Ystävyyden Majatalo

Kuulumisia ja ajatuksia elämän tarkoituksesta

Tässä kirjeessä


Kuulumiset

Ulkona on sateista ja pimeää, mutta mieli on kesän ja syksyn jälkeen ihan uskomattoman hyvässä vireessä. Kurssilaisia, juhlijoita, toipujia ja talkoolaisia on ollut tavallista runsaammin. Nytkin meitä on tuplasti enemmän kuin tähän vuodenaikaan yleensä – ruokakuntaamme kuuluu parikymmentä ihmistä!

Hesarissa olleen jutun jälkeen olemme auttaneet useita syksyisen yksinäisiä asunnottomia, joiden ainoat lähimmäiset tuntuvat olevan viranomaisia. Se on ihan todella loskaista yksinäisyyttä. Sitä pimeyttä valkea lumi ei valaise lainkaan, tekee sen vain hyytävämmäksi. Valitettavasti emme ole pystyneet vastaamaan kaikkiin jutun jälkeen saamiimme avunpyyntöihin.

Olemme runsaiden remppojen ja suurten käytännön uudistusten jälkeen pystyneet vihdoinkin keskittymään johdonmukaisemmin yhteisön sisäiseen hyvinvointiin. Tiu ja minä käymme jokaisen kanssa kehityskeskusteluja. Minä käyn syventäviä keskusteluja toipujien kanssa. Viikottain pidämme koko porukalla tilannekatsauksen ja hampaidenpesumahdollisuuden (=sanomatta jääneet kiitokset ja harmit). Tavoitteemme on lisätä yhteisön kantokykyä niin, että useammalla toipujalla ja vakioasukkaalla olisi hyvä ja turvallinen olla Majatalossa. Takana on vuosia, jolloin omat kriisimme ovat syöneet kykyämme yhdessä kantaa muiden taakkoja. Uskomme että tulevina vuosina yhteisösylimme kasvaa, tulee lujemmaksi ja pehmeämmäksi, turvallisemmaksi ja ystävällisemmäksi. Siitä ainakin unelmoimme ja sen eteen teemme nyt työtä.

Olen pahoillani, että teille kirjoittaminen on jäänyt niin vähäiseksi. Olen päivittänyt Facebook-seinääni paljon ahkerammin ja Ystävyyden Majatalon seinälläkin on pienempiä tilannekuvia ja kuvauksia Majatalon elämästä. Kumpaankin voit liittyä, jos haluat useammin meistä kuulla. Ensimmäiseen liityt pyytämällä kaveriksi ja toiseen vain tykkäämällä sivusta.

Syksyllä pyysimme Facebook-sivuillamme vinkkejä lämmitysjärjestelmän uusimiseen. Päädyimme parin tarjouksen jälkeen pellettiin ja myöhästyneestä aikataulusta huolimatta uusi järjestelmä on viittä vaille pystyssä. Uusi kattila on melkein puolet tehokkaampi kuin vanha ja pelletin kulutuksen pitäisi pienentyä reilusti entisestä. Lämmitysjärjestelmän oikeita asetuksia etsiessämme taisimme tänä vuonna kokea ensimmäisen pakkaspäivän, jolloin salissa pystyi väliaikaisesti viettämään aikaa t-paita päällä. Se oli aika uskomaton tunne.

Olemme saaneet vuoden 2014 aikana myös remontoitua kuusi uutta kummihuonetta. Seitsemättä aletaan rakentaa vielä tämän vuoden puolella. Näiden lisäksi olemme saaneet vihdoinkin uusittua myös joitakin keittiön vanhoja kodinkoneita. Yli 30 vuotta vanha Metoksen tiskikone veti viimeisen hönkäyksensä juuri ennen isoa retriittiä, ja lähemmäs 15 vuotta vanha jääkaappi, jonka pakastinpuoli ei ollut enää vuosiin pakastanut, pääsi myös kodinkoneiden taivaaseen kunnioitettavan palveluskauden jälkeen. Pitkään haaveilemamme keittiön suurremontti on siis alkanut toteutua pienillä askelilla.

