Yhteisön jäseneksi tullaan ja täältä lähdetään Tarmotuolin kautta. Nimensä se on saanut yhteisöllisyyden kahdesta tärkeimmästä ulottuvuudesta: totuudellisuudesta ja armollisuudesta. Jos siinä istuja saa osakseen sopivasti totuuta ja armoa, hän saa tarmoa rohkeasti rakastavaan elämään. Siitä tuolin nimi, Tarmotuoli.
Jotta työmme ystävät ja tukijat saisivat realistisemman kuvan siitä mitä me täällä teemme, alamme välittää teille tiivistelmiä lähtötarmotuoli-istunnoista. Yleensä Soile yhteisöhoidon ja terapeuttisen työn ohjaajana aloittaa haastattelulla, jonka jälkeen koko yhteisö voi kysellä ja antaa palautteita. Emme ole nauhoittaneet istuntoja, vaan luotamme paikan päällä tehtyihin muistiinpanoihin. Daniel tiivistää istunnon korjaamatta puhetta kirjakieleksi. Tarmotuolin päähenkilö tietysti tarkistaa, ettemme runoile tänne omiamme.
Yhteisön jäsenet esiintyvät haastatteluissa omalla nimellään tai salanimellä.
Sisältö:
Nimimerkillä ROHKEASTI HERKKÄ.
Aina silloin tällöin joku täältä apua saaneista haluaa kirjoittaa kokemuksestaan niille, jotka vielä harkitsevat tulemista. Tässä on yksi sellainen viesti, kuvalla mutta ei nimellä.
Ajattelin että olen tarpeeksi rohkea pärjätäkseni yksin. Siksi vähättelin kipuilujani, enkä halunnut tuoda niitä esiin. Puolustaessani rohkeasti, piilotin samalla omat ongelmani. Ne tuntuivat liian vaikeilta käsiteltäviksi.
Pidin siitä vapaudesta ja tilasta, jota koin Majatalossa saavani. Tuki yhteisön jäseniltä, rento ilmapiiri, yhdessä tekeminen ja yhteisten päämäärien saavuttaminen toivat merkityksellisyyden tunnetta elämääni. Sitä merkityksellisyyttä olin kaivannut pitkään.
Opin omasta herkkyydestäni paljon tänä aikana. Opin myös rohkeudesta uusia asioita. Minulle oli tärkeää saada nämä kaksi ominaisuuttani tukemaan toisiaan. Minulle rohkeaa oli myöntää, että tarvitsin apua, ja herkkyyttä on kirjoittaa se julkisesti, jotta joku muukin voisi hyötyä tästä.
Suosittelen paikkaa jokaiselle, jolla on haasteita yksin arjesta selviytymiseen, eikä elämä tunnu enää mielekkäältä.”
TOIPUMISTARINA
Moi Soile, Daniel ja Majatalon väki.
Tämän viestin myötä haluan täydestä sydämestäni kiittää teitä siitä elämän kokoisesta mahdollisuudesta, jonka puoli vuotta Ystävyyden Majatalolla minulle antoi. Tätä viestiä voi anonyyminä jakaa Ystävyyden Majatalon nettisivuilla ja somessa vapaasti.
ELÄMÄNI ENNEN
Lapsena sairastuin anoreksiaan ja sen jälkeen olen aikuisuuteen asti viettänyt pitkät sairaalajaksot lukuisilla eri osastoilla. Kasvoin nuoreksi ja aikuiseksi joko osastolla asuen tai ollen yksin kotona sairaslomalla. Siksi en nuoruudessani oppinut vastuunottoa, enkä kokenut kuulumista mihinkään.
Sitten oli ”liikaa elämisen” kausia, jolloin tajuamattani kai yritin lyhyessä ajassa ottaa kaiken irti hukkaan menneestä nuoruudesta holtittoman päihteidenkäytön ja juhlimisen avulla. Siitä seurasi entistä pahempia oireilukierteitä ja syvempää masennusta.
Viimeisimmän osastojakson jälkeen tunsin menettäneeni lopunkin toivoni ja uskoni siihen, että elämäni voisi koskaan enää olla elämisen arvoista. Entinen intohimoni, maalaaminen ei enää onnistunut. Se oli minulle raskas paikka, koska maalausrutiini oli antanut edes jotain sisältöä ja toivoa päivääni. Tuntui kuin minusta olisi jäänyt jäljelle henkisesti pelkkä tyhjä kuori. Jokainen päivä oli jatkuvan ahdistuksen kanssa selviytymistä. Koin olevani lannistunut, yksinäinen ja hukassa. Tunsin etten ole oikeutettu olemaan edes elossa, ja häpesin olemassaoloani.
Irrallisuuteni yhteiskunnasta oli pitkään ollut minulle turva, mutta sekin alkoi muuttua kauhuksi, yksinäisyyden, tyhjyyden ja merkityksettömyyden tunteiden täyttämäksi painavaksi taakaksi.
Silti kaipasin merkityksen tunnetta ja toivoa elämääni ja sitä lähdin etsimään Ystävyyden Majatalosta.
ELÄMÄNI TEIDÄN KANSSANNE
Majatalo oli keidas, jossa minun oli lupa levätä toivottomuuteni kanssa, ja pikkuhiljaa toisille ja yhdessä tekemällä löytää merkityksen murusia elämässä. Sain vihdoin kosketusta oikeaan ihmiselämään, mikä eristäytyneisyyden ja sairauden ympärillä pyörimisen takia oli elämästäni jäänyt puuttumaan.
Ystävyyden Majatalolla opin vuorovaikutuksen ja yhdessä tekemisen taitoja. Aloin vihdoin liittyä ihmisiin. Merkityksellisen yhteyden ja onnistumisten kokemusten kautta sain luottamusta siihen, että olen inhimillinen, sosiaalinen olento siinä missä muutkin. Ihmisten kanssa eläminen alkoi tuntua turvalliselta ja rikkoontunut itsetuntoni alkoi eheytyä.
