Rakkaat ystävät, työmme tukijat ja muuten vaan tutut. Minun suhteellani kirjoittamiseen keksin aina hyviä syitä lykätä sen aloittamista. Tällä kertaa tein täysremontin toimistooni, rakensin tuppeensahatusta saarnilankusta upean työtason, maalasimme tai päällystimme melkein kaikki pinnat jne. Nyt kun kaikki tekosyyt on käytetty ja rahat alkavat loppua, istun ihmettelemään miksi minun pitää tehdä hyvienkin kuulumisten kertomisesta niin vaikeaa. Lapsena opin, että on turha tehdä tänään minkä äiti voi tehdä huomenna, mutta Ystäväkirjeet olen kyllä kirjoittanut itse jo noin 35 vuotta.
- Olemme nyt Kohtaaminen ry
- Ajankohtaisempaa sisältöä
- Yhteisömme arvot ja säännöt
- Tarmotuoli
- Totuus, armo ja kuuluminen
- Sydänryhmä
- Osallistu ja tue liittymällä Kohtaaminen ry:n jäseneksi
- Anna Ystävyyden Majatalo Oy:n osake joululahjaksi
- P.S. Maailman vaikein ja tärkein päätös
Olemme nyt Kohtaaminen ry
Vuonna 1988 siirsin kymmenen vuotta aiemmin perustamani yhdistyksen toimitilat Kruusilaan. Samalla perustin Ystävyyden Majatalo Oy:n hoitamaan ja hallinnoimaan ostettua kiinteistöä. Täällä olemme jatkaneet yhdistyksen vieraanvaraisuuteen perustuvan toiminnan kehittämistä perheen ja tuhansien ystävien avustuksella.
Ystävyyden Majatalo on vuosien aikana rakentunut kohtaamispaikaksi yhä erilaisemmista taustoista tuleville ihmisille. Vieraanvaraisuutemme syli laajenee koko ajan. Kirjoitusteni kautta useimmat tietävät ja kunnioittavat työmme kristillistä taustaa. Silti monet meitä auttaneet ja tukeneet ihmiset ovat omalta vakaumukseltaan agnostikkoja, ateisteja tai hengellisesti lähempänä jotain muuta uskontoa. Siksi vanha nimemme Kristityn Kasvu ry alkoi tuntua liian eksklusiiviselta. Se ei enää tehnyt oikeutta työmme ja asiakaskuntamme monimuotoisuudelle. Se hankaloitti tiedottamista, varainkeruuta ja jäsenhankintaa. Oli siis korkea aika löytää nimi, joka kuvaa unelmaamme, missiotamme ja käytäntöämme syvemmin ja kattavammin. Siksi yhdistyksen hallitus ehdotti vuosikokoukselle yhdistyksen uudeksi nimeksi Kohtaaminen ry. Se on nyt sekä vuosikokouksen että patentti- ja rekisterihallituksen hyväksymä.
Tähän nimeen tiivistyy työmme olennaisin eetos. Sana kohtaaminen kuvaa työtämme ja muokkaa sen henkeä. Rakennamme tilaamme kohtaamiseen sopiviksi. Noudatamme kohtaamista mahdollistavia arvoja. Pyrimme arjessamme olemaan kohtaavia toisillemme. Sana on helppo ymmärtää, mutta sen ulottuvuuksissa riittää loputtomasti opittavaa. Nimi auttaa selittämään miksi olemme olemassa ja mihin pyrimme. Siihen on helppoa sitouttaa ihmisiä melkein mistä taustasta tahansa.
Uusi sukupolvi halusi tämän nimen kautta myös kunnioittaa kutsumustani kohtaamiseen ja työtäni kohtaamisen tutkijana. He täyttävät saman sanan omalla sydämellään ja lisäävät sen sisältöön oman ymmärryksensä. Jo 20 vuotta sitten kirjoitin kirjan Terapia ja parantava kohtaaminen. Se pohjautui Martin Buberin sanoittamaan kohtaamisihanteeseen ja terapeuttiensa kohtaamattomuuteen pettyneen suomalaisen miehen testamenttiin. Siinä yritin sanoittaa Ystävyyden Majataloon sijoittamani unelman tavalla, joka on sovellettavissa jokaiseen auttamistilanteeseen. Sitä aiemmin olin kirjoittanut Buberin innoittamana pitkähkön tutkielman kohtaamisen ulottuvuuksista.