Näyttää taas siltä, että lähes jokaista talon nurkkaa on jollain lailla rakkaudella huollettu ja kohennettu tämän vuoden aikana. Suurin kiitos tästä kuuluu, niin kuin aina, kaikille ahkerille vakioasukkaille ja talkoolaisille. Meidän jokaisen päivämme täällä ovat mahdollistaneet työhömme uskovat ystävät ja tukijat.

Lämmin kiitos lahjoituksistanne, avustanne, ideoistanne ja ajastanne. Olette rakkaita.

Pienistä merkityksistä kevyttä ja isoista tarkoituksista täyttä Joulua sinulle toivotellen,
-Daniel ja koko Ystävyyden Majatalon väki

P.S. Maanantaina menen päiväkirurgiseen leikkaukseen, jossa laseroidaan uusiutunutta syöpää pois virtsarakosta ja otetaan koepala. Sen jälkeen suunnitellaan uusia hoitotoimenpiteitä.

Heti tähystyksen jälkeen kyllä harmitti, kiukutti ja tuntui aika lannistavalta. Ensimmäinen diagnoosi noin kolme vuotta sitten antoi minulle potkua persuksiin, koska olin niin masentuneessa tilassa. Se antoi ryhtiä elämään ja selkärankaa valintoihin. Sangen ankeaksi käynyt mieleni avautui jälleen hyvyydelle. Nyt, kun elämä taas tuntuu suorastaan onnelliselta, potku osui munille. Hetken aikaa sattui niin kuin pikkupoikana jalan lipsahdettua pyörän polkimelta. Vähän aikaa vääntelehdin ja nousin taas satulaan. Luottavaisin mielin odotan seuraavia hoitoja.

Kun noutaja vähänkin raapii kehoa, kaikki elämän tarkoitukset ja turhuudet alkavat kummasti selkeytyä. Tekee mieli elää niin, että noutajakin on tullessaan pahoillaan.

P.P.S. Railin tervedys: “Hyvää Joulua ja Siunattua Uuutta Vuotta Rakkaat Ystävät. Pidä yhteyttä uusi s-postiosoitteeni railimaire@gmail.com. Kiitollisuudella ja Ystävyydellä, Raili”

Railin puhelinnumero ja osoite pysyy samana. Raili ei enää ole vakituisessa työsuhteessa, mutta hänen kanssaan voi edelleen järjestää tapaamisia täällä. Naiskurssitkin jatkuvat vuoden päästä. Olen kiitollinen niistä vuosista, jolloin hän sijoitti sydämensä Ystävyyden Majatalon työhön ja kykenimme yhdessä kantamaan siitä vastuuta.


Vuoden ensimmäisiä kursseja

Kannattaa käydä aktiivisesti katsomassa jatkuvasti uusiutuvaa tapahtumakalenteriamme, josta löytää helposti kaikki vuoden aikana tulevat kurssit, juhlat ja tapahtumat. Loppuvuodesta on tulossa vielä lisää mindfulness-, taide-, vuorovaikutus- ja itsetuntemuskursseja sekä tottakai juhannus- ja elojuhlat.

2.-4. tammikuuta Mindfulness, tietoinen läsnäolo -kurssi
Ohjaajana Anne Laine | Kesto: Viikonloppu
Oppimalla tietoisuustaitoja voit lisätä hyvinvointiasi monin tavoin, parantaa ihmissuhteitasi ja löytää itsestäsi aivan uusia ulottuvuuksia. Mindfulness-menetelmää tai hyväksyvää läsnäoloa ei voida sijoittaa erityisesti minkään uskonnon tai muunkaan oppisuunnan yksinoikeudeksi, vaan se on täysin universaali ja kaikkien käytettävissä.