Opettelin myös tekemään lukuisia uusia käytännön töitä, kuten remontointia, majoitusvieraiden palvelemista, ruoanlaittoa, siivousta ja taloudenhoitoa. Ne lisäsivät pystyvyyden ja toimijuuden tunnetta itsestäni. Toisille tekemisestä ja toisten auttamisesta sain myös merkityksellisyyden tunnetta elämääni. Lähes jokainen siellä tekemäni askare oli jollain tavalla yhteisöä palveleva, ja jokaisen valinnan kohdalla pyrin huomioimaan sen vaikutuksen muuhun yhteisöön. Löysin myös yhdessä tekemisen keveyden ja ilon. Oli kiva nähdä, kuinka paljon saamme aika helpostikin aikaan, kun meitä oli monta yhteisen päämäärän takana.
Teidän kanssanne oivalsin, että minun on tärkeätä ensin määrittää arvoni, ja sen jälkeen pyrkiä parhaani mukaan olemaan aktiivinen toimija elämässäni ja sen myötä maailmassa. Aloin myös pienenpienin askelin kerätä luottamusta siihen, että minusta tosiaan on näihin asioihin, vaikka kaikki minussa väittäisi päinvastaista. Löysin sisäistä jämäkkyyttä itseäni kohtaan, joka vieläkin rohkaisee minua kohtaamaan aiemmin tuntemattomia asioita avoimesti peläten.
ELÄMÄNI NYT
Olen nykyisin onnellinen elämästä ja miltä se näyttää ja tuntuu. En ole valmis tai ehjä, mutta minulla on mahdollisuuksia ja pystyn näkemään niiden olemassaolon. Enkä tiedä olisiko se mahdollista ilman teitä ja Ystävyyden Majataloa.
Tänä päivänä elämä tuntuu taas elämisen arvoiselta, ja monin verroin rikkaammalta ja monimuotoisemmalta kuin ennen. En osaa kyllin hyvin sanoin kuvata kiitollisuuttani ystävyyden Majataloa kohtaan. Sen puolen vuoden ansiosta sain elämänhaluni takaisin, uskalsin lähteä vihdoin kohti tuntematonta maailmaa ja nyt elämä näyttää mielenkiintoisemmalta kuin olisin koskaan osannut kuvitella.
Markon Tarmotuoli
Jos katselisit sitä Markoa, joka tuli tänne vuosi sitten, niin mistä olisit kiitollinen sille Markolle?
Varmaan siitä, että se uskalsi tulla tänne ja tehdä tällaisen päätöksen. Kai siitä, että se uskalsi ottaa riskin ja tehdä jotain ihan uutta ja kokeilla, että millaista tää voisi olla.
Mitä se vaati siltä Markolta?
Uskoisin että se vaati rohkeutta ja avarakatseisuutta. Vallankin, jos ei oo kokemusta yhteisöistä tai majatalotyöskentelystä tai mistään, mitä täällä tehdään.
Se Marko siellä vuoden takana katselee sua nyt. Mistä se on erityisen ylpeä?
Se on ylpeä siitä koko vuodesta, mitä oon saanut aikaan tänä vuonna ja mitä oon käynyt läpi ja miten oon selvinnyt. Kyllä mä uskon, että se on ylpeä siitä. Hän olisi myöskin ylpeä siitä mun uskalluksesta olla sitä mitä on ja sillä fiiliksellä kuin olen. Koen, että miellyttämisenhalu ja vieraskoreus on jäänyt taka-alalle. Ei ne oo kokonaan poistunut, mutta koen niiden vähentyneen.
Mitä on tullut tilalle?
Ehkä enemmän omanarvontuntoa tullut tilalle. Tietoisuutta omista ja muiden rajoista. Koen, että kun tulin tänne, olin aika rajaton. Mulla on ollut tapana tulla muiden ihmisten rajojen yli ja mulla ei oo ollut oikein omiakaan rajoja, enkä oo miettinyt niitä, että missä asioissa mulla on rajat ja missä ne menee. Se on sellanen prosessi, joka on alkanut ja joka on edelleen päällä. Ne omat rajat tulee hetkissä selkeiksi ja nousee enemmän kuin ennen.
Nyt kun omat rajat ovat selkeämpiä, niin näkyykö se arjessa? Vai miten se näkyy?
Ehkä se näkyy sellaisena, että pyydän apua enemmän ja sanon asioista suoremmin, kuin ennen.
Mitä vaikutusta sillä on ollut sun elämään?
Mun on helpompi olla. Koska ei tarvii pärjätä kaikessa yksin. On enemmän aikaa miettiä, miks mä teen, mitä mä teen. Jos mä teen asioita vääristä syistä, niin se alkaa vituttaa mua. Ja silloin muutkin ihmiset alkaa vitutta mua, vaikka tilanne johtuisi mun omista valinnoista.
Sä tiedät nyt, miten toi homma toimii sulla?
Emmä tiiä. Ehkä. Riippuu ihan tilanteesta, mistä se vitutus tulee. Oonko luvannut liikaa? Oonko tehnyt vastoin omia arvoja? Mistä sit ikinä tuleekin.
Tosi hienoa. Kuulostaa siltä, että sä tiedät aika selkeästi, että missä sä menet.
Ainakin enemmän.
Se olis syystäkin ylpeä se menneisyyden Marko. Onko jotain, mitä se Marko aivan erityisesti arvostaisi?
Koen, että oon alkanut ottaa enemmän vastuuta omista tunteistani ja oon tehnyt sen eteen aika paljon töitä tänä vuonna. Siinä on ollut myös paljon työskentelyä sisäisen lapsen kanssa ja oon alkanut olla hiljalleen aikuinen sille mun sisäiselle lapselle. Musta tuntuu, että siitä voi olla ylpeä ja kiitollinen.
Kyllä. Tuleeko sulle vielä jotain muuta mieleen? Mistä se olis kiitollinen, arvostais tai olis ylpeä?