Nyt kun otamme tämän upean sanan keskeiseksi osaksi identiteettiämme, tiedämme että asenteitamme, käytöstämme ja tapojamme tullaan punnitsemaan uuden nimemme mukaan. Asetumme alttiiksi kunkin toiveille siitä, mitä aito kohtaaminen arjessa on. Meidänkin unelmamme siitä ovat sidottuja kunkin kokemukseen, temperamenttirakenteeseen ja uskallukseen. En voi, enkä halua, sitoa muita omaan mielikuvaan aidosta kohtaamisesta. Vain itsestäni voin tietää kuinka todesti ja tinkimättömästi olen kullekin läsnä. Sekin voi toisesta tuntua epäaidolta tai riittämättömältä. Silti unelmoimme elämästä, jossa voi oikeasti tulla nähdyksi, kuulluksi, kohdatuksi ja todeksi vahvistetuksi.
Ajankohtaisempaa sisältöä
Olemme päättäneet alkaa tiedottaa talomme toiminnasta aikaisempaa useammin. Ystäväkirjeitä emme tule lähettämään sen useammin kuin olemme luvanneet (muutaman kerran vuodessa), mutta tulemme päivittämään Ystävyyden Majatalon blogia ja Facebook-sivuamme useammin.
Tarkoituksena on tiedottaa toiminnastamme kattavammin ja avata arkeamme paremmin niille, jotka eivät asu täällä, eivätkä käy täällä säännöllisesti. Majatalossa tapahtuu paljon vuoden aikana, mutta tapahtumista ei kovin moni pääse osalliseksi. Se on sääli, sillä täällä on paljon hauskoja ja koskettavia hetkiä, jotka varmasti ilahduttaisivat suurempaakin yleisöä. Joskus täällä saa sellaisia oivalluksia, jotka voisivat hyödyttää muitakin.
Siispä tiedottamista ryhtyvät tekemään myös muutkin kuin minä. Tyttäreni Tiu tulee kirjoittamaan silloin tällöin kuulumisia toiminnanjohtajan roolista käsin, niin kuin on tähänkin asti tehnyt Facebook-sivullamme. Hänen miehensä Jonas tulee myös tiedottamaan Majatalon toiminnasta blogiartikkelien ja Facebook-päivitysten muodossa. Saatamme myös ottaa vieraskynän käyttöön, jos halukkaita kirjoittajia löytyy Majatalon laajennetusta yhteisöstä. Jos siis haluaisit jakaa oman Majatalo-kokemuksesi muiden kanssa, kerro meille. Voimme toteuttaa kirjoituksen vieraskynän tai haastattelun muodossa.
Jos siis haluat toiminnastamme tietoa useammin kuin muutaman kerran vuodessa, tai jos haluat kommentoida tai tykätä kuulumisistamme, voit ryhtyä seuraamaan meitä Facebookissa. Jos käytät RSS- eli uutistenlukijaa, voit lisätä blogimme uutissyötteen siihen tästä.
Itse aion tänä talvena uudestaan paneutua TeoBlogin kirjoittamiseen. Rene Girard, jonka elämäntyötä siinä eniten hyödynnän, kuoli 4.11. Helsingin Sanomissa oli hänestä muistokirjoitus. Oman muistokirjoituksen hänestä tulin tehneeksi jo muutama vuosi sitten kulttuurilehteen Nuori Voima. Yhden Girardin pääteoksen (Väkivalta ja Pyhä) kääntäjä, Olli Sinivaara, pyysi minua kirjoittamaan mahdollisimman henkilökohtaisen kertomuksen Girardin merkityksestä itselleni. Girardin perusteemat ovat riisuneet minuuteni, uskoni ja maailmankatsomukseni sellaisiin alkupalikoihin, joista toivon voivani rakentaa jotain älyllisesti tarpeeksi uskottavaa, eettisesti ainakin siedettävää ja eksistentiaalisesti riittävän toden tuntuista elämisen tapaa. Sitä me täällä harjoittelemme.