30. tammikuuta Miesryhmä 2015 alkaa
Ohjaajana Daniel Nylund | Kesto: Kuusi viikonloppua vuoden sisällä
Yksi majatalon suosituimmista kursseista alkaa taas. Kutsumme sinut vuoden pituiseen miesryhmään. Kuusi viikonloppua vuoden aikana on varattu 12 miehen väliselle rehellisyydelle, itsen ja toisen todelliselle kohtaamiselle. Ryhmässä jokaisella on mahdollisuus saada tukea matkalla kohti miehisyyden erilaisia muotoja. Kurssilla vielä tilaa!

17.-18. helmikuuta Rakentavan vuorovaikutuksen ohjaaja -kurssi
Ohjaajat Hanna Savanna ja Sara Hellsten | Kesto: Kuusi vuorokautta vuoden sisällä
Toimivalla ja tehokkaalla vuorovaikutuksella on tärkeä merkitys sekä yksityis- että työelämässä. Suosittelemme tätä koulutusta tueksi kasvattajille, opettajille ja vanhemmille, terveydenhoitoalalle, erilaisten ryhmien ohjaajille, esimiehille, luottamushenkilöille, työsuojeluvaltuutetuille, sovittelijoille, HR-työntekijöille, työhyvinvointihenkilöstölle, sekä kaikille itsensä kehittämisestä ja vuorovaikutuksesta kiinnostuneille!

6.-8. maaliskuuta Mindfulness, tietoinen läsnäolo -kurssi
Ohjaajana Anne Laine | Kesto: Viikonloppu

10.-12. huhtikuuta Itsen ja toisen kohtaaminen – itsetuntemuskurssi
Ohjaajana Daniel Nylund. Apuohjaajana eroterapeutti Marika Rosenborg | Kesto: Viikonloppu
Kuka olen? Millaista minusta haluttiin? Millaiseksi minua muokattiin? Millaiseksi olen suostunut? Riittävätkö voimani? Mitä minä todella tarvitsen, tunnen, tahdon ja ajattelen? Mikä on kohtaloni tai/ja kutsumukseni? Minkä aika on nyt minun elämässäni? Yllä olevat kysymykset ovat vain virikekysymyksiä ja mahdollisia teemoja. Jokainen voi keskittyä siihen mikä itselleen juuri nyt tuntuu tärkeältä. Ryhmässä saat tilaa ja aikaa juuri sille mikä on itsellesi nyt ajankohtaista.

1.-3. toukokuuta Vappu ja kevättalkoot

22.-24. toukokuuta Ehdoton Anteeksiantaminen -kurssi
Ohjaajana Anne Laine | Kesto: Viikonloppu
Anteeksiantamattomuus ja kaunan kantaminen myrkyttää elämäsi. Tutkimustulokset vahvistavat, että se vaarantaa fyysisen terveytesi ja riistää sinulta mahdollisuuden kokea onnellisuutta ja tyytyväisyyttä. Kaikki henkiset ja hengelliset opastukset ovat vuosituhansien ajan korostaneet anteeksi antamisen merkitystä. Viikonlopun aikana saat tilaisuuden päästää irti menneistä, katkeruutta aiheuttaneista asioista ja antaa ehdottomasti anteeksi kaiken sen, minkä koet painavan sydäntäsi.


Mikä on elämän tarkoitus?

Kuka sellaista enää pohtii? Ei juuri kukaan. Liian iso ja mahdoton kysymys vastattavaksi suurten teorioiden ja tarinoiden konkurssin jälkeen. Olen tavannut paljon aikuisia, joilla ei ole aavistustakaan mitä haluavat elämältä ja mitä heistä isona tulee. Kysymys elämän tarkoituksesta on heille mielenkiinnoton. Miksi sellaisella rasittaa päätään, kun ei edes tiedä minkälaisella työllä haluaisi ansaita elantonsa. Hyväkään tulotaso ei tunnu tyydyttävältä, jos sen käyttötarkoitus on täysin hukassa.

