Ystävyyden Majatalo

Kuulumisia, ohjelmaa ja arjen sadomasokismia

Melkein puoli vuotta on taas kulunut siitä kun viimeksi ilahdutin sinua hyvillä uutisilla. Eivät ne silti ole loppuneet. Lisää seuraa tässä. Lopussa kirjoitan joitakin huomioita arjen sadomasokismista kevään hittileffan Fifty Shades of Grey pohjalta.


Majatalolla on uusi toiminnanjohtaja

Tyttäreni Tiu teki ensin puolitoista vuotta täysipäiväistä työtä Ystävyyden Majatalon toiminnan järkeistämiseksi ja vuosien saatossa raihnaistuneiden tilustemme perusteellisen remontoinnin käynnistämiseksi. Houkuttelevista ja rahakkaista IT-alan työtarjouksista huolimatta hän antoi panoksensa täysin ilmaiseksi Ystävyyden Majataloon. Poikaystävänsä Jonas kävi töissä Helsingissä ansaitsemassa heille rahaa. Tiun 32-vuotislahjaksi käynnistin Facebook-kampanjan jonka avulla saimme lähes 50 ystävän avulla kerättyä hänelle puoleksi vuodeksi tonnin kuukausipalkan. Halusin rohkaista hänen sitoutumistaan näyttämällä kuinka moni tukija seisoo sen takana.

Tiulle syntymäpäivälahja oli iso henkisen kannustuksen hetki josta hän oli kyyneliin asti liikuttunut. Meneillään olevien vastuiden hoitaminen, vanhojen taakkojen kantaminen ja satojen uusien asioiden oppiminen oli välillä tuntunut liiankin rankalta. Jälkeenpäin hän on kommentoinut tuon kevään olleen raskaimpia aikoja hänen elämässään. Ystävien osoittama tuki osui juuri oikeaan hetkeen ja juuri oikealla tavalla. On ollut ilahduttavaa kuulla että hän on nyt, vuotta myöhemmin, ollut huomattavasti levollisemmin mielin omasta roolistaan talossa ja herännyt joka aamu onnekkaana ja innokkaana talon nykytilasta ja sen tulevaisuudesta.

Tänä vuonna ehdotin yhdistyksen vuosikokouksessa, että hallitus valitsisi Tiun tilalleni toiminnanjohtajaksi. Itse olin kulujen säästämiseksi hankkiutunut varhaiseläkkeelle. Jatkan kuitenkin parinsadan euron kuukausipalkalla paikan isäntänä, eivätkä työkuvioni juuri miksikään muutu. Kokonaistulotasoni siis vain nousee hieman ja minä olen onnellinen mies. Aion ottaa vähän rennommin ja moittia siitä itseäni vähän vähemmän.

Tässä uusi ja vanha toimari samassa kuvassa. Vanhaa pidetään vielä narun nokassa maan päällä, ettei lähtisi taivaaseen ennen aikojaan. Kuva on talon vappujuhlista.

Niin kuin isän ja tyttären suhteessa välillä käy, ei minun ja Tiun yhteistyö ole aina sujunut kitkatta. Silti molemminpuolinen kunnioitus, kohtuullinen itseensä menemisen alttius ja halu puhua asiat puhki ovat tehneet sukupolvenvaihtoon liittyvät kasvukivut ajoittain jopa antoisaksi kohdata. Minä arvostan tyttäreni humanismia, taiteellista silmää, organisointitaitoa, ahkeruutta ja tavatonta positiivisen motivaation karismaa. Söpöimmillään hän on tullessaan pyytämään ”siunaustani” jollekin isommalle päätökselle. Silloin tunnen itseni tärkeäksi.

Olennaisesti perhejohtoinen tämä työ on aina ollut. Viime vuoden aikana kolme lapsistani on päättänyt tulla mukaan hallitustyöhön. Nyt alkaa olla lasten vuoro osallistua seuraavan sukupolven kohtaamis- ja toipumispaikan rakentamiseen. Olen heidän panoksestaan kiitollinen ja ylpeä.