Yhteisömme arvot ja säännöt
Yhdessä hallituksen kanssa loimme vihdoin yhteisöllemme myös kirjallisen dokumentin, jonka tarkoitus on selkeyttää Ystävyyden Majatalon yhteisössä asuvien rooleja, vastuita, velvollisuuksia ja toimintaamme ohjaavia yleisiä arvoja. Niiden avulla uusien yhteisön jäsenten on helpompi hahmottaa mistä tässä on kysymys. Dokumentti on jatkuvasti työn alla oleva yritys hahmottaa käytäntöämme ja sitouttaa itsemme siihen, mikä parhaiten toimii sen pohjalta, mitä arjessamme opimme.
Minä olen aina vieroksunut sääntöjen kirjaamista, mutta Tiu on käytännön läheisenä ihmisenä patistanut minut hyödyntämään monen vuosikymmenen yhteisökokemusta prosessissa, joka oli hankala, mutta on osoittautunut jo nyt erinomaisen hyödylliseksi.
Jos olet kiinnostunut yhteisöstämme toipujana tai/ja talkoolaisena ja haluat tietää mitä se käytännössä tarkoittaa, voit lukea dokumentin kokonaisuudessaan.
Tarmotuoli
Viime kirjeessä kerroimme alkaneemme torstaisin pitää talon palaveria, jonka lopussa oli mahdollisuus pestä hampaitaan jakamalla sanomattomia kiitoksia ja harmeja muille yhteisön jäsenille. Se ei toiminut tarpeeksi hyvin. Olimme liian pitkään ylikunnioittaneet yksityisyyttä yhteisöllisyyden kustannuksella. Vaikeita asioita ja suhteita käsiteltiin korostuneen yksityisesti. Niistä ei aina puhuttu suoraan asianomaiselle, vaan luotettujen ihmisten kanssa nurkkien takana. Syntyi sisäpiirejä ja vahingollista selän takana juoruilua. Lopulta meillä oli yhteisössämme niin paljon salaisuuksia, lojaalisuusristiriitoja ja luottamattomuuden tuottamaa pahoinvointia, että meidän oli pakko asettaa koko toimintakulttuurimme kyseenalaiseksi. Päätimme haastaa itsemme ja kaikki yhteisön jäsenet suorempaan ja avoimempaan vaikeiden asioiden käsittelyyn. Oli aika palata takaisin yhteisölliseen vuorovaikutuskulttuuriin.
Sitä varten otimme käyttöön Tarmotuolin. Siinä jokainen saa vuorollaan esitellä itsensä, kertoa tarinansa, tunteensa ja tarpeensa. Hän voi pyytää palautetta tai neuvoja ja kysyä ryhmältä mitä haluaa. Hänelle myös annetaan suoraa palautetta suopeassa hengessä. Tämä kuuluu nyt torstain palaverin rutiineihin. Kun työt on suunniteltu ja hampaat pesty vietämme vielä ainakin tunnin keskittyen vain yhteen henkilöön. Jokainen saa vuorollaan tai tarpeen tullen istua Tarmotuoliin.
Jotta tuoli ei muuttuisi piinapenkiksi, sähkötuoliksi tai jonninjoutavaksi rupattelupaikaksi, annoimme sille nimen, joka muistuttaa meitä yhteisöllisyyden kahdesta tärkeimmästä ulottuvuudesta: totuudellisuudesta ja armollisuudesta. Jos siinä istuja saa osakseen sopivasti kumpaakin, kokemus on voimaannuttava. Totuus ja armo antavat tarmoa rohkeasti rakastavaan elämään. Siitä tuolin nimi: Tarmotuoli.
Olen itse ollut siinä jo pariin kertaan vastaamassa arvoistani, asenteistani, sanoistani ja käytöksestäni. Olen saanut erittäin suoraa ja kipeästikin kyseenalaistavaa palautetta itsestäni. Kukaan meistä ei ole yhteisöllisen arvion ulkopuolella ja jokainen meistä tarvitsee koko porukan kollektiivista viisautta ja suopeutta tuekseen. Täytyy kyseenalaistaa voidakseen luottaa ja täytyy luottaa voidakseen kyseenalaistaa.
