ARJEN HENGELLISYYTTÄ ETSIMÄSSÄ. 3.-5.5.2024
TAPAHTUMA ON TÄYNNÄ
Mahdollisia peruutuspaikkoja voi tiedustella Danielilta daniel@ystavyydenmajatalo.fi.
Olen pitkään halunnut kutsua buddhalaisesta tai/ja kristillisestä perinteestä käsin meditoivia yhteen tutustumaan toisiinsa, oppimaan toisiltaan ja olemaan kontemplatiivisessa dialogissa toistensa kanssa.
Ensimmäinen yritykseni siihen peruuntui sairastumiseni vuoksi. Siihen oli kuitenkin ilmoittautunut niin ilahduttava määrä osallistujia, että päätin yrittää uudestaan.
Sitä varten olemme nyt varanneet Ystävyyden Majatalossa viikonlopun 3.-5.5.2024. otsikolla Arjen Hengellisyyttä Etsimässä. Nimi tulee Eckhart Tollea ja Mestari Eckhartia käsittelevän kirjani alaotsikosta. Aikomuksena ei ole käsitellä kirjaa sinänsä. Se kertoo omasta matkastani eskapistisesta hengellisyydestä siihen arjen hengellisyyteen, johon itse olen Jeesuksen seuraajana päätynyt Ystävyyden Majatalossa harjoittamaan. Kirjassa käsittelen Tollen tyylistä hengellistä todellisuuspakoisuutta ja Mestari Eckhartin arjessa toimivaa kristillistä mystiikkaa.
Viikonlopun aikana meditoimme, harjoittelemme kontemplatiivista dialogia ja tärkeiden tarinan kerrontaa. Mitään luentoja emme ole keneltäkään tilanneet, enkä itsekään aio sellaisia pitää.
En halua, että kukaan tulee paikalle kilpailevalla tai toista käännyttävällä asenteella. Ainoa syy tulla yhteen on oppia jotain uutta itsestämme ja toisistamme, voidaksemme kohdata arkemme haasteita viisaammin ja rakastavammin. Siksi tutustumme toisimme vain etunimillä jättäen ammatit ja statukset ihan loppuun.
Jos sinulla on ideoita tämän viikonlopun sisällön suhteen, ota minuun yhteyttä.
Viikonlopun hinta rakentuu vain Ystävyyden Majatalon täysihoidosta. Sisällön tuotamme lahjaksi toinen toisillemme. Siksi toivon, että kaikki osallistujat viipyvät koko viikonlopun.
Hinnat ja ilmoittautuminen tätä kautta.