Kiitollisena talonväestä

Mennyt talvi ja kevät ovat olleet yhteisön elämän kannalta aktiivisempia kuin koskaan. Olen syvän kiitollisuuden lämmöllä todistanut miten ahkerien asukkaidemme ja talkoolaisten ansiosta talo ja piha ovat parhaimmassa kunnossa vuosiin. Nyt tuntuu siltä kuin tontti ylläpitäisi itseään automaattisesti. Jotenkin polttopuuvarastot pysyvät täynnä, nurmikko on lyhyt ja kaunis, keittiöstä ilmestyy ruokaa pöytään, lakanat ja pyyhkeet ovat puhtaat, vierashuoneet ovat siistit, sauna lämpiää joka ilta samaan aikaan ja keittiö on joka ilta siivottu ja valmis seuraavaan päivään. Mahdolliset ongelmat sähköissä, lämmityksessä, vedessä tai netissä ratkeavat käden käänteessä. Uusia ideoita vanhojen järjestelmien tai käyttötavaroiden korvaamiseen ja korjaamiseen kehitetään jatkuvasti.

Ei tällaista saada aikaiseksi vain yhden perheen voimin – siihen tarvitaan aina yhteisen haaveen jaettu voima. Nämä arjen asiat ovat Majatalon toiminnan elinehto mutta niitä ei saa ottaa itsestäänselvyytenä. Olemme loputtoman kiitollisia upealle talonväelle, joka mahdollistaa meidän toimintamme jatkumisen. Heidän kaikkien ansiosta talon arki on tuntunut helpommalta elää ja kevyemmältä kantaa. Se on suuri lahja minkä arvoa jokainen täällä kävijä pääsee onnekseen ihailemaan.

yhteiso


Taloudellisia päivityksiä

Kasvaneen kysynnän johdosta olemme päättäneet tämän vuoden aikana rakentaa uuden ryhmätyöskentely- ja kokoustilan päätalon yläkertaan. Sen nimeksi tulee Sovinto. Vanha ryhmähuone on nimetty Sydämeksi. Näin pystymme pitämään kahta samanaikaista ryhmää hyvissä työskentelytiloissa. Viime vuonna meillä oli jo 43 kurssia, tapaamista tai ryhmää. Uuden työskentelytilan avulla voimme kasvattaa ryhmien määrää, kun pystymme ottamaan kaksi pienryhmää kerralla viikonloppuisin.

Viime vuoden suurimpiin hankintoihin kuuluvat tiski- ja taikinakone, jääkaapit ja pakastimet, kiertovesipumput ja täysin uusittu pellettilämmitysjärjestelmä. Saimme myös kirjoitettua kauan tarvitun dokumentin, jossa kuvataan yhteisön säännöt ja arvot. Dokumentti selkeyttää yhteisössä asuvien rooleja ja vastuita sekä toimintaamme ohjaavia yleisiä arvoja. Dokumentin avulla yhteisön uudet jäsenet hahmottavat paremmin yhteisön toimintaa.

Myös virtuaalinen yhteisömme kasvaa. Majatalon kotisivuilla, Facebook-sivulla ja minun kirjoittamassani TeoBlogissa vierailijoiden määrä on kasvanut monta kymmentä prosenttia.

Kiitämme kaikkia jotka olette lahjoituksillanne, työpanoksellanne, rohkaisuillanne ja suosituksillanne auttaneet meitä toteuttamaan kutsumustamme. Remonttimme jatkuvat ja työmme tulee koko ajan kattavammaksi. Olemme siis edelleen apusi tarpeessa. Lahjoituksillasi autat meitä tarjoamaan apuamme myös maksukyvyttömille. Ostamalla osakkeita autat meitä huoltamaan ja kohentamaan kiinteistöä, jossa yhteisö asuu ja toimii. Seuraavaksi olemme sijoittamassa mm. uuteen kiukaaseen ja katon maalaukseen. Ensi vuonna pääsemme toivottavasti vihdoin toteuttamaan kauan haaveiltua keittiöremonttia.

Talon alkuvuoden kuvia: Frans ja Jonas juhlimassa viikonlopun kestänyttä takan purkuprojektin päätöstä. Nooran trampoliinipaistattelut. Tiu näpyttelemässä kirjanpitoa ja parantelemassa tohinassa nyrjähtänyttä nilkkaansa. Kevättalvella kerettiin vielä pyöriä oman navan ympärillä ja sitä aikaisemmin juhlia pikkujouluja. Kevät alkoi täysillä etupihan sydämen kukinnalla, vaikkakin talon kissalla, Puumalla, ei näyttänyt aina olevan hauskaa (paljon lempeämpi kissa luonnossa siis, mitä kuvassa näyttää). Jouko purkamassa Sovinnon vanhaa lattiaa.