Totuus, armo ja kuuluminen
Yhtenäiskulttuurin hajotessa ihmiset menettivät kollektiivisen identiteettinsä. Harvalla on enää omaa lapsuudenkotia, kotipaikkakuntaa, taikka muutakaan maantieteellistä identiteettiä. Yltiöyksilöllisessä kulttuurissa kaikki tilapäistyy ja harvat omenat putoavat sen puun alle, jonka oksilla ovat kasvaneet. Suvut pirstaloituvat, perheet hajoavat ja ystäväpiirit vaihtuvat jokaisen työpaikan myötä. Vanhat kuulumisen muodot ovat haihtuneet maailman usviin. Uudet tuntuvat usein ontoilta ja epätodellisilta. Statussymbolien osto luo vaikutelman kuuluvuudesta. Työpaikan me-hengen kiihkeä lietsominen voi tuoda tilapäisen tuulahduksen joukkoon kuulumisesta. Yhteen kuulumisen hypetystä löytyy joka paikassa, koska kosminen orpous ja arjen yksinäisyys on tehnyt kaipuusta akuutin. Siksi joka puolella haparoidaan uuden yhteisöllisyyden perään. Onko mahdollista kuulua myymättä sieluaan? Onko mahdollista rakentaa yhteisöllisyyttä, joka oikeasti ja syvästi tukee yksilöllisyyttä? Voinko kuulua joukkoon hukkumatta siihen? Voiko kuuluvuutta rakentaa myös sen kautta, että oikeasti tulee kuulluksi ja itse oppii kuulemaan?
Kotkansydän on vuoden pituiseen miesryhmääni osallistuneen toipujan taiteilijanimi. Ryhmässä alkaneesta prosessista Kotkansydän julkaisi netissä kirjan Pois tuskasta. Se on lempeästi kädestä pitävä opas kenelle tahansa, joka etsii tietään ulos epämääräisistä ahdistuksista, erilaisista riippuvuuksista tai muuten vain kelvottoman tuntuisesta elämästä. Moneen vuoteen en viitsinyt kirjaa lukea, koska ylimielisesti luulin jo tuntevani sen sisällön.
Kun nyt olemme koko yhteisönä alkaneet keskittyä omien ja toisten toipumisprosessien tukemiseen, Pois tuskasta ja muutkin Kotkansydämen kirjoitukset ovat viikottain apunamme. Luemme otteita siitä kokoontumistemme alussa. Itsekin olen Soilen kanssa käyttänyt niitä melkein päivittäin itsetutkiskelumme oppaina ja keskustelun virittäjinä. Seuraavassa pitkähkö lainaus, jota olen jonkin verran lyhentänyt ja editoinut.
”Kuulumisemme olennaiset elementit ovat armo ja totuus. Emme voi kuulua, jos kohtaamme julmuutta, tai jos elämme valheissa. Lapsuutemme ei todennäköisesti sisältänyt paljoakaan armoa ja totuutta. Emme voineet kuulua, ja nyt meistä on tullut oman eristäytymisemme vankeja.
Olemme addikteja, koska olemme eläneet ehkä pahimmassa yhdistelmässä – valheessa ja kovuudessa. Kaikki muut yhdistelmät paitsi armo ja totuus johtavat eristäytymiseen. Totuus ilman armoa on julma. Armo ilman totuutta johtaa sentimentaalisuuteen ja valheelliseen elämään. Ilman armoa emme uskalla kohdata totuutta, ja ilman totuutta emme voi kuulua. Jokainen valhe, miten pieni hyvänsä, vie meitä kohti eristäytymistä, kun pelkäämme, että muut keksivät totuuden. Kuinka monta kertaa olemmekaan salaa toivoneet, että muut keksisivät totuuden ja kohtaisivat meidät sen jälkeen hyväksyvästi ja rakkaudella!
