Tervetuloa Ystävyyden Majataloon viettämään rauhallista pääsiäistä.
Ruokailun, saunomisen lisäksi ohjelmassa on vain hiljentyminen pääsiäistematiikan äärelle. Yhden luennon ja ohjatun iltakeskustelun muodossa tulemme päivittäin käsittelemään väkivallan, uhriuden ja sovinnon tematiikkaa. Jaamme tarinoita aiheesta ja etsimme pääsiäisen alkuperäistä merkitystä ja sen tarkoitusta tänä päivänä. Voit tulla niin skeptisellä mielellä kuin haluat ja osallistua ohjelmaan juuri sen verran kuin haluat.
1–5.4. Torstaista maanantaihin täysihoitopaketti 129€.
Pääsisäinen TeoBlogissa
Jatkan pääsiäistekstien käsittelyä TeoBlogissani. Viime pääsiäisenä tuntui tärkeältä syventyä kertomukseen Juudaksesta. Tänä vuonna olen jatkanut pääkertomuksen työstämistä päivittämällä vanhoja artikkeleita ja julkaisemalla uusia. Uskon että jokaisen sukupolven on kerrottava tuo kertomus omalla tavallaan. Minä olen osallistunut niihin talkoisiin jo aika monta vuotta. Kirjaprojektina se alkoi paisua aivan liian suureksi. Siksi olen todella tyytyväinen siitä, että tyttäreni Titiu auttoi minua löytämään formaatin, jossa voin julkaista kirjaa kappaleen kerrallaan ja korjata tekstiä sitä mukaa kun opiskeluni edistyy.
Jos et ole vielä käynyt siellä, rikastuta pääsiäistäsi vierailemalla TeoBlogissa. Jos sinulla on oma postituslista tai foorumi, jossa käyt nettikeskustelua, anna heille tietoa tästä blogista. Minä annan sen kautta monen vuoden työskentelyn ilmaiseksi kaikkien käyttöön.
Pääsiäinen Facebookissa
Alkuvuoteen asti yritin turhamaisesti olla erilainen sen kautta että en mennyt virran mukana Facebookiin. Se ei muka sopinut minun tyyliini. Yhtä hyvin voisin lakata käyttämästä puhelinta tai lähettää pelkästään kirjepostia.
Nyt olen muutaman kuukauden aikana oppinut pitämään siitä. Yhteys maailmalla olevien lastenikin kanssa on helpottunut ja aktivoitunut. Olen löytänyt paljon uusia ystäviä ja elvyttänyt vanhoja suhteita. Eikä se pintalätinäkään loppujen lopuksi niin turhaa ole. Se on kuin rentouttava yhdellä käyminen tutussa kulmakapakassa hyvän tai puolitutun kaverin kanssa.
Monta syvällistäkin keskustelua on käyty. Jos aiheet menevät liian henkilökohtaisiksi, niiden käsittelyä voi jatkaa yksityisesti. Media on luotu kohtuullisen pituisia puheenvuoroja varten. Pitkät monologit eivät sinne mahdu, eikä kukaan sano asiaansa liian lyhyesti. Vuorovaikutus on kuitenkin keskustelua hitaampaa. Se on suuri siunaus ihmisille, jotka haluavat muutaman minuutin ajatella ennen kuin puhuvat. Hitaat eivät putoa kärryiltä, niin kuin kahvipöytäkeskusteluissa usein käy.
Vähän aikaa sitten yhden Facebook kaverini kirjoitti tavallista pidemmän viestin. Se puhutteli minua niin paljon, että kypsyteltyäni sitä muutaman päivän, pyysin Kimmo Saarekselta luvan julkaista hänen kokemuksensa sähköpostikirjeessämme. Minut se ainakin vei lähelle pääsiäisen teemoja.
Putoavan varpusen teologia
”Jumala valmistelee sinua johonkin, koska Jumala säästi sinut!”
Näin yritti työtoveri kannustaa vuonna 2002, kun olin selvinnyt isohkosta leikkauksesta. Kalloni sisältä oli löydetty kasvain, joka hyvälaatuisuudestaan huolimatta oli vaarallinen, mutta myös sen leikkaaminen oli iso riski. Ajatus siitä, että kolmelta lapseltani viedään ehkä isä, tuntui kohtuuttomalta, väärältä. Selvisin kuitenkin leikkauksesta hyvin, kasvain onnistuttiin poistamaan eivätkä aivoni vahingoittuneet.
Työtoverin tarkoitus oli hyvä, mutta huomasin suuttuvani hänen esittämästään ajatuksesta. Samana vuonna oli tuttavapiirissä kuollut kolme naista, kolme äitiä syöpään. Eikö heidän elämällään ollut tarkoitusta? Eikö heidän lapsensa tarvinneet yhtä paljon äitiään kuin minun lapseni isäänsä? Miten muka Jumala voisi päättää, että jonkun elämä olisi arvokkaampi? Hyvää tarkoittavat ihmiset etsivät selitystä kärsimykselle käsitellessään omaa ahdistustaan.
Omaan jumalakuvaani ei tuollainen näkemys istunut ollenkaan. Pohdiskelin suuttumustani sekä samalla kärsimyksen ongelmaa myös tanskalaisen ystäväni Hans-Jørgen Torkelundin kanssa, joka lähetti minulle pitkän ja viisaan kirjeen.