Koruja ja lehtiartikkeleita

Kohta vuoden päivät talossa asunut Jenny on käyttänyt aikansa uutterasti talon arjessa auttamalla. Siinä sivussa hän on käyttänyt vapaa-aikaansa korujen tekemiseen. Haluamme tuoda nämä aivan ihastuttavat korut myös meidän lukijakuntamme tietoon. Jenny asui muutaman vuoden Hollannissa opiskeluiden ja töiden vuoksi. Hän oli tehnyt koruja aikaisemminkin omaan käyttöön, mutta alkoi tehdä niitä muidenkin iloksi kun kyselyt koruista jatkuivat Suomen ulkopuolellakin. Korut ovat Suomen luonnon ja sen monimuotoisten vuodenaikojen innoittamia. Tutustu Rajanto-korukokoelmaan verkkokaupassa.

rajanto-jewelry

Kantri-lehdessä oli talosta ystävyysteemaan liittyvä artikkeli josta olimme todella innoissamme. Iso kiitos kuuluu jutun kirjoittajalle Aija Salovaaralle ja kuvaajalle Saara Olkkoselle. Lehtiartikkeli on mielestämme yksi parhaiten onnistuneista julkaisusta jotka kuvaavat talomme henkeä.

kantri-lehti-helmikuu-ystavyyden-majatalo-pieni

Klikkaa kuvaa ctrl-näppäin pohjassa niin saat sen näkyviin vielä isompana.


 Loppuvuoden ohjelmaa

Juhannusjuhla
19.-21.kesäkuuta
Tule viettämään unohtumaton juhannus ystävällisessä seurassa ja täydellisen luontoidyllin keskellä. Viime vuosina meitä on ollut yli 100 juhlijaa. Osalle juhannus kuuluu tänne ja toisille juhannus täällä on pehmeä tapa tutustua paikkaan ja uusiin ihmisiin. Ujoa tutustumista, spontaania vuorovaikutusta ja mahdollisesti ihan oikeaa kohtaamista.

Mindfulness, tietoinen läsnäolo -kurssi
29.kesäkuuta – 1.heinäkuuta – Ohjaajana Anne Laine
Tietoinen läsnäolo on luontainen taito, syvä sisäinen tila joka on koska tahansa käytettävissäsi. Sen vaikutus tuntuu kaikilla elämänalueilla, työssä, terveydessä, ihmissuhteissa ja kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa. Hyväksyvä tietoinen läsnäolo (mindfulness) lievittää tehokkaasti stressiä. Se rauhoittaa mielesi ja elimistösi niin, että luonnollinen tasapainotila palautuu ja säilyy.

Mindfulness jatkokurssi – Kivun ja vaikeitten tunteiden kohtaaminen
27.-29. heinäkuuta – Ohjaajana Anne Laine
Tämän kurssin ohjelma sopii sinulle, joka olet jo tutustunut mindfulnessin perusteisiin ja harjoittanut sitä. Keskitymme kivun ja vaikeitten tunteiden kuten vihan, alakulon ja pettymyksen kohtaamiseen. Et joudu kuuntelemaan luennointia ja teorioita, vaan pääset itse vaikuttamaan ja kysymään kaikkea haluamaasi.

Elojuhla
8. elokuuta
Ystävien, naapureiden ja kyläläisten kanssa vietämme perinteistä sadonkorjuujuhlaa. Juhlista kesän viimeistä viikonloppua hyvässä seurassa, syömällä ainutlaatuisen hyvää ruokaa ja nauttimalla elävästä musiikista.

Elämän voimaa etsimässä – taideterapiakurssi
28. – 30. elokuuta – Ohjaajana Terhi Varjoranta
Etsimme omia tärkeitä voiman ja elämänilon ja –rohkeuden lähteitämme maalaten ja kirjoittaen, liikkuen, hengitellen ja keskenämme jakaen. Mitään ns. taiteellisia taitoja et tarvitse, ne löytyvät sinusta itsestäsi ekspressiivisen taideterapian menetelmien myötä. Luovan taidetyöskentelyprosessin kautta on mahdollista saada parempi kosketus itseensä, omiin tunteisiinsa ja tarpeisiinsa. Jokainen osaa, kaikki on oikein ja tärkeää, löytämisen ja vastaanottamisen arvoista.

Unikurssi
11. – 13. syyskuu 2015 – Ohjaajana Markku Siivola
Suomen uniryhmäforumi (SURF) järjestää vuosittaisen unikurssin. Kuka tahansa voi osallistua. Mitään aiempaa kokemusta unien kanssa työskentelystä ei tarvita, kuten ei myöskään kokemusta tai koulutusta ihmissuhdeammateissa tai minkään suunnan elämänkatsomusta.