Ehkä siitä, että osaan enemmän pyytää sitä, mitä tarviin. En täydellisesti, enkä joka kerta, mutta siinä on tapahtunut selkeä muutos. Oon elänyt ilmapuntaroiden ja haistellen muiden ihmisten tarpeita, mitä ne vois haluta ja tarvita. Mulla on ollu sellanen tietäminen, mitä muut ihmiset haluais tai tarttis ja sit oon yrittäny vastata siihen tarpeeseen, minkä kuvittelen näkeväni ja oon myös toivonu ite, että joku muu ennakois mun tarpeita ja toiveita ja ajattelis mua hirveesti. Kun niin ei käy, niin se on herättäny vihaisuutta ja katkeruutta muita ihmisiä kohtaan. Täällä oon alkanu tajuamaan myös, että jos tarviit jotain, niin pyydä. Muut voi sit keskittyä omiin juttuihinsa ja oppia pyytämään, mitä ne itse tarvii. Se oli mulle kummallista aluksi. Nyt se tuntuu hyvältä, kun sitä on alkanut tajuamaan ja on alkanut huomata sen, että on ite yrittäny hirveesti pitää huolta muiden tarpeista. Sitä olen alkanut nyt kyseenalaistaa. Tarviiko mun? Tiedänkö mä tästä ihmisestä mitään? Oon arvaillu vähemmän ja kysynyt enemmän nyt.
Miltä se tuntuu nyt?
Se herätti ensin paniikkia ja ahdistusta. Olin huoneessa ja mussa oli hirvittävä levottomuus, että mun pitäis mennä ja tarkkailla. Sit olin, että mihin mulla on kiire ja paniikki? Sä teet sun juttua ja antaa maailman tehdä omaa juttuaan. Kontrollin tarve asioista on vaan ollu niin vahva. Siihen liittyy just sellanen, että kunpa kaikki tykkäis musta koko ajan ja aina. Ja sen eteen pitää tehdä töitä, eikä voi vaan olla sellainen kun on. Sitku rupesin opettelemaan sitä, että oon vaan, niin se herätti sellasta levottomuutta ja kauhua.
Yritin niissä hetkissä rauhotella itseäni ja huomata, että mitä tässä hetkessä oikeasti tapahtuu? Mä oon nyt tässä ja teen tätä ja tää on nyt sitä, mitä mä tarviin. Se on vähän sellanen tehdasasetus vieläkin, että täytyisi olla kaikkialla ja mun arvo määräytyisi muiden ihmisten kautta.
Minkä kautta sä haluat sen määräytyvän?
En mä oikein tiedä. En oo oikein miettiny sitä. En oo halunnut, että se automaattisesti määrytyy muiden ihmisten kautta tai miten hyödyllinen mä oon. En oo miettiny, mitä kautta mä haluun, että se määräytyy. Mut en mä halua, että se näinkään menee.
Jätän tän sulle mietittäväksi. Hypätään sit tulevaisuuteen. Viiden vuoden päähän? Katot sitä Markoa siitä. Mitä sä ihailet siinä?
Ihailen sen rauhallista, itsevarmaa tatsia. Sillä on rajat ja se on jämpti, mutta myös joustava ja avarakatseinen. Muistaa, mitä on ollut, muttei raahaa sitä koko ajan mukanaan. On armollisempi itseään kohtaan ja muita kohtaan.
Mitä sellasta sä otat täältä mukaan, että tää tapahtuu?
Otan täältä mukaan tarkistamisen. Täällä on paljonkin asioita, mitä haluan ottaa mukaan, koska … Mulle on ollut tärkeää, mitä oon oppinut Soilelta ja Danielilta. Jos teitä jää joku vaivaamaan, mitä joku on sanonut tai tehnyt, niin te tuutte tarkistamaan, että mitä se tarkoitti. Se oli mulle todella mullistava asia. Oon elänyt niin syvällä sellasessa oletusten maailmassa, että itsestä puhuminen on ollut aika vähissä. Mun puhe muista ihmisistä on ollut hyvin tietävää. Toi sano noin ja se meinas sitä ja tätä ja tota, enkä sitä omaa tulkintaa ole hirveesti kyseenalaistanut. Mulla ajatukset menee helposti sinne pahimpaan. Siinä ei oo kauheesti uteliaisuutta toista ihmistä kohtaan ja sen maailmaa kohtaan. Toisenlaista ajattelutapaa kohtaan.
Mua pelotti ja pelottaa, että mulle suututaan. Se on mun isoin pelko ja mun on vaikea ottaa sitä vastaan. Se on ollut maailmanloppu. Ei sillee, että sä mokasit ja ihmiset on välillä vihasia ja se on fine. Mäkin oon välillä vihanen. Sen ei tarvii tarkottaa, että ihmissuhde on loppu. Siitä se miellyttäminen on lähtenyt, siitä pelosta että kun ihminen on sulle vihainen, niin se hylkää sut. Muhun teki vaikutuksen se että kun te ette tienneet, niin te tarkistatte. Ja kun toinen sanoo, että tarkotin tätä, niin te uskotte, ettekä jää vänkäämään, että ”et sä tota tarkottanut, kyl mä tiiän, mitä sä tarkotat”. Mä vaan koko ajan odotin, että ei juttuja oo selvitetty, ei konfliktitilanteesta pääse eteenpäin. Sit niistä vaan mentiin.
Silloinhan niitä tosiaan olikin
Niin oli. Ja ne oli tosi voimakkaita. Ja ihmiset mokaili ja mä mokailin ja silloin kuuluuki tulla sanomaan. Hei että nyt vituttaa, nyt täytyy puhua tästä. Konfliktit tuntui aina tosi henkilökohtaiselta. Sit tarkistamiset olikin vaan tosi asiakeskeisiä. Se oli tosi siistiä ja freesiä. Mulla on ollut tapana olettaa ihmisiltä pahinta. Oon ollu vaikuttunut sun positiivisuudesta Soile, siitä että oot antanu ihmisille mahdollisuuden hyvyyteen, että kaikki ei oo ilkeitä ja ahneita. Koen Soile, että sä kattelet ja tutkit ihmisiä ja uskot että ihmiset voi muuttua. Kaikki voi muuttua. Se on tosi mielenkiintoista.
Mun maailmassa se on vaatinut aika paljon, että antaa mahdollisuuden hyvälle. Ihmiset on ahneita ja joskus tulee hyviä tyyppejä, mutta oikeastaan ihmiset on aika kamalia. Mä en haluu enää ajatella niin.
