”Minulla on myös ilo vanhuuteni päivinä katua tekemiäni tekoja eikä suinkaan tekemättömiä, kuten on heikkosydämisten ja pelkurien kohtalo.”
-Waltari Mika, Mikael Karvajalka
Ulkoinen sankari
Ennen juhannusta kaksi Girardia tutkivaa tuttua Lontoosta olivat tulossa Majataloon voidakseen täältä käsin osallistua Helsingin yliopistossa järjestettävään seminaariin. Päästyään perille he päättivät luopua ohjelmasta ja viettää koko viikon täällä. Hiljaisuus, keskustelut ja uudet kontaktit riittivät syyksi jäädä. Viimeisenä iltana jaoimme terassia ison firman johdon kanssa, joka puolestaan oli täällä käsittelemässä johtajaroolejaan lapsuutensa sankarihahmojen tai tarinoiden valossa. Ryhmän ohjaaja pyysi minua tuomaan oman panokseni sankariteemaan samalla kun esittelen talon toimintaa. Pyysin tietenkin apua girardilaisilta ystäviltäni. Professori Risto Saarinen, Helsingin yliopistosta, osallistui keskusteluumme ja antoi nopea tiivistelmän sankaruudesta kristillisyyden historiassa: Suuruus ja esikuvallisuus ovat jakautuneet kolmeen pääryhmään: sankarit, pyhimykset ja nerot. Suurmiehet ja –naiset rakentuvat näistä aineksista. Mutta elääkö heidän esimerkkinsä meissä ja millä tavalla? Entä idolit tai fantasiamaailman sankarit? Onko sankaruuden ihailu haitallista? Pitäisikö kaikki ihanteet ampua alas, jotta arjen suuruudelle, pyhyydelle tai neroudelle löytyisi tilaa?
Teeman tärkeys kuului monessa sen illan tarinassa. Kaikki johtajat tunnistivat omat ulkoiset sankarinsa, joiden esimerkki oli muovannut heidän tapaansa hoitaa työtänsä.
Vaikka olen omissa kirjoituksissa useinkin ohimennen käsitellyt aihetta, se taas kerran kosketti ja tuntui tärkeältä. Halusin kuulla lisää.
Kun talo muutamaa päivä myöhemmin täyttyi juhannusvieraista, ehdotin jo alkujohdannossa, että tämä voisi olla yksi juhannusviikonlopun keskustelunaiheista. Olemme niin tottuneet käsittelemään huonojen mallien ja väkivaltaisten esikuvien seurauksia. Keskittyminen niiden vaikutusvallan purkamiseen voi olla yksi tapa jäädä niiden koukkuun. Tuhoisasta mimesiksestä irtaantuu helpoiten vasta, kun löytyy joku vaihtoehtoinen malli seurattavaksi. Näyttää hyödyllisemmältä keskittyä vahvuuksien tukemiseen kuin heikkouksien poistamiseen. Siihenkin tarvitsemme ulkoisia innoittajia.
Kaikilla ihmisillä on tai on ollut joku ulkoinen sankari, ihailun kohde, innoittaja ja rohkaiseva esimerkki, ihminen, jonka jalanjälkiä haluaisi ainakin salaa seurata. Lapsena myönsimme paljon avoimemmin, kenen kaltaiseksi halusimme isona tulla. Ehkä hänestä jäi jäljelle kävelytyyli, puhetapa tai joku asenne elämään. Ehkä hän elää sinussa sammumattomana janona, uskaliaana kokeilijana tai lahjomattomana uhrin puolustajana.
Suomalaiset ovat aika ujoja puhumaan roolimalleista. Kukaan ei oikein myönnä haluavansa sellaiseksi, ketään ei uskalleta velvoittaa olemaan muille esimerkkinä ja harvat tunnustavat seuraavansa kenenkään esimerkkiä. Tässä mielessä amerikkalaisten asenne on mielestäni paljon mutkattomampi. Jokainen tuntee roolimallinsa ja useimmat tunnustavat haluavansa sellaiseksi. Hyväksi roolimalliksi tuleminen on itsestään selvä aikuistumiseen kuuluva velvollisuus.