Itsen ja toisen kohtaaminen – itsetuntemuskurssi
18. – 20. syyskuuta – Ohjaajana Daniel Nylund
Kuka olen? Millaista minusta haluttiin? Millaiseksi minua muokattiin? Millaiseksi olen suostunut? Miten tulen toimeen itseni, vanhempieni ja läheisteni kanssa? Mitä teen häpeäni, syyllisyyteni ja itseinhoni kanssa? Miten tulen toimeen hankalien lähimmäisten kanssa? Voinko päästä sovintoon vanhempieni ja sisarusteni kanssa? Mitä minä todella tarvitsen, tunnen, tahdon ja ajattelen? Miten vapaudun rakastamaan ja vastaanottamaan rakkautta? Yllä olevat kysymykset ovat vain virikekysymyksiä ja mahdollisia teemoja. Jokainen voi keskittyä siihen mikä itselleen juuri nyt tuntuu tärkeältä. Ryhmässä saat tilaa ja aikaa juuri sille mikä on itsellesi nyt ajankohtaista.

Itsen ja toisen kohtaaminen – itsetuntemuskurssi
6.-8. marraskuuta – Ohjaajana Daniel Nylund

Lähelle, lähemmäksi – erityisherkkien itsetuntemuskurssi
27. – 29. marraskuuta – Ohjaajana Maria Rosenberg
Tällä kurssilla tutustutaan herkkyyteen monipuolisesti erilaisia harjoituksia tehden. Pääpaino on keskustelulla ja keholllisilla harjoituksilla. Päävalmentajana toimii kouluttaja Marika Rosenborg ja tähtinä matkallamme vierailevat pastori, mindfullness-valmentaja Miia Moisio ja muusikko, ääniparantaja Katri Somerjoki.


Arjen sadomasokismi – Fifty Shades of Grey

”Halulla on oma logiikkansa. Se on uhkapelurin logiikka. Kun tietty huonon onnen määrä on ylitetty, onneton peluri ei luovuta. Mitä huonommaksi ennusteet käyvät, sitä suuremmilla panoksilla hän pelaa.” – Rene Girard

Anastasia ja Christian olivat kummatkin masokisteja siinä mielessä että molemmat metsästivät sitä ainoaa todella kiinnostavaa saalista, sitä joka ehdottomasti kieltäytyy tulemasta valloitetuksi. Romanttinen Anastasia löysi steriiliin torniinsa linnoittautuneen ritarinsa ja Christian löysi romanttisiin unelmiinsa linnoittautuneen haaveilijansa. Loppukohtauksessa sulkeutuva hissin ovi sinetöi kummankin masokistisen onnettomuuden. Kummatkin pelkäävät olevansa nollia. Ykkönen, joka tekisi minusta kympin, jää sillattoman rotkon toiselle puolelle.

Kumpikin on sekä näkevämpi että sokeampi kuin muut. He näkevät että pohjimmiltaan heidän minuutensa tarvitsee vahvistuksen toiselta. Masokisteina he kuitenkin etsivät minuuttaan ja ihmisarvoaan sen kieltäjältä.

Kummatkin ovat myös sadisteja. Myös Anastasia alkaa matkia Christianin tavoittamattomuutta. Kyllästyttyään toisen metsästämiseen, hän päättää itse ryhtyä tavoittamattomaksi. Nyt on hänen vuoronsa olla täyteyden omistaja ja saavuttamaton turhautuman tuottaja. Kummatkin ovat maistaneet tavoittamisen tuskaa tarpeeksi tietääkseen miten vastaava kärsimys tuotetaan toiselle. Uhrattuaan tarpeeksi paljon energiaa liian ison kiven kääntämiseen, Anastasia päättää ryhtyä itse sellaiseksi. Masokisti alkaa imitoida torjujaansa ja tulee lopulta hänen kaltaisekseen. Nyt hänen täytyy tehdä Christian entisen itsensä kaltaisiksi. Hylätystä on tullut hylkääjä ja väkivallan kohteesta sen tekijä. Eikä hän antaudu ennen kuin on saanut toisen kerjäämään samalla tavoin kuin itse kerjäsi ennen.