Meidän terapiakeskusteluissa sulla on ollu tosi hyviä uusia näkökulmia, mä oon alkanut tajuta miten eritavoin asioita voi ajatella. Oon vuosia hakannu päätä seinään samojen ajatusten kanssa. Sun näkökulmissa on näkynyt mulle aina sellanen toivo. Se on ollut hienoa. Kuulen sun puheen maailmaan päin avautuvana ja elämää laajentavana, kun mun tapa ajatella on ollu tosi supistava.
Mitä mä yritän viedä täältä mukanani… Vien sen, että jos mua jää vaivaamaan se, mitä joku on sanonut, niin meen tarkistamaan, mitä se on sanonut. Se voi olla hankalaa, koska mulla on vielä paljon pelkoa noiden asioiden suhteen. En käsitellyt täällä hampaidenkoloon jääneitä asioita niin paljon kuin olisin halunnut. Sen takia mä pyrin viemään sen tavan mukanani. Siinä otetaan asiat asioina..
Siinä vaiheessa, kun mä päätän, että tiedän mitä joku muu on ajatellut, niin siinä on hirvee kasa oletuksia.
Yritän myös viedä sen, että annan mahdollisuuden ihmisille, enkä lyö mielipidettäni niistä lukkoon tutustumatta, niinku mulla on tapana.
Toivot, että olisit pessyt enemmän hampaita. Entä mitä täällä olis voinu olla paremmin?
Sellanen kaoottisuus mua on aina välillä vituttanu. En kyl tiedä, voiko sille kauheesti kun on niin paljon ihmisiä ja hommia ja kaikkea, mutta mua vituttaa, kun aikataulut muuttuu lennosta. Epävarmuus. Epävarmuus ja epäjärjestelmällisyys on harmittaneet. Ehkä niiden sietämistä on kuitenkin myös hyvä välillä harjoitella. Koska mitä vain voi tapahtua. Aikataulut pettää, hommat venyy ja niin edelleen. Oon myös kaivannut enemmän perehdytystä, eritoten alussa kun olin just tullut tänne. Toivon, että kun tulee uusia ideoita ja projekteja, niin että käytännön toteutuksen suunnitteluun ja aikataulutukseen panostettaisiin enemmän.
Että pikkasen selkeempää vois olla?
Joo. Semmoset asiat on olleet mulle vaikeita.
Silloin kun tulin tänne niin asioiden pyytäminen oli vaikeaa. Mulle oli yllätys, että mun pitää itse kysellä Soilelta keskusteluaikoja. Olin tottunut, että multa tullaan kyselemään asioista ja pidetään huolta, joten odotin että mua tullaan hakemaan keskusteluihin.
Olisin toivonut, että joku olisi alussa selittänyt tämän käytännön minulle mutta en sitten tiedä että oliko se hyväkin että jouduin hiffaamaan sen itse.
Silloin kun mä muutin, olin tosi vihanen, että kukaan ei tullut auttamaan muuttokuorman kanssa. Mietin, että vittu mitä mulkkui täällä asuu. Mutta en mä silloin osannut ajatella, että mitä hommia kukakin tekee ja kuinka kiire ja väsy niillä saattaa olla. Mä ajattelin vaan, että mulla on tää mun muuttokuorma ja noi istuskelee tuolla. En mä ajatellu sitäkään, etten mä edes pyytänyt, että voisittekste tulla auttamaan. Vittuunnuin vaan siitä, ku kukaan ei tullu auttamaan pyytämättä.
Sit toinen asukas oli sillee, että ehkä tää on paikka, missä pitää pyytää, jos tarvii jotain. Olin sillee, että ihan paskaa. Miten itsekkäitä ihmisiä.
Se on ollut työn takana, mut oon alkanut ottamaan vastuuta omista tarpeistani.
Soile: Se lähti sit heti rankimman kautta.
Daniel: Mä muistan ton tilanteen jotenkin.
Marko: Sit sen toisen muuttokuorman kanssa pyysin apua ja kaikki tuli auttamaan. Muistan, ku tulin autosta ja olin ihan väsynyt. Olin hirveen liikuttunu, ku ihmiset tuli auttamaan. Sit Teja vaan levitti kädet ja halas, kun tulin autosta. Silloin musta tuntu, että kyl tästä vois tulla mun koti.
Petteri: Joo silloin sanoit hyvissä ajoin.
Marko: Otin opiksi.
Daniel: Muistan itekin, kun oon maksimoinut omaa kärsivää olemustani, eikä kukaan oo tajunnut tulla auttamaan kivikuormien kanssa.
Soile: Käyttäytymisessä sun rajatietoisuus näkyy kyllä.
Daniel: Mä alotan vastaamalla sun toiveeseen kunnioittamisesta. Pyörittelin sitä kunnes tuli selkee sana. Se tapa, jolla sä oot aikuistunut tän vuoden aikana on herättäny kunnioitusta. Tää maaginen 33 vuosi on sun kohdalla merkinnyt kivuliasta ja vastentahtoista monista lapsena opituista tavoista pois, aikuisen vastuuseen. Samalla näkee sen ihmettelyn ja sen miten moni asia onkin helpompaa aikuisena. Se onkin helpompaa, kun sen tekee aikuisesti, eikä lapsellisesti. Moni asia yksinkertaistuu ja helpottuu. Kuulen, miten monimutkaista maailma on kun olettaa. Kauhean hyvältä ja uskottavalta kuulostaa. On hirvittävän kunnioitettavan tuntuista se miten olet kohdannut aikuisen vastuusi vaikeimman päälle. Oot käynyt aika taannuttavan emotionaalisesti rankan prosessin läpi, joka on houkutellu ne kaikkein lapsellisimmat ja varhaissyntyisimmät haavat auki. Sä oot kohdannu ne, etkä oo lähteny niitä karkuun. Onneksi olkoon, selvisit siitä.
Marko: Olin mä välillä vähän lähdössä karkuun.
Daniel: Niin olit. Aina välillä voi tarvita karkumatkoja. Silloin vähän jännitin, että lähetkö sä karkuun vai kohtaatko sä tän jutun. Jos tää vuosi auttoi sua aikuistumaan, niin tää oli helvetin hyvä sijoitus.