Armo tulee ensin ja totuus seuraa sitä. Vain se johtaa todelliseen kuulumiseen. Ilman armoa ei olisi hyväksyntää eikä anteeksiantoa. Ilman totuutta ei olisi rohkaisua eikä kestäviä unelmia. Ilman totuutta ei olisi myöskään anteeksiantamista, sillä ei olisi mitään anteeksiannettavaa, tai annettaisiin anteeksi vääriä asioita. Vain vääryyksiä tulee antaa anteeksi, mutta väärin tekemistä ei olisi ilman totuutta – tai vääryys määriteltäisiin mielivaltaisesti. Turvalliset ihmiset ovat niitä, jotka osoittavat armoa ja totuutta. Ilman armoa ei olisi lepoa, ja ilman totuutta ei olisi toivoa.
Armo ei ole totuuden korvike, eikä totuus ole armon korvike. Totuus on armollinen, ja armo on osa totuutta. Totuus on rakastava, ja rakkaus on totuudellinen. Olemme saattaneet kokea, että totuuden hetket ovat pelottavia, mutta se johtuu siitä, että meitä on kohdeltu vihalla – totuudessa tai ilman sitä. He, joiden olisi pitänyt rakastaa meitä, antoivat meille kovuutta rakkauden sijaan. Samalla he määrittelivät totuuden omien tarkoitusperiensä tai haavojensa mukaan. Kun olimme pieniä, he olivat meidän totuutemme. Totuus oli meille usein kauhistuttava ja ennustamaton. Todellisuutemme oli tuskallinen, ja välttääksemme lisää tuskaa opimme teeskentelemään eristääksemme itsemme ”totuudesta”. Kun me paranemme, löydämme toisenlaisen totuuden. Huomaamme, että maailma on täynnä haavoitettuja ihmisiä, jotka tarvitsevat sekä armoa että totuutta. Huomaamme armon ja totuuden puuttumisen. Niitä ei mallinnettu meille, mutta lopulta Elämä vei meidät niiden luokse. Armo ja totuus olivat viime kädessä suurempia kuin menneisyytemme ja kokemuksemme.
Ymmärrämme, että tunnemme vain hyvin pienen osan totuutta – oman totuutemme. Ymmärrämme, että meillä on omat mielipiteemme ja muilla voi olla omansa. Muut ovat vapaita pitämään omat ajatuksensa, eikä meillä ole mitään syytä pakottaa heitä tai itseämme samaan ajatteluun. Meistä tulee vapaita oppimaan, emmekä koe olemassaoloamme uhatuksi erilaisuuksien takia. Elämme omaa elämäämme ja annamme muiden elää omaansa. Alamme nauttia maailman rikkaudesta myös pienissä ja yksinkertaisissa asioissa. Kun löydämme oman kuulumisemme, huomaamme, että elämä on rikas. Kuuluminen ei tarkoita sitä, että tuntisimme tyhjentävästi itsemme, muut ihmiset tai maailman. Pikemminkin omistamme paikkamme mielenkiintoisessa maailmassa, jonka vasta nyt alamme antaa virrata vapaasti. Kuuluminen on sitä, että olemme sopusoinnussa ja levossa maailman kanssa.”
Sydänryhmä
Torstai-illat ovat siis yhteisön rakentamisen iltoja. Jotta yhteisölliset prosessit pysyisivät terveinä ja yhteisön jäsenet voisivat hyvin, huomasimme tarvitsevamme myös aivan toisenlaisen illan. Siksi aloimme viettää keskiviikkoisin sydänryhmää. Se on varattu vain henkilökohtaiseen jakamiseen.
Jokainen voi siellä kuunnella itseään muiden kanssa ja jakaa siitä minkä kokee turvalliseksi. Kukaan ei kommentoi, neuvo eikä viisastele. Kukin voi rauhassa kuunnella tunteitaan ja tarpeitaan, tiedostaa asenteitaan, uskomuksiaan ja arvostuksiaan, punnita voimavarojaan ja tarkastella rajojaan. Muiden kunnioittavassa läsnäolossa hiljennymme kuuntelemaan sitä sisäistä maailmaa, jonka ehkä kiireessä olemme ohittaneet.