J Karjalainen yrittää vakuuttaa epäuskoisille suomalaisille että: ”Me oomme sankareita kaikki, kun oikein tarkkaan katsotaan” Ehkä. Toisaalta me olemme melkein mitä tahansa, kun oikein tarkkaan katsotaan. Vaikka emme vielä olisikaan sankaruutemme päivää nähneet, useimmat meistä ovat kuitenkin sankarinsa nähneet.
Juhannuksena pyysin vieraitamme oikein tarkkaan miettimään ja muistelemaan, minkälaiset sankarit ovat vaikuttaneet meidän elämäämme ja millä tavalla.
Eivät kaikki tarinat olleet yksiselitteisen valoisia. Löytyi myös rasitteeksi asti palvottuja työn ja sodan sankareita, traagisia yhden asian sankareita ja turhaan seurattuja antisankareita. Kun viimeinenkin luotto hyvyyteen sammuu, sankarit eivät sillä häviä. Ne vaan vaihtuvat pimeyden mahtaviksi ruhtinaiksi. Jos ei enää usko voivansa tulla rakastetuksi, voi ainakin tulla pelätyksi. Jos sekään ei onnistu, voi viimeisenä tekonaan hankkiutua vihatuksi.
Jeesus ei millään halunnut tulla sankariksi. Ihmeistä innostunut kansa ja valtaa janoavat opetuslapset odottivat hänestä kansan vapauttajaa, miehitysvallan tuhoajaa ja muinaisen kuninkuuden palauttajaa. Se oli odotetun sankarimessiaan tehtävä. Jeesuksella oli jotain aivan muuta mielessään. Hän keskittyi kutsumaan yksilöitä ulos kansanjoukon väkivaltaisista intohimoista ja tarkastelemaan tapahtumia uhrin näkökulmasta. Hän pani yhteisön heikoimmat jäsenet uuden valtakunnan keskiöön. Siksi hän ei kelpaa malliksi sankareille, jotka saavat identiteettinsä siitä, mitä ja ketä vastaan taistelevat. Sellaiset sankarit ovat loppuun asti vihollistensa mimeettisen lumovoiman vankeja. Vallankumouksen sankarit ovat yleensä kumoamansa vallan vankeja ja toistajia. Jeesus oli kaikkien väkivaltaisten sankarimyyttien paljastaja ja vallasta riisuja.1
Sellaiset kuin Martin Luther King, Nelson Mandela, Äiti Teresa, Gandhi jne edustavat pitkän linjan vihkiytynyttä ja loppuun asti uskollista sankaruutta. Poikkeuksellisen esimerkilliset elämänkaaret innoittavat ja luovat sisäistä valmiutta arjen sankaruuksille. Aivan tavalliset keskivertotylsimykset ovat kohdanneet tilanteita, joissa hetki kutsuu hyppäämään joukosta ja asettumaan uhrin puolelle. Peruskitsas hamsteri on kuullut toisen hädän, ja antanut enemmän kuin koskaan elämässään. Ainainen mielistelijä, joka oli tukehtua omaan hymyynsä, yllätti itsensä puhumalla kerrankin viimeisen päälle totta. Kukaan heistä ei ole koskaan aiemmin tehnyt mitään erityisen merkittävää, eikä ketään heistä huomioitu huomisen lehdessä. Silti he tietävät kerrankin vastanneensa koko tinkimättömällä olemuksellaan tilanteen kutsuun. Näin tehdessään he antoivat jollekin toiselle unohtumattoman kokemuksen hyvyydestä. Se puolestaan lisää jonkun toisen valmiutta vastata hyvin pahassa tilanteessa.
Ei se ole sankaruuteen pyrkimistä. Joku sisäistämämme sankari vain herättää meidät oikeassa hetkessä huomaamaan oikeat asiat ja vastaamaan oikealla tavalla oikeille ihmisille. Usein se on vain vilpitön katse, merkitsevä kosketus, tarkoittava sana tai pieni palvelus. Joskus se on koko maineensa ja uransa likoon laittamista, siihenastisen vakaumuksensa uhmaamista, toimeentulonsa vaarantamista tai jollain muulla tavalla kaikkensa antamista.