Marko: Olit mulle hyvä opas siinä. Mua vähän harmittaa, etten mä tullut nykimään sua hihasta aikaisemmin. Mulla oli usein tunne, että sä ymmärrät, miltä musta tuntuu. Olin kiitollinen siitä. Koin sut eräänlaisena oppaana. Oli hyvä, että pystyin tulla teille molemmille juttelemaan. Kiitos teille avusta. Se oli mulle iso juttu.
Soile: Daniel tyhjentävästi selitti ja avas tota. Mä kunnioita sitä, että sä käytit hyvin hyväksi mun keskusteluapua, vaikka olis ollut helppo tehdä jotain muuta. Sä oikeasti käytit sitä mahdollisuutta. Tää oli itsetutkiskelun paikka ja jumankauta sä teit sitä. Ei ihme, että sä puhut nyt noin. Sä teit töitä. Se oli välillä tosi haasteellista. Teki mieli lähteä pois ja oli kaikenlaisia tuntemuksia. Oli aikamoinen vuosi.
Marko: Oli välillä sellanen olo, että säkin oot mun opas. Välillä mä mietin että enhän mä voi selvitä tästä kaikesta mutta mä tukeuduin suhun ja sä opastit mua tän kaiken läpi.
Soile: Hienoa. Mennään eteenpäin tässä. 7 syytä kunnioittaa. Itseensä meneminen. Sä teit sitä niin ahkerasti. Mä näin, että sä teit sitä ja että se oli haastavaa. Allekirjoitan myös sen, mitä Daniel sanoi.
Marko: Ehkä mä tulin tänne kasvamaan aikuiseksi. Tai starttaamaan sen prosessin. Takaraivossa on edelleen ne vanhat käyttäytymismallit, mutta nyt se on sellasta, että mä tarkkailen niitä ja voin valita tehdä toisin.
Salla: Mä haluaisin kertoa sulle, että mä kunnioitan sun huomaavaisuutta. Sun kanssa on helppo olla vaikka mun mieli olisi apea. Sulta on pystyny pyytämään apua. Sä myös ilmaiset sen, kun et pysty. Sitä mä kunnioitan.
Petteri: Kunnioitan sun luotettavuutta. Oot erittäin luotettava. Se kävi ilmeiseksi ihan näiden viimevuoden vaikeuksien aikana. Se näky siinä, miten sä menit itseesi ja käsittelit asioitas.
Matilda: Mulla on monia asioita, mut ensimmäisenä tuli mieleen, että kunnioitan sua siitä, että oot tosi rohkea. Oot tosi rohkeasti kantanut vastuun ja ilmaissut omia tunteita ja tarpeita.
Riku: Mulla tuli ekana mieleen sellainen kombo vereslihalla olemista ja herkkyyttä.
Teja: Oot hyvä sanoittamaan sun tunteita ja itsereflektiota. Mä haen tässä jotain sellaista, missä ehkä yhdistyy toi itsetutkiskelu, rohkeus olla avoin ja kyky sanoittaa sitä kaikkea suoraan sydämestä.
Soile: Sä oot ihan kirjailija-ainesta.
Mika: Ihailen sitä, miten hyvin osaat olla erilaisten ihmisten kanssa. Oot tuottanut olemisellasi valtavasti iloa minulle ja varmasti monille muille. Se vaikuttaa tapahtuvan sulta aika luontevasti. Toivottavasti koet voivasi olla aidommin sellainen kuin olet verrattuna siihen, kun tulit majikselle. Toivottavasti sulla on hyvä olla itsesi kanssa. Muista, että muilla ei ole oikeutta kohdella sua huonosti.
Daniel: Oot pitäny huolta sun suhteista täällä, mikä näkyy siinä, että yhteisöstä jo pois muuttaneetkin ovat lähettäneet sulle terveisiä tähän tarmotuoliin.
Mikan lähtöhaastattelu
Freud sanoi että terapian tarkoitus on vapauttaa ihmiset rakastamaan ja tekemään työtä. Tuo tuli mieleeni tänään sydänryhmän aikana, kun yksi yhteisömme jäsen sanoi, että hän ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa pystyi kuvittelemaan itsensä ihan hyvinvoivana työmaailmaan. Siitä se alkaa. Sigmund oli ainakin tuossa asiassa oikeassa.
Moni ei tänne tullessaan halua edes kuvitella itsensä työmaailmaan. Silti he usein lähtevät täältä joko opiskelemaan tai uuteen työpaikkaan. Myös rakkauden vastaanottamisen ja edelleen antamisen harjoitukset jatkuvat karunkin arjen keskellä. Niin kävi Mikallekin, joka seuraavaksi jakaa toipumistarinansa.-Daniel
Kun tulin tänne, itseluottamukseni oli heikko ja näin työurani umpikujana. Toisinaan haaveilin jopa työkyvyttömyyseläkkeestä. Oon nykyään toiveikkaampi ja mun luottamus omiin kykyihini on kasvanut. Oon tehnyt paljon sellaisia asioita, joiden tekemistä oon aiemmin pitänyt itselleni mahdottomana.
Aika alkuvaiheessa muistan, että mulla oli toive löytää sisäinen rauha. En väittäisi sellaista löytäneeni, mutta oon ottanut hyviä askeleita siihen suuntaan ja tunteiden käsittelykykyni on kasvanut.
On tässä kuitenkin paljon vielä tekemistä.
Mistä oot kiitollinen sille itsellesi, joka tuli tänne? Mitä hän on tehnyt, että tämä on mahdollista?
Rohkeus irrottautua entisestä elämästä on se tärkein asia. Uskallus kulkea omia polkuja.
Mitä elämänarvoja siihen sisältyy, mitä kaikkea oot täällä tehnyt? Mikä täällä on ollut tärkeää ja sopinut sun arvoihin?
Arvot ovat muuttuneet täällä ollessani. Silloin ekologiset arvot olivat mulle todella tärkeitä, mutta ne alkoivat tuntua liian mustavalkoisilta ja rajoittavilta Oon arvojeni suhteen miettinyt aika vähän tätä.
Oot puhunut, että jokin täällä resonoi ja se on ollut tärkeää?
Joo. Tää on ollut tärkeä paikka ja se, että tää toimii vapaaehtoistoiminnan pohjalta ja pohjautuu antamiseen.