Muistelen joitakin vanhuksia, joiden elämä on näyttäytynyt seuraavan sukupolven näkökulmasta hyvinkin tarkoituksellisesta. Itse he eivät ole moiseen kysymykseen tuhlanneet aikaansa. Heidän energiansa kului itsestään selvien velvollisuuksien hoitamiseen ja ympäristön antamien tarkoitusten toteuttamiseen. Se on heille riittänyt ja tuntunut tarpeeksi tärkeältä. Jälkipolvi ylistää heidän elämäntyönsä tarkoituksellisuutta ja ihmettelee heidän uhrautuvaisuuttaan sen eteen – tai sitten ei.

Miksi ihmeessä minä olen sitä kysymystä niin paljon miettinyt? Minähän olen aina tiennyt miten haluan elää, minkälaiseksi ihmiseksi kasvaa ja mitä haluan saada aikaiseksi. Vieläkin tiedän suunnilleen mitä haluan kokea ja saada aikaiseksi ennen kuin minun tarkoitukseni täällä on kohtuullisesti täytetty. Miksi ihmeessä kutsumuksen riivaama mies tuhlaa aikaansa elämän tarkoituksen miettimiseen, jos se on hänelle ollut melkein aina liiankin selvää? Ehkä juuri siksi. Minun tarkoitukseeni on aina kuulunut liian varmoina omaksuttujen totuuksien kyseenalaistaminen.

Joillekin tarkoitus on kirjoitettu tähtiin. Se vain täytyy löytää. Toisten tarkoitus on kätketty Jumalan kirjoihin. Täytyy vain löytää oikea johdatus. Kolmansille tarkoitus toteuttaa itseään meiltä mitään kysymättä. Kohtalonsa voi ennustaa, mutta siihen ei voi vaikuttaa. Yhä useammalle kaikki on kirjattu geeneihimme ja ympäristöömme. Siihen käsikirjoitukseen voi ehkä oppia vaikuttamaan. Kumppanin valitseminen geenikartan perusteella ei kuitenkaan lisää kenenkään vapautta, koska sekin on ohjelmoitu perimäämme. Sitten on niitä, jotka näkevät ihmeellistä tarkoitusta ihan kaikessa, rattijuopon tuottamassa kuolemassa,  joulumyyjäisten arpajaisvoitossa ja sen oikean löytymisessä lähikaupan kassajonossa. Heille elämä on Jumalainen satumaa. Muille se on humalaista sattumaa. Minulle se on ollut vuoroin kaikkia näitä. En minäkään ole päässyt karkaamaan olemassaolon kauhulta, joka iskee milloin minkäkin yllätyksen kautta. Ensimmäinen paniikki tuli jo aika pentuna.

Pakkaslumi narskui saappaitteni alla. Isä pysäytti minut katsomaan tähtitaivasta. Seitsenvuotiaana tuntui hienolta saada isältä erityishuomiota. Hän selitti että tähdet ovatkin aurinkoja. Ne vain olivat niin kaukana, että tuskin näkyivät. Suurin osa oli liian etäällä näkyäkseen lainkaan. Osa lapsuudestani loppui siihen hetkeen. Naapurin saunan lämmittämä keho alkoi vapista. Pienen pojan ensimmäinen kosketus kosmisen yksinäisyyden tunnun kanssa oli hyytävä. Miten näin pienellä maailmalla voisi olla mitään merkitystä kenellekään. Pienen pojan suuri maailma haihtui mitättömäksi hiukkaseksi äärettömyyden piittaamattomaan kylmyyteen. Isä kyllä puhui Jumalasta, mutta ääretön avaruus nielaisi Hänetkin pimeään kitaansa. Ei tuon suurempaa voisi olla. Myöhemmin Carl Sagan ja muut tieteiden popularisoijat vahvistivat tuota orpoutta.