Ehkä hieman yllättäen Hans-Jørgen viittasi Raamattuun, tarkemmin sanottuna seuraavaan Matteuksen evankeliumin kohtaan:
Varpusia saa kolikolla kaksi, mutta yksikään niistä ei putoa maahan, ellei tiedän Isänne sitä salli”(Mt 10:29)
Hänenkin mielestään ajatus Jumalasta, joka päättää kuka varpunen tai ihminen putoaa, on absurdi: tuhansittain ihmisiä (ja varpusia) tipahtaa taivaalta jatkuvasti. Se ei voi olla Jumalan tahto eikä sallimus.
Toki tällainen ajattelu on järkyttävän yleistä: aina löytyy joku kristityksi itseään kutsuva neropetteri, joka etsii syytä siihen, miksi Jumala salli 2004 tsunamin tai Haitin maanjäristyksen. Ja eikös yleensä aina selitykseksi väännetä joku ihmisen toiminta, jonka Jumala rajusti rankaisee.
Jos Jumala on olemassa, ei hän ole joku joka pudottelee ihmisiä tai varpusia, tai sitten leiki julmasti niin, että pudottaa, mutta nappaa osan kiinni lennosta ennen murskautumista. Ja että näiden pelastautumisten tarkoitus olisi opettaa tai kasvattaa jotain.
En itse usko kärsimyksen tarkoitukseen, en siihen että Jumala kasvattaa tai ohjaa meitä käyttäen kärsimystä välineenä. Kärsimyksellä ei ole tarkoitusta, eikä kristinusko voi poistaa pettymystä tai pelkoa, ei edes vihaa.
Voi hyvinkin olla, että jotkut meistä oppivat siitä jotain, mutta en usko Jumalaan, joka rääkkäisi luotujaan saadakseen jonkun määrätyn viestin perille. Kärsimys kohtaa sekä pyhiä että pahoja, eikä sillä ole mitään viestiä. Olisi tietysti helpompi uskoa kärsimyksen salattuun tarkoitukseen, mutta itse koen, että kyseessä ovat sokeat kosmiset arpajaiset.
Hans-Jørgen kiinnitti huomiota siihen, miten putoavien varpusten ja Jumalan suhde on ilmaistu erilaisissa raamatunkäännöksissä. Vaikka monissa käännöksissä on muoto ”Not one of them will fall to the ground without your Father’s permission”, niin esimerkiksi vanhassa King James –käännöksessä on ilmaisu ” and one of them shall not fall on the ground without your Father.” New American Standard ilmaisee taas asian: “And yet not one of them will fall to the ground apart from your Father.”
Hans-Jørgenin mielestä alkutekstin oikein tulkinta on seuraava: yksikään varpunen ei putoa taivaalta ilman Jumalaa, Isää. Näkökulma on tärkeä: Jumala on läsnä putoamisessa: Jumala putoaa mukana, on kärsivän rinnalla, jakaa epätoivon.
Eli tämä muuttaa näkökulmaa rajusti: nyt ei ole Jumalaa, joka päättää kuka putoaa, ja kuka ei, vaan kysymys on Jumalasta joka on mukana putoamisessa. Jumala on mukana putoamisen epätoivossa, ahdistuksessa ja pelossa. Jumala on läsnä kärsimyksessä, kuolemassa. Jumala on läsnä siinä hetkessä kun tunnen hänen hylänneen minut, hän on läsnä silloin kun vihaan häntä; vielä silloinkin kun olen liian väsynyt edes itkemään tai vihaamaan.
Putoavalle Jumala ei ole läsnä vahvuutensa kautta, vaan nimenomaan heikkoutensa kanssa. Ei mikään hallitseva soturijumala, vaan jotain sellaista joka tulee näkyväksi Jeesuksen huudossa ristillä: ”Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?” Ei Jeesus ollut kärsimykseensä etäisen viileästi suhtautuva jumalolento, vaan kaikessa ihminen. Huuto ristillä kertoo pettymyksestä ja epätoivosta, luottamuksen menettämisestä, epäuskosta – se on isän hylkäämän lapsen huuto. Tämä mies ja hänen häpeällinen kidutuspaalunsa on kuitenkin kristinuskon keskuksessa.
Jollain tavalla tämä sivuaa myös keskitysleirillä teloitetun Dietrich Bonhoefferin ajattelua:
”Jumala, joka on kanssamme, on Jumala, joka meidät hylkää. Se Jumala, joka antaa meidän elää maailmassa ilman Jumala-nimistä työhypoteesia, on se Jumala, jonka edessä me jatkuvasti seisomme. Jumala antaa työntää itsensä maailmasta ristille. Jumala on voimaton ja heikko maailmassa, ja juuri siten ja vain siten hän on kanssamme ja auttaa meitä. Kristus ei auta kaikkivaltansa voimalla vaan heikkoutensa ja kärsimystensä voimalla.”
Nyt olen taas sairastunut vakavasti. Sain taas kuulla yhdeltä hyvää tarkoittavalta ystävältä, että Jumala valmistelee minua johonkin. En usko siihen. Toinen tuttu kertoi vakuuttuneensa sairaalassa siitä, että Jumalaa ei ole. Ironisesti hän totesi, että minulle varmasti leikkaus vain vahvisti uskoa Jumalaan.
En minä mittaa uskoa Jumalaan sillä miten minulle käy. En minä usko Jumalaa sadistiksi, joka tuottaa kipua minulle ja suunnatonta pelkoa perheelleni saadakseen jonkun viestinsä perille. Heinimäen Jaakkoa lainaten määrittelen itseni körttiläiseksi agnostikoksi: henkilöksi joka kaikesta huolimatta toivoo, että Jumala sittenkin on olemassa.
Jos Jumala on olemassa, hän on mukana putoamisessa, niin minun kuin varpusenkin.