Mistä voit kiittää itseäsi?
Tänne tulemista.
Entä täällä olemisesta, mistä voit kiittää itseäsi?
Oon tyytyväinen siihen, että oon sopeutunut tänne.
Ketä muita sä voit kiittää? Miten he auttoivat sua?
Kaikkia yhteisön jäseniä tietysti. Sosiaaliset kuviot täällä ovat pysyneet avoimina. Aina on voinut mennä juttelemaan ihmisten kanssa, eikä ole tullut oloa, että on väärässä paikassa. On spontaani ja välitön ilmapiiri. Viimeksi oon kokenut sellaista joskus muksuna. Voin myös kiittää kaikista ystävällisistä sanoista. Välillä ne on tuntunut tosi hyvältä ja oon kaivannutkin kannustusta.
Daniel: Tämä liikuttaa mua. Kaikilla ei oo ees lapsina sellaista. Jos tää on ollut positiivisen lapsuuden uudestaan olemispaikka, se on kiva kuulla. Mulla on alusta saakka ollut vahva mielikuva leikkikentän reunalle jääneestä pojasta, joka yrittää päästä mukaan ja kasvojen ilme kertoo sosiaalisesta avuttomuudesta. Se on vaihtunut miehen olemiseen sosiaalisissa tilanteissa. Orpo pikkupoika on varmaan aina olemassa, mutta se ei ole enää hallitseva hahmo.
Sulla on eri pituinen historia näiden kaikkien kanssa. Onko jotain tiettyä, jota haluat kiittää tietyistä asioista?
On monia, mut en halua oikeastaan lähteä nostamaan ketään yksittäistä. Ei oo pelkästään hyvistä hetkistä, mistä haluaisin kiittää. Myös konfliktit täällä ovat olleet kasvattavia kokemuksia.
Mikä olis voinut mennä paremmin?
Erityisesti ensimmäisen puolen vuoden kohdalla oleminen täällä tuntui polkevan paikallaan ja musta tuntui, että en hyödyntänyt yhteisöä niin hyvin, kuin olisin voinut. Olisin voinut käydä enemmän keskusteluita ihmisten kanssa. Olisin voinut harjoitella läheisyyttä ihmisten kanssa täällä jo ennen kuin lähdin mukaan tantrajuttuihin.
Daniel: Onko joku neuvo, mitä haluat antaa tänne jääville?
Jos tarviitte jotain, pyytäkää. Käyttäkää hyväksenne muita yhteisön jäseniä. Mäkään en oo käyttänyt yhteisöä niin hyvin hyväksi, kuin olisin voinut. Oon pitänyt liikaa itselläni häpeällisinä pitämiäni salaisuuksia. En ollut alussa hirveästi tekemisissä muiden asukkaiden kanssa. Olisin voinut keskustellat enemmän tosi vaikeista asioista ihmisten kanssa.
Mitä kannattaa jatkaa, mitä oot saanu täältä?
Sosiaalisuus. Täällä on tuntunut hyvältä, että on voinu heittää muodollisuudet helvettiin. Jonkinlainen kommuuni tai yhteisö olisi kiva asumismuoto myös tulevaisuudessa. Se on varmasti se, mitä täältä jää eniten kaipaamaan.
Mitä kannattaa jättää pois?
Danielin leipä. Ja kaikki turha mässytys. Kaipaan kurinalaisempaa syömistä.
Entä jotain sellasta, mitä jätät pois, mitä oot huomannut itsessäsi? Käyttäytymismallia, uskomusta tai muuta?
En tiedä, miten niitä pystyy noin vaan jättämään. Asiat tapahtuu kun niitä tapahtuu.
Onko jotain jäänyt sun elämässä tarpeettomaksi ja oot jättänyt pois?
Huomaan, että tunnen turhaa häpeää vähemmän kuin aiemmin. “Liikkumatila” sosiaalisissa tilanteissa on laajentunut.
Onko jotain sellaista täältä saatua, mitä haluaisit viedä mukanasi?
Se, kun on vituttanut aamulla, mutta on noussut jonkun työtehtävän takia, niin on huomannut, ettei siitä päivästä paska tullutkaan. Sen haluaisin viedä mukanani. Pitää järjestää jotain sellaista, mikä on tärkeää, että pitää nousta sängystä ylös.
Mikä sua auttaa, kun on sellaisia vastoinkäymisiä?
Kun on sovittua tekemistä. Velvollisuuksia tai muuta sovittua.
Daniel: Kun mä mietin alkuaikoja, niin olit vaihteleva määrä tunnetiloja, jotka olivat ohjaavassa asemassa. Sen jälkeen sun sitoutuminen tehtäviin ja sopimuksiin on kasvanut. Sussa on kasvanut johtaja-ainesta. Sua edelleen vituttaa, mutta sä et jää siihen kiinni. Vitutus-aamujenkin jälkeen oon nähnyt sut viihtymässä mielekkäässä tekemisessä. Ihmettelen noita arvo-juttuja. Oon kuullut sun usein viittaavan niihin. Ne tuntuvat olleen kutittelemassa sun sielusi pintaa. Ne ovat tulleet osaksi sun kielenkäyttöä. Velvollisuus on lähellä, mutta arvot ovat vahvempia ja isompia. Ne kantaa, vaikka olisi millaisia tunnetiloja.
Mulla on taipumusta tuntea syyllisyyttä ja häpeää. Sit, jos mä ajattelen liikaa arvoja, niin huomaan rikkovani niitä päivittäin kuitenkin. Oon huomannut, ettei kannata liikaa julistautua minkään asian edustajaksi, kun sitten se sitoo mua.
Onko täällä jotain sellasta perustavanlaatuisen tärkeää, jota veisit mukanasi seuraavaan yhteisöön?
Säännöt. Henkilökemioiden täytyy jotenkin pelata. Mietin näitä joskus vuosi sitten. Nyt ei tule mieleen.
Soile: Mua on myös ilahduttanut, kun aluksi oli todella vaikea saada sut huomaamaan sun kykyjä ja taitoja. Olit todella itsepintaisesti hyväksymättä sitä, että oot kehittynyt sellaiseen suuntaan, mihin oot halunnutkin. Sit tapahtui jotain ja aloit hyväksyä sitä. Nyt pystyit ottamaan vastaan sitä, mitä yhteisöstä oot saanut.