Suomalainen kosmologi Syksy Räsänen tutkii miten ääretön maailmankaikkeus voi vielä laajentuakin kiihtyvällä tahdilla. Hänestä kysymys sattumalta syntyneen elämän tarkoituksesta on turha ja mieletön. Entä jos Räsänen on oikeassa? Entä jos millään ei oikeasti ole mitään tarkoitusta, koska ei ole mitään kaikkea isompaa tarkoituksen antajaa, eikä universumikaan mieti minua, vaikka minä kuinka miettisin sitä. Upeimmatkin tekomme ovat täysin yhdentekeviä suuren kokonaisuuden kannalta. Uravalintani ja uhrautuvaisuuteni ei tule estämään aurinkomme sammumista tai supernovaksi muuttumista. Se pyyhkii lopulta kaikki tarkoituksen illuusiot pois tältä pölyhiukkaselta, jota olemme vuosituhansien ajan pitäneet universumin keskuksena. Vai?

Elämä odottaa vastaustasi

Yksi nuoruuteni sankareista oli keskitysleirillä kokenut, miten ihmisen pahuus ja mieletön kärsimys polkee tarkoituksen tunnun piittaamattoman kylmien rattaiden jauhettavaksi. Silti Viktor Frankl tuli siihen tulokseen, ettei kukaan voinut viedä ihmisen viimeistä vapautta: mahdollisuutta valita asenteensa ja suhtautumisensa mihin tahansa olosuhteeseen. Ihminen on siis itse oman tarkoituksensa valitsija. Valitsi hän sitten Jumalan palvelemisen tai sen, että vielä kerran saisi tuntea pullan tuoksun, hänen vapautensa ja vastuunsa eli loppuun asti näissä valinnoissa.

Minun vastuulleni jää, suostunko menneisyyteeni sellaisena kuin se on, vaikka olisin syntynyt humalaisen iloittelun tai raiskauksen seurauksena vanhemmille, jotka eivät todellakaan minua toivoneet. Minäkään en ole heitä toivonut. Sinä ja minä olemme silti olemassa. Siihen ei ole meiltä kysytty lupaa. Meidän on itse suostuttava alkuperäämme, juuriimme, historiaamme, nykyhetkeemme ja vastattava tulevaisuuden kutsuun. Itse siunaan tai kiroan syntymäni päivän, riippuen siitä minkä tarkoituksen nyt annan elämälleni ja tulevaisuudelleni.

Mutta mistä suunnasta minä sitten tarkoitukseni löydän? Tie joka avautuu eteeni 360 asteen leveydellä johtaa kaikkialle eikä mihinkään. Minun on valittava ensimmäinen askeleeni jonnekin päin tai ainakin otettava haparoivia askelia useampaan suuntaan jotta huomaisin mistä innostun, mistä pidän, mitä arvostan ja mikä minusta tuntuu tarpeeksi oikealta? Näiden kysymysten kielteinen muoto sulkee jo monta suuntaa pois. Silti jäljelle jää vielä paljon mahdollisuuksia. Kaikkien hyvienkin mahdollisuuksien keskellä on uskallettava kysyä: Minkä aika on nyt minun elämässäni? Vielä pelottavampaa on vastata tuohon kysymykseen. Mille annan tarkoitusta juuri nyt, tänään, tällä hetkellä?

Sen jälkeen minun on vastattava tuohon tarkoituskysymykseen niin monta kertaa, että askelistani jää perättäiset jäljet. Jäljistä hahmottuu jonkinlainen suunta. Kun sitoudun valintoihini, tie edessäni alkaa näkyä ainakin seuraavaan mutkaan asti. Jos vielä uskallan antautua ja vihkiytyä sille tielle, se alkaa valita minut ja polkuni kapenee vain minun kuljettavakseni. Siitä tulee minun tarinani. Tarinamme punoutuvat kyllä yhteen, kun kohtaamme ja jaamme niitä toistemme kanssa. Ehkä löydämme itseämme isompia, juuri meitä tai ehkä kaikkia yhdistäviä merkitysjuonia. Tarkoitukset avautuvat paljon paremmin tarinoiden kuin määritelmien kautta. Voimme vahvistaa toistemme tarkoituksia ja yhdistää voimiamme yhteisten tarkoitusten palvelemiseksi. Minun tarinani tulee mielekkääksi osaksi meidän tarinaamme ja ehkä koko ihmiskunnan tarinaa.

