Viime juhannusjuhlien aikana ystävät ja lapset istuivat pitkään ideoimassa mitä voisivat tehdä Majatalon eteen. Keskustelun pohjalta Tiina ja Titiu alkoivat kehittää huonekummiajatusta. Tyttäreni, joka jatkuvasti kehittelee myös kotisivujamme, esittelee siellä ajatusta. Avokkinsa Jonaksen kanssa he ryhtyivät itsekin huonekummeiksi. Majatalossa on nyt KotiKoti –niminen huone, johon he ovat ystäviensä avulla sijoittaneet aika monen sadan euron lisäksi luovaa rakkauttaan, hauskoja ideoitaan ja vieraanvaraista sydäntään. Majatalon Facebook sivuilta löytyy pari ensimmäistä kuvaa huoneesta. Kuulemma viimeiset hienosäädöt tulevat valmiiksi Joulun aikaan.
Ihanaa huomata että kaikki lapset ovat halunneet kukin omilla panoksillaan osallistua Ystävyyden Majatalon rakentamiseen ja ylläpitämiseen. Käy tutustumassa ajatukseen ja varaa itsellesi kummihuone Majatalosta.
Luottamisesta
Vuoden viimeinen kurssi on ohi. Kurssille ei juuri koskaan kokoonnu sellaista ryhmää, joka luonnostaan olisi valinnut toisensa ystävikseen. Ei tämäkään alkuun ollut mikään ilmeinen vertaisryhmä. Ensimmäisen iltapalan aikainen epäuskoinen kyräily muuttui taas kerran lopputunteihin mennessä huikean luottavaiseksi jakamiseksi. Suuri osa ensivaikutelmista on siihen mennessä joutanut ennakkoluulojen kanssa romukoppaan jonka sisältöä on kurssin lopussa tosi noloa tarkastella. Vaikka olen tottunut vuosien aikana avaamaan oman mieleni arkitilaa laajemmaksi, löysin tälläkin kertaa itseni häpeämästä joitakin ensimmäisen illan ajatuksia ja asenteita.
Suhtaudun lähtökohtaisesti hyvin luottavaisesti siihen, että pelit ehditään viikonlopun aikana pelata loppuun tavalla, joka raivaa tietä oikealle ja parantavalle kohtaamiselle. Silti joskus pelottaa, että ns ryhmäprosessi karkaa reaktiiviseksi kiihkoksi, jossa pelot muutetaan hyökkääviksi asenteiksi ja jakaminen korvautuu tunkeilevilla ja loukkaavilla sanoilla. Jokainen turvaton ryhmä on potentiaalinen lynkkausporukka. Ohjaajana tehtäväni on ehkäistä kaikenlainen väkivalta ja luottaa johonkin syvempään kutsumukselliseen prosessiin, joka omalla lempeällä tavallaan kyllä toteutuu läsnäolijoiden kautta, kunhan kukin kantaa oman vastuunsa ja minä en lähde sitä mestaroimaan.
Taas kerran tuo aina yhtä suurelta ihmeeltä näyttävä yhteys syntyi. Yksinäisyys löysi toisen yksinäisyyden ja kaikkein yksityisimmän kivun jakaminen teki hyvin epätodennäköisistä ihmisistä vertaisia.
Viimeisen päälle insinöörit, joille tunteista puhuminen on kuin viisauden hampaan kiskominen ilman puuduttamista, boheemit taiteilijat, joiden on vaikea sietää mitään rajoituksia reaktioilleen, uskovaiset ja kyynikot, teknikot ja mystikot, kaikki joutuvat harjoittelemaan samaa asiaa: luottamista siihen hyvään, minkä toisen kautta kohtaa.
Ehkä luotan kiittäen
tai suunniltani raivoten.
Ehkä luotan sanoihin,
tai siihen mitä äsken näin.
Ehkä luotan ihollani
ihan hiljaa hengittäen.
Ehkä en luota lainkaan.
Waltarin romaanien keskeiset hahmot taistelevat aina uskomisen ja luottamisen riskien kanssa. Turun toreilta hän kuljettaa ainoaa suomalaista päähenkilöään Mikael Karvajalkaa monenlaisien uskon repimän Euroopan läpi Islamin vallan ytimeen. Siellä häneltä kysyttiin:
”Kävin vilkaisemassa tähtiä, Mikael el-Hakim, mutta näin vain pimeän tyhjyyden tähtien takana. Oletko varma uskostasi orjani, ja miten paljon oletkin vaeltanut oletko vielä missään maassa kohdannut silmästä silmään laupiasta armahtajaa.”
Ehkä hän on armahtanut katseellaan
tai tuimilla sanoillaan.
Ehkä hän on vain koskettanut
luottaen sinuun sormillaan.
Ehkä olet vain haistanut
että sinua kutsutaan luottamaan.
Onko sellaista aistia, joka ei joudu luottamuksen haastamaksi?
Miksi usein kiroamme päivän, jolloin olimme niin tyhmiä, että luotimme.
Miksi niin harva sanoo: Kuinka saatoin olla niin hullu etten luottanut.
En usko että kukaan jälkeenpäin manaa tämän viikonlopun aikana annettua ja vastaanotettua luottavaisuutta. Luotan siihen, että useimmat jakavat sitä myös arkeensa.
Kömpelöjä sanoja aamuyön tunteina kurssin jälkeen. Aina sama haikeus kun ihmiset ovat lähteneet. Vietän iltaa ja yötä kiitollisiin jäähyväisiin.
”Mikä ilo, että jotkut käyvät lähellä ennen kuin jatkavat kulkuaan.” Markus Envall (Ja Job antaa anteeksi WSOY 2005.)
Joulu ja Uusi Vuosi
Joulu on meillä perinteinen perhejuhla, jolloin omat lapsemme perheineen kerääntyvät maailmalta tänne. Ystävyyden Majatalo on nimenä erityisen velvoittava juuri Jouluna. Emme tarjoa mitään maaseutulomatäysihoitopakettia, niin kuin ei Joosefille ja Mariallekaan. Jos kuitenkin tarvitset viihtyisän paikan, jossa voit itsekin osallistua Joulun rakentamiseen, niin mukaamme mahtuu aina muutama. Hinta ja työpanos on kunkin resurssien mukainen.
Uuden vuoden Juhlaankin on vielä tilaa.
Ensi vuoden kurssiohjelma on osittain vielä työn alla. Vuoden kestävän naiskurssin päivämäärät on lyöty lukkoon. Sille on vielä tilaa. Loppiaisen Mindfulness retriitti on mainio tapa aloittaa uusi vuosi.
Monenlaisia itsen ja toisen kohtaamisen muotoja on tulossa. Sitä varten Ystävyyden Majatalo on olemassa.
-Daniel Nylund
P.S. Talvi on alkanut energian kulutuksen kannalta lupaavasti. Ilma on leutoa ja uusi pellettipoltin näyttää toimivan hyvin. Parhaassa tapauksessa saamme sen hinnan säästettyä jo ensimmäisen talven aikana – kunhan ensin saamme koko rempan maksettua. Kiitos kaikille jotka paloturvallisuusrempan yhteydessä annoitte vinkkejä, tarjositte erinomaisia kontaktejanne sekä autoitte käytännön ja talouden kanssa. Kiitos kaikille vieraille, jotka teitte tästäkin vuodesta merkityksellisen.
P.P.S. Tuorein artikkelini Teoblogissa on itsenäisyyspäivän tienoilta. Itsenäisyyspäivän tienoilla julkaisin: Kodin, uskonnon ja isänmaan tyrannia.