Kyllä mä luulen, että viime kesän meditaatioretriitti, jossa olin managerina ja sain siitä paljon hyvää palautetta oli käänteentekijä. Koin tekemäni työn oikeasti merkitykselliseksi ja arvostetuksi.
Daniel: Kun tulit tänne, mietin, että sosiaalisessa syrjäytymisessäkö sua pitäisi tukea. Mun ei oo kuitenkaan tarvinnut alkaa sabotoimaan sun matkaa. En mä sano, että unelmani olis, että kaikki opiskelee loppuun ja hankkii porvarillisen ammatin, mutta sulla on nyt sellainen halu olla osallinen ja merkityksellinen – missä vaan muodossa – eikä vaan halu päästä pois.
Sekin kyllä hahmottuu koko ajan tarkemmin, minkälaisissa ympyröissä haluan aikani viettää.
Haluisin sanoa sen, että on ollut mukava, kun on voinut kokeilla hörhöilyä täällä, että mikä on mulle sopiva hörhöyden aste. Haluan olla sellainen keskiluokkainen ihminen, joka vähän harrastaa hörhöilyä. Tänne tullessa sain omistautua itsetutkiskelulle ja terapialle. Oon kiitollinen siitä, mutta en tällä hetkellä koe tarvetta niin intensiiviseen tutkiskeluun.
Daniel: Mikä on se osa hörhöilyä, mikä on sulle liikaa?
Oon yrittäny joskus sanallistaa sitä, mutta se on vaikeaa. Sellanen tietynlainen liitely. Oma todellisuus. Velvollisuuksien jättäminen. Liitelyn vastakohta olis jämäkkyys ja ryhdikkyys. Siihen liittyy myös usein uskonnollisuus, missä yritetään kovasti tuntea vaan positiivisia tunteita. Musta on ollut mukavaa, että on voinut rähistä välillä. On ollut mukavaa, että on voinu tehdä niin. Alivastuullisuus liittyy myös mun mielestä hörhöilyyn. Siinä kai se.
Yhteisön jäsenten sanoin:
Sussu: Olit alussa se, johon oli kaikkein vaikein saada kontaktia. Olit pelottava dharmameditoinneissasi ja suoraselkäisesti istuessasi. Yhtäkkiä musta tuntui, että sä hyväksyit mut ja susta kuoruitui hulvaton tyyppi, joka laukoo härskejä juttuja, kun sitä vähiten odottaa. Mulle ihmisten hyväksyntä on tosi tärkeää ja sun hyväksyntä merkkasi mulle todella paljon.
Nita: oot ollut mulle inspiraation lähde siinä, kun oon etsinyt inspiraationlähdettä vakauden kanssa. Oot ollut mulle roolimalli siinä. Et niin kovasti heilahtele. Pidät kiinni siitä, mistä oikeasti tykkäät.
Pete: ihailen sua siinä jämäkkyydessä, että pidät omat rajasi. Jos joku on tulossa halaamaan sua, niin osaat sanoa ei. Arkioleminen sun kanssa on helppoa siinä, että jos sun kanssa neuvottelee jossain, niin sanot, miten asiat on sillein ryhdikkäällä tavalla. Se on kauhean helppoa, se tuntuu siltä, että otat vastuun itse itsestäsi.
Sussu: Harvalta pystyy ottamaan sen vastaan niin kuin sulta, että sanoo aamulla, että sä näytät tosi pahalta. Sä sanot rehellisesti, mutta et sillein loukkaavasti.
Tero: Mulle tuli mieleen se, kun tulin retriitille ja mulle tuli tervetullut olo, kun sä otit mut vastaan. Mä kyl pidin susta jo heti aluksi ja sun kanssa oli helppo olla heti alusta saakka. Siinä oli sellanen rehellinen yhteys.
Mika: Kaipaan sitä kyllä ihmisten kanssa.
Valtteri: Musta tuntuu, että olin eläny aika samanlaista elämää, kuin sinä ennen majikseen tuloa. Sun seurassa oli koko ajan hirveän helppoa olla. Tehtiinkin paljon kaikkia aktiviteetteja. Pidän sun huumorista.
Mika: Kiitos samoin.
Kimmo: Oon nähnyt about puolet tosta. Mun oli alkuun vaikea lähestyä sua, mutta jotain tossa viime syksyn jälkeen tapahtui. Selvitettiin ongelmat meidän välillä ja se lähti rakentumaan. Osittain myös olosuhteiden pakosta, kun jäätiin ainoina miehinä taloon. Sen jälkeen sun seurassa on ollut todella miellyttävä olla ja tehdä asioita. Vaikka me ollaan todella erilaisia ihmisiä, musta tuntuu, että me löydettiin joku veljellinen rakkaus. Sä et ehkä tyrkytä arvoja, mutta kyllä sulla niitä on ja mä arvostan niitä. Sanot, että mä en pidä tosta ja pidät kiinni omasta kannastasi. Mä eilen illalla mietin, mitä mä sanoin sulle. Ajatuksissa kiteytyi veljellinen rakkaus. Mietin myös että oot ihan helvetin luotettava tyyppi. Oot listan kärjessä, jos pitäis jossain asioissa tukeutua.
Kirsi: Oot luotettava ja ihana ihminen, mutta oot myös aito, etkä nuoleskele ketään. Ihailen sitä tosi paljon. Osaat sanoa ei. Sun arvot näkyy. Oon kokenut sut täällä turvallisena ihmisenä. Oot läsnä. Oot hauska tyyppi ja sun kanssa on kiinnostavaa keskustella. Se on ollut todella mielenkiintoista.
Kimmo: Toipujien keskuudessa oleva senioriteetti teki sulle hyvää. Silloin alkoi tulla noita johtajaominaisuuksia. Se nosti sun itseluottamusta.
Mika: Alussa mietin paljon, että paljon mä saan tehdä. Milloin mulle tullaan sanomaan, että nyt oot ylittänyt valtuutesi.
Sussu: Sun jutuilla on aina joku syy ja pohja.