Omat vastaukseni

Itse olen oppinut mieltämään tarkoitukseni rakastettuna olemisen ja rakastamisen kautta. Väkevin roolimallini siinä on ollut Jeesus. Jossain muussa kulttuurissa olisin oppinut mieltämään tarkoitukseni jonkun toisen kautta. Intian kastittoman perheen lapsena mieltäisin ehkä tarkoitukseni käymälöiden tyhjentämisen tai viemäreiden avaamisen kautta.

Isäni uhrasi minut esikoisena Jumalan palvelukseen ja antoi minulle Raamatullisen nimen. Nuoremmat veljet saivat ihan tavalliset ruotsalaiset nimet. Kuulin tämän tarinan salaa oven takaa joskus murkkuikäisenä. Muistan ristiriitaiset tunteet: Ylpeyttä siitä että minua pidettiin erityisenä ja toisaalta kiukkua siitä, että elämäntehtäväni määrättiin minulta mitään kysymättä. Tuon kohtalo-kutsumuksen kanssa olen siitä lähtien ollut sylipainissa.

Hippiliikkeeseen tempautuminen irroitti minua ahdasmielisestä uskonnollisuudesta ja tarkoitus alkoi hahmottua rakastavan yhteisöllisyyden kautta. Muistan ensimmäisessä hippikommuunissa unelmoineeni tarkoituksellisesta elämästä ja siitä, minkälainen rooli itselläni olisi sen keskellä. Nyt elän niitä fantasioita todeksi.

Vuosia sitten näin unessa kyyneleen, joka värisi aavikon hiekalla haihtumatta kuumaan tuuleen tai uppoamatta polttavaan hiekkaan. Se vain väreili siinä ja sanoi minulle sanoitta, haastoi lauseitta, vaati lempeästi: ”Seuraa sinä Daniel minua.” Sitten se lähti pujottelemaan kuumien erämaan dyynien läpi jonnekin. Minä seurasin. Taidan seurata vieläkin. Se oli viisas kyynel ja hiton päättäväinen. Jollakin lailla veikeäkin se oli, vaikka olikin surusta syntynyt. Se tuntui tietävän jotain elämän tarkoituksesta, ainakin palasen siitä mikä elämässä on tärkeää.

Jonkun aikaa sitten kävin katsomassa Interstellar-elokuvan, koska viisaampi sukupolvi oli sitä kovasti minulle suositellut. Kantava juoni oli ihmiskunnan kyvyssä tieteellisten saavutusten kautta ylittää oman todellisuutensa ja reaalielämänsä ulottuvuuksien rajat ja niin lykätä ihmiskunnan tuhoa muutamalla vuosimiljoonalla eteenpäin. Kuvitelma tuonpuoleisesta osoittautuikin ihmisen omaksi peilikuvaksi, tai siis mustan aukon kautta aikamatkalta palanneeksi minäksi. Aika tylsä tuonpuoleinen kohdattavaksi, sanon minä. Yhden asian päähenkilö oli kuitenkin oppinut: Ainoastaan rakkaus kykenee ylittämään ajan ja avaruuden rajat. Vain rakkauteen luottaminen voi kuroa umpeen äärettömien esteiden erottaman kuilun, joka erottaa minut sinusta.

Kotimatkalla huomasin itkeväni kilometri toisensa jälkeen, ihmetellen kaikkea kokemaani ja kohtaamaani rakkautta. Muistelin rikkoutuneita suhteita, hylätyksi tulemisia, ulkopuolelle joutumisia ja ihmisiä, joilta itse olen sulkenut sydämeni. Samalla muistelin epätodennäköisiä sovintoja, yllättäviä anteeksipyyntöjä, häkellyttäviä nöyrtymisiä ja merkillisiä uudelleen kytkentöjä, jotka ovat ylittäneet valovuosien tuntuisia välimatkoja. Maistelin viime päivien ystävällisiä viestejä, helliä kosketuksia, kauniita lahjoja ja hyvää tarkoittavia sanoja. Liikutuin omankin sydämeni pehmeydestä ja siitä, etten vieläkään ole tullut häijyksi vanhaksi äijäksi, joka vain virnuilee rakastuneille pareille ja vinoilee maailmamme parantajille.