Kertokaa siis sankaritarinoita toisillenne ja kyselkää toistenne sankareista. Parempi niin, kuin omien ja toisten vikojen analysointi. Jos oikein anteliaaksi intoudut, kerro meillekin joku tarina sinulle tärkeästä sankarista, tai sankaruuden hetkestä, josta olet ylpeän kiitollinen.
Minä onnittelen itseäni siitä, että alkukesästä sain nieltyä sen verran ylpeydestäni, että soitin muutamalle ystävälleni kertoakseni pahaksi äityneestä kassakriisistämme. Pyysin ja sain yhdistyksellemme 5000 €. Sen jälkeen kirjoitin aikuisille lapsilleni ja pyysin heiltä saman verran lisää. Heidän avullaan pääsimme ärhäköimmistä veloistamme ja pääsimme välttämättömien remonttien alkuun. Minä kiitän ystäviämme ja lapsiani. Me kiitämme kaikkia muitakin työmme tukijoita ja niitä ahkeria talkoolaisia, jotka ovat paikanneet yllättäviä putkivuotoja, käynnistäneet ison vajan rakentamisen, rempanneet, siivonneet, pesseet kymmeniä mattoja, kärränneet maata, laittaneet ruokaa, tiskanneet, vastaanottaneet vieraita, vastanneet puhelimeen jne jne.
Toivottavasti tekin olette saaneet jotain siitä, mitä olette tarvinneet.
Viime viikonlopun synttärijuhlissa oli noin 70 vierasta. Tapsa halusi kutsua ystävänsä ja lähisukunsa toiseen kotiinsa, niin kuin itse sanoi.
Tämän viikon olemme ottaneet iisimmin ja tehneet muutaman lomamatkaa muistuttavan päiväajelun lähiseudulle. Viikonlopun vielä laiskottelemme. Sitten alkavat elojuhlan valmistelut. Niihin tarvitsemme lisää talkooapua. Mutta siitä seuraavassa viestissä enemmän.
PS. lopuksi sitaatti TeoBlogi sta, joka on siinä mielessä kesätauolla, että en nyt ole jaksanut lisätä sinne tekstiä. Fyysisen työn ja iltakohtaamisten jälkeen olen niin uuvuksissa, että mieluummin vietän muutaman tyhjänpäiväisen tunnin ennen nukkumaanmenoa. Tähän mennessä lisätyssäkin riittää lukemista ja pohtimista. Olen kiitollinen kaikista kommenteista.
“Länsimaisen yltäkylläisyyden keskellä on yhä vähemmän turhautuneita tarpeita. Juuri siksi meillä on yhä enemmän turhautuneita haluja.” -Rene Girard
Psykologiassa Girardin väite on yhtä mullistava kuin Kopernikuksen tai Einsteinin teoriat fysikaalisessa maailmassa. Vastoin yleiseksi tullutta käsitystä halu ei olekaan lineaarinen, eli suoraan haluajasta halun kohteeseen kohdistunutta. Halumme geometrinen ilmaisu on aina kolmion muotoinen. Opimme toisen haluajan kautta mikä tai kuka on haluttava.
Huomatkaa hyvä ruhtinas, että mikään ei ole loukkaavampaa meidän aikanamme ja meidän sukupolvellemme kuin sanoa miehen olevan vailla omaperäisyyttä. Fedor Dostojevski
Vaikka olemme identiteettimme juuria myöten mimeettisiä, koko prosessi toimii yleensä tiedostamattomasti, tai pikemminkin myöntämättömästi – emme vain halua myöntää kuinka perusteellisesti olemme muista riippuvaisia. Siksi voimme piilottaa halujemme jäljittelyn kohteen jopa itseltämme. Tänä päivänä niin kuuluukin tehdä, koska jäljittelijäksi paljastuminen jotenkin syö yksilöllisyytemme uskottavuutta. Toisin kuin ennen taitelijat eivät enää luo uskottavuuttaan tunnustautumalla johonkin koulukuntaan. Nyt luovien ihmisten tulee kilpailla toisten kanssa siitä kuinka muita jäljittelemättömiä osaamme olla.
-Daniel Nylund