Sadisti ei voi unohtaa mitä on ollut. Samalla hän jää kuitenkin riippuvaiseksi masokistista, joka roikkuu hänessä kiinni. Ilman hänen turhautunutta haluaan sadisti ei voisi ylläpitää harhaa omasta vallastaan ja jumalallisesta täyteydestään. Niin kauan kun masokisti häntä tavoittelee, hän voi kuvitella olevansa saavuttamaton aarre.

Sekä Anastasia että Christian ovat arjen sadomasokisteja. Kaikenlaiset roolileikit ja –vaihdot ovat parisuhteessa ihan terveellistä jumppaa. Mitä sujuvammin pystymme liikkumaan roolista toiseen suhteessa toisiimme, sitä rikkaampi suhde. Silti juuri tämän roolijaon valtava suosio herättää makuukammarileikkejä syvempiä kysymyksiä. Pitkälle vietynä tämä näennäisesti vain seksuaalinen takerru-torju-tanssi saa teatraalisen muodon. Dramaattiset dominan ja orjan rooliasut korostavat sitä, että kysymyksessä on pohjimmiltaan näytelmä, joka ei mahdu ihmisen nahkoihin. Vietti, kiima ja seksuaalinen halu mahtuu iholle ja sen alle. Sadomasokistinen roolileikki heijastaa eksistentiaalista draamaa – ihmisen yritystä tulla kaikkivaltiaan kaltaiseksi. Toisessa tai itsessä etsitty jumaluus tai ylivertainen ylemmyys paljastuu aina hylkääväksi ja kärsimystä tuottavaksi. Mitä pidemmälle sadomasokistinen leikki menee, sitä kauemmaksi se eksyy seksuaalisuudesta ja pelkistyy kosmiseksi epätoivoksi. Kun ihminen tekee toisesta tai itsestään Jumalan, pyhä saa infernaalisen väkivaltaiset ja kylmät kasvot.

Arjen sadomasokismi ei rajoitu vain kiduttaviin parisuhteisiin. Tavallisen elämän pyhittäminen ja lahjaksi saadun arvostaminen on laajemminkin jäämässä mahdottomien kunnianhimojen jalkoihin. Maailmassa, jossa mikään ei enää ole kiellettyä tai tabuilla rajattua, vain saavuttamattomuus itsessään tarjoaa tarpeeksi kiihottavan rajan. Niin kauan kun vielä on esteitä voitettavana, jäljellä on aina pienemmäksi käyvä mahdollisuus, että viimeisen tapetun lohikäärmeen takaa löytyy kaikkien tavoittelema aarre, tai viimeisen voitetun kilpailijan asemasta löytyy suvereeni valta.

Entä jos Jumala olisikin olemassa ja jumaluus paljastuisi rakastavaksi ja luokse tulevaksi? Kateellinen kilpailu Hänestä ja Hänen asemastaan kävisi mahdottomaksi. Sadomasokistinen tragedia purkautuisi omiin varjoihinsa. Jäljelle jäisi vain rakkauden kiitollinen vastaan ottaminen ja sen edelleen antaminen, minän ja sinän kohtaaminen pyhän tietämättömyyden ja armollisen vallattomuuden kaidalla sillalla. Vaarallista ja vaikeaa sekin, mutta jokaisesta kohtaamisesta syntyvät värit purkaisivat valkoisen ja mustan kouristuksenomaisen sylipainin elämän lukemattomiin sävyihin.

Luen enemmän halujen naamiaisista:

http://www.teoblogi.fi/2009/02/341-halujen-askeesi/

P.S. Elokuva onnistui tosi laimeasti kuvaamaan näitä intohimoja. Notre Damen kellonsoittajan ja Lumikin välille olisi syntynyt paljon väkevämpiä jännitteitä kuin mitä nämä tosi harmaat sävyt tarjosivat.

Hänen palveluksessaan,

Daniel

Ajankohtaisia uutisia kirjoittelee majatalon isäntä, Daniel Nylund.

Uutisiin hän yleensä valitsee jonkun ajankohtaisen, teologisen tai kaunokirjallisen aiheen ja kietoo ne majatalon sen hetkisiin kuulumisiin.

Pysy mukana tulevista tapahtumista ja kursseista tilaamalla:

Ajankohtaista RSS-syöte

Tapahtuma­kalenteriKurssit ja juhlat koko vuodelle


Mestari Eckhart ja Eckhart Tolle
- Arjen hengellisyyttä etsimässä -Tutustu ja tilaa majatalon isännän uutuuskirja!