Luulen, että kiitollisuutemme tai kyynisyytemme paljastaa, mitä elämän tarkoituksesta pohjimmiltaan uskomme, mitä siitä olemme omaksemme valinneet ja mistä kannamme vastuuta. Itse taidan olla kiitollinen Jumalaan uskova ateisti, tarkoitukseen uskova nihilisti, rakkauteen uskova kyynikko ja Jumalan valtakuntaan uskova anarkristitty. Tunnen ja koen rakkautta universumissa, jossa sitä ei pitäisi olla. Uskon Jeesuksen tuoneen tähän maailmaan jotain, joka minusta ei vain sovi meidän geeniperintöömme, eikä ollenkaan näytä väkivaltaisen kulttuuriperintömme lapselta. Siitä uskostani olen kirjoittanut enemmän TeoBlogissa.

Minkä tarkoituksen annat muille?

On totta että vain pieni osa maailman väestöstä jaksaa edes pohtia elämänsä tarkoitusta. Mutta niinhän ei pitäisi olla. Sen sijaan että syyllistyisin omista luksusongelmistani, minä miellän tarkoituksekseni auttaa heitäkin löytämään mahdollisuuden pohtia samoja. Sitä varten olin noin 35 vuotta sitten mukana perustamassa Suomen World Visionia. Se on auttanut miljoonia lapsia eroon köyhyydestä ja antanut koulutusta, joka on avannut mahdolllisuuden tietoisesti valita elämälleen tarkoituksen.

Tarkoituskysymyksen perimmäisestä turhuudesta puhuvalle Syksy Räsäselle riittää “tarkoituksellisuuden illuusio”, jota hän toteuttaa rakentamalla talkoilla uudestaan palestiinalaisten tuhottuja koteja ja antamalla 40-50 prosenttia tuloistaan erilaisille järjestöille. (HS Kuukausiliite Elokuu 2014). Saattaa tietenkin olla, että itsekin mieltämäni tarkoitus osoittautuu pohjimmltaan illuusioksi. Lähimmäiseni ei kuitenkaan sitä ole.

Jos et ikinä anna tarkoitusta toiselle ihmiselle, et luultavasti löydä omallekaan elämällesi mitään tarkoitusta. Niin tiukasti meidät on tarinoinemme toisiimme sidottu. Kaikki me osallistumme toistemme tarkoituksen löytämiseen hetki hetkeltä, teko teolta ja lahja lahjalta. Jokaisessa minän ja sinän kohtaamisessa syntyy jotain uutta. Tarkoitus syntyy valinnoista, teoista ja toisen kohtaamisista, eikä päinvastoin. Miettimällä syntyy kyllä ajatuksia tarkoituksesta, mutta jos ne eivät nosta kenenkään takapuolta olohuoneen nurkan sohvalta tarkoitusta palvelemaan, eivätkä siirrä kenenkään silmiä tietokoneen ruudulta lähimmäistä näkemään, niillä ei ole mitään merkitystä.

Jatkakaamme siis Ystävyyden Majataloina olemista toisillemme. Se on yksi tapa saada elämä painavaksi tarkoituksista.

Ajankohtaisia uutisia kirjoittelee majatalon isäntä, Daniel Nylund.

Uutisiin hän yleensä valitsee jonkun ajankohtaisen, teologisen tai kaunokirjallisen aiheen ja kietoo ne majatalon sen hetkisiin kuulumisiin.

Pysy mukana tulevista tapahtumista ja kursseista tilaamalla:

Ajankohtaista RSS-syöte

Tapahtuma­kalenteriKurssit ja juhlat koko vuodelle


Mestari Eckhart ja Eckhart Tolle
- Arjen hengellisyyttä etsimässä -Tutustu ja tilaa majatalon isännän uutuuskirja!