Sydänryhmässä arvioimme myös miten olemme viikon aikana asennoituneet itseemme, yhteisön muihin jäseniin, asiakkaisiin jne. Voimme puhua myös niistä peloista, joita yhteisöelämässä koemme. Mikä on pahin mahdollinen asia, mikä minulle yhteisössä voisi tapahtua? Mitä siitä seuraisi? Onko sama pelko voimassa arkielämässä ja lähisuhteissa? Kuinka paljon se ohjaa elämääni? Voimme ottaa laskelmoituja riskejä toistemme kanssa jakamalla peloistamme. Seuraavana päivänä talon palaverissa voin istua Tarmotuoliin ja pyytää toisilta apua niiden kohtaamiseen.
Jos kuuntelee sydämellään kuulee sydäntään. Siinä piilee sydänryhmän siunaus. Jokainen sydämestään jakava osallistuu toisten sydänten herättämiseen ja esiin kutsumiseen. Me tulemme koko ajan enemmän ja todemmin olevaksi kun olemme totuudellisessa ja armollisessa suhteessa toisiimme. Sellaista on yksilöllisyyttä tukeva yhteisöllisyys. Kaikkein yksityisin jakaminen johtaa kaikkein yhteisöllisimpään kokemukseen. Normaalisti varjelemme syvimpinä salaisuuksina juuri niitä pelkoja, yksinäisyyksiä ja unelmia, jotka voisivat yhdistää meitä melkein kenen kanssa tahansa koko maailmassa.
Osallistu ja tue liittymällä jäseneksi
Jäsenmaksullasi tai lahjoituksellasi tuet Ystävyyden Majatalossa toipuvia parempaan elämään. Meillä on nykyään enemmän toipujia kuin aikaisemmin. Huolehdimme heistä paremmin ja yritämme myös huolehtia siitä, että jokainen löytää tiensä täältä eteenpäin. Toipujat voivat asua täällä muutamasta kuukaudesta muutamaan vuoteen. Jokainen maksaa yhteisövastikkeena ainakin muutaman euron päivässä. Elätämme itsemme myös kohtuullisesti hinnoiteltujen palvelujen myynnillä. Silti olemme edelleen taloudellisen tuen tarpeessa, erityisesti talvella, jolloin tulot ovat pienimmät ja talon ylläpitokustannukset suurimmat.
Voit liittyä jäseneksi maksamalla jäsenmaksun 10-100 € ja täyttämällä lyhyen nettilomakkeen. Jäseneksi liittymisen ohjeet ja yhdistyksen säännöt löydät kotisivuiltamme.
Kiitos kaikille jotka olette osakesijoituksillanne, kertalahjoituksillanne, säännöllisellä kuukausituellanne tai käytännön avullanne meitä tukeneet. Emme jää rakkautesi päätepysäkiksi. Se jatkaa täältä matkaansa maailmalle.
Kiitos myös materialahjoista. Heti kun lahjaksi saamamme paku lopullisesti hajosi, eräs ystävä myi meille halvalla täsmälleen samaa mallia olevan, mutta huomattavasti vähemmän ajetun auton tilalle. Naapuri on lahjoittanut meille vuoden saunapuut ja yksi huonekummeista päätti kustantaa meille uuden kiukaan. Sekin saapui juuri ennen itse rakentamamme kiukaan lopullista hajoamista. Tällaisista sydämellisistä aloitteista on selviytymistarinamme kudottu. Se puolestaan kutoutuu satojen muiden toipumistarinoihin, joissa olemme saaneet etuoikeuden olla mukana. Näin me kaikki osallistumme toistemme elämäntarinan kirjoittamiseen.
Anna Ystävyyden Majatalon osake joululahjaksi
Osake maksaa 170 € ja sen tuoma raha on tarkoitettu lähinnä toimintamme rakenteellisten puolien ylläpitoon ja kohentamiseen. Osakeostojen avulla olemme viime vuosina pystyneet uusimaan palohälytinjärjestelmämme, asentamaan uuden pellettilämmitysjärjestelmän ja tekemään paljon muitakin rakenteellisia parannuksia talon arvon ja terveyden säilyttämiseksi. Osakeyhtiömmekin on voittoa tuottamattomana yleishyödyllinen. Siksi emme jaa mitään osinkoja. Voit pitää osakkeitasi eettisenä hyvän mielen sijoituksena. Ohjeet osakkeiden ostamiseen löytyvät myös kotisivuiltamme.
