinööri
On aina vaikuttavaa nähdä, että on ihmisiä, jotka elävät todeksi unelmaansa ja käsitystään siitä, mikä on oikein ja kaivattua tässä maailmassa, vaikeuksista huolimatta. Näen Ystävyyden Majatalon pysymisen pystyssä vapaaehtoisen avustamisen voimin ihmeenä.-Muusikko
En osaa riittävän hyvin kuvata, mitä merkitsee, että on paikka, jonne voi mennä silloinkin, kun muut ovet ovat kiinni, hukassa tai ovien takana torjuvia ihmisiä. Kerran olen tällaisten tuntojen kanssa teille tullut ja silloin sain apua.
Onneksi olette te, kiitos siitä.-Lähihoitaja, Diakonissa
Olimme silloisen vaimoni kanssa henkisesti täysin lopussa, eikä meillä ollut varaa mihinkään maksulliseen paikkaan. Silloin olimme niin lopussa että emme jaksaneet osallistua mihinkään päivän askareihin. Saimme olla vain, ja se vastaanotto siinä oli jotain käsittämätöntä.
Tunsi tulevansa kuin kotiin.-Insinööri
Olen nähnyt, miten sinne on otettu asumaan erilaisia ihmisiä, joiden elämäntilanne on ollut täysin toivoton. Ystävyyden Majatalo on tarjonnut turvallisen paikan, jossa on ollut mahdollisuus tuntea itsensä hyväksytyksi ja rakastetuksi, vaikka miten epäonnistuneena ja vajavaisena.-Tutkimustiedon aluepäälikko
Olin myös tilaisuudessa olla itsetuntemuskurssilla. Pidin sitä korkeatasoisena ja iloitsin siitä, että työskentelymenetelmät vaihtuivat henkilön tarpeista riippuen. Useilla työni tiimoilta käymilläni kursseilla kouluttajalla on käytössä vain yksi “sapluuna”.-Aistivammaistyöhön erikoistunut diakonissa
Juhlat, joissa olen ollut, ovat rakentaneet tosi merkittävällä tavalla Suomesta yhä enemmän puuttuvaa yhteisöllisyyttä. Niissä ihmiset kohtaavat toisiaan ihmisinä ilman naamioita.-Kauppat. maist. Työyhteisöjen kehittäjä ja johdon konsultti