P.S. Maailman vaikein ja tärkein päätös
Olen aina suhtautunut runoiluun vähättelevästi. Olen mieluummin tunkenut mahdollisimman paljon selkokielistä asiatekstiä yhdelle arkille ja pilkannut runokirjoja paperia tuhlaileviksi ekologisiksi rikoksiksi, vailla mitään ymmärrystä valaisevaa funktiota. Jos olen joskus jotain runoillut tai proosaa kirjoittanut, olen yleensä pannut sen jonkun toisen piikkiin. Vasta muutama vuosi sitten aloin sanoittaa kokemuksiani ja kuulemiani tarinoita runoiksi. Nyt julkaisen laulun, joka kuvaa kostamisen vaihtoehtoa. Se sai innoituksensa palestiinalaisen isän Dr. Izzeldin Abuelaish käsittämättömästä päätöksestä tyttäriensä rikki pommitettujen ruumiiden ääressä. Samanlaisen päätöksen teki Antoine Leiris, jonka vaimo tapettiin Pariisin Bataclan-teatterin terrori-iskussa. Meidän ei todellakaan tarvitse jäljitellä pahinta vihollistamme.
I will not kill
My child is dead. I am an aching scar
I hear bitter rumors and sounds of war
but every eye I meet, each face I see
shouts a silent prayer: Please don’t kill me.
I will not hate.
I will not kill
My heart may break
but not my will
I will not turn my rage to swords
I will build bridges of ears and words
I will bare by heart, filled with fears
and turn my wrath into a flood of tears
But I will not hate.
I will not kill.
My heart may break
but not my will
I will bury deep, my father’s gun
and turn my nightmares toward the sun
I will not tell them: “Go to hell”
I rather wish their children well
I will not hate.
I will not kill.
My heart may break
but not my will
I have tasted the urge to take avenge
I have felt the coldness of hot revenge
But I rather forgive them, until it hurts
I will not turn back when things get worse
I will not hate.
I will not kill.
My heart may break
but not my will
I will defend myself, standing for my right
I will challenge you with all my might
I will not give up and bow my head
I will cry for peace until I’m mad or dead.
I will not hate.
I will not kill.
My heart may break
but I will not kill
Toinen laulu kertoo ”terveellisistä” addiktioista. Niin monella tavalla voi paeta tuskaa, jota emme lapsena oppineet terveesti kohtaamaan. Kaiken voi kuitenkin kohdata ja melkein kaikesta voi lopulta toipua.
Running girl
Her innocence was used and taken
laughed at and left alone
The little girl was so forsaken
too afraid to even moan
She ran until her heart was beaten
stamped into the stony ground
She swam until her skin was eaten
and her feelings had all drowned
Oooh. Blessed be your child within
don’t you carry every sin
what is done to you
is not done by you
She hid herself within the darkness
and darkness she became
Her heaven was so thick and starless
the moon was black with shame
She then called death her loving father
said “please take me home”
She was told to try even harder
and learned to be a smiling stone
Oooh. Blessed be your child within
don’t you carry every sin
what is done to you
is not done by you
One day of duty and taking care
couldn’t take it any more
She wrote a letter of despair
and left it floating on the shore
Someone saw and heard her cry
kissed her tears, broke her pride
She met her child and did not die
They faced their fears side by side
Oooh. Blessed be your child within
don’t you carry every sin
what is done to you
is not done by you
They were called out of the night
through a long and piercing pain
She was born again as a child of light
Shadowland had no more to claim
The runner girl is walking now
Slowly listening to everything
She lets her feelings freely flow
and stands by her child within.
Oooh. Blessed be your child within
don’t you carry every sin
don’t you swallow every blame
you do not belong to shame
Kummatkin laulut odottavat säveltäjää.
Joulunodotuksella,
Daniel