Tero: Sä pystyt myös jäämään tarkkailijaksi. Sun ei tarvii alkaa päteä ja johtaa vaan osaat jättää ne tarvittaessa muiden tehtäväksi.
Arja: Kun näin Mikan, niin ajattelin, että MIELENKIINTOISTA. Sen jälkeen oon fanittanu sua. Oot pysyny sen jälkeenkin mielenkiintoisena.
Nita: En halua jättää tätä sanomatta. Sanoit rähisemisestä. Mulla oli vaikeaa sun kanssa, kun retriitin aikana joskus, missä olit managerina. Tulin usein silloin ihmisiä lähelle. Tulin joskus keittiössä hektisessä vaiheessa halaamaan. Ärähdit silloin. Nään, että en lukenut tilannetta kovin hyvin. Sen jälkeen ymmärsin, että Mikalla on rajansa ja opin tunnustelemaan tilannetta. Kysyin sit, että miten haluaisit tehtävän jatkossa. Helpotti, että sain sanottua tän.
Rami: Voisin kompata montaa ihmistä. Oon tästä toinen, joka on ollut alkutaipaleesta saakka mukana. Mun oli helvetin vaikea hyväksyä sua tähän porukkaan. Rähisin alkuvaiheessa. Mulla oli omien prosessien takia vaikea hyväksyä sua. On surullista, että jäit mulle etäiseksi. Kun oltais voitu lähestyä, niin mä pilasin sen itse. Tuntui, että sen tarmon jälkeen (en tiiä annoitko anteeksi tai jotain), niin mulle alkoi avautua moni asia, kun lähdin itse pois. Kun on sen jälkeen tullut käymään, niin nään että sussa on tapahtunut tosi iso muutos. Olin todella yllättynyt, kun tulit tänään meidän seuraan tossa pihalla. Sun huumorintaju on kans sellanen, mistä pidän. Siinä on sellasta koppavaa sarkasmia ja suoraan sanomisen meininkiä. Jotenki harmittaa, mikset sä ollu tollanen silloin ku tulit. Voin sanoa suoraan, että tulen kaipaamaan sinua paljon, kun lähdet. Toivottavasti nähdään joskus. Toivottavasti ollaan ees facebookissa kavereita.
Mika: Ollaan vaan. Se konflikti, mikä meillä oli Ramin kanssa, sai musta sellasen puolen esiin, mitä ei täällä muuten saa esiin. Oon kiitollinen siitä. Täällä on välillä liian seesteistä.
Daniel: Konfliktien tärkeyden huomaa vasta sitten, kun katsoo niiden sisältöä myöhemmin.
Mika: Suosittelen myös käymään aina välillä ulkomaailmassa haastamassa itseään. Tämä on ollut turvallinen paikka, jonne palata nuolemaan haavojaan.
Kimmon Tarmotuoli
Kun Kimmo tuli taloon, hän oli täysin menettänyt unirytminsä ja kykynsä keskittyä työhönsä yrittäjänä. Niin kuin monilla superpärjääjillä, Kimmon vaikeudet eivät millään lailla näkyneet ulospäin. Hän oli sosiaalinen, kohtelias ja suoraselkäinen herrasmies. Mutta juuri niinhän se menee. Pakkopärjääjät osaavat näytellä viimeiseen asti hyvinvointia, joka on jo aikoja sitten ollut täysin hukassa. Kimmon työuupumus oli vakava, ja sitä vain syvensi hillitön itsekritiikki ja jatkuva soimaus pienistäkin asioista:
Kimmo: Juttelin jo eilen Soilen kanssa alustavasti ja kelasimme yhdessä tätä vuotta. Nyt kun olen teidän kaikkien kanssa jäähyväisistunnossa olen aika herkillä. Kun reilu vuosi sitten tulin tänne, mulla ei ollut mitään tulevaisuudennäkymiä tai halua edes löytää sellaisia.
Soile kysyi, mitä nyt arvostan siinä Kimmossa, joka tänne tuli. Aluksi tulin vain pariksi viikoksi talkoilemaan ja huilaamaan. Mutta niiden viikkojen aikana tajusin, että täältä minä voin saada apua jos vain uskallan sitä pyytää. Onneksi en lähtenyt muualle. Olen todella ylpeä siitä, että en silloin luovuttanu. Arvostan sitä peräänantamattomuutta, mitä löysin itsestäni. Sain kaivettua esiin vähän toivoa ja uskoa. Vähitellen otin sitä vastaan muiltakin.
Aluksi oli vaikeaa ottaa keneltäkään vastaan yhtään mitään. Olin yrittänyt olla tarvitsematta muita ihmisiä pitkään. Toki jollain tasolla tiesin pettäväni itseäni, mutta silti pidin kiinni tuosta hölmön sankarillisesta riippumattomuudesta. Kiitos kun ootte ottaneet mut sellaisena, kuin olen. Kiitos siitä, miten ootte mua kohdellu ja kohdannu. En olis ilman teitä selvinnyt. Kiitos. Kaikilla on ollu erilainen rooli omassa toipumisessa. Oon oppinu teiltä paljon.
Yksi mun loppuun palamisen syy oli liiallinen perfektionismi työn kanssa. Mika oli ensimmäinen täällä, joka sanoi, että kannattaako sitä nyt tehdä niin hyvin ja suositteli mulle NP taktiikkaa (Nopeasti ja Paskasti). Se on auttanu mua hirveästi.
Täällä olen saanut epätodennäköisiä ystäviä, joille olen voinut olla epätäydellinen ystävä.
Toni: Vasta dialogi-iltana aloin oikeasti kiinnostua susta. Dialogissa sä olit jotenki tosi messissä. Olin yllättynyt. Ajattelin, että toi jätkä on tosi älykäs. Sun kanssa oon joutunu kohtaamaan sen, miten ihmiset ei vastaakaan sitä oletusta, mitä oon itse muodostanu. Silloin mulle tuli fiilis, että haluan oppia tuntemaan ton.
Kimmo: Mä tykkään meidän dialogi-illoista siitä, että kuulen muilta ihmisiltä näkemyksiä, joita en muuten kuulisi. Oli se aihe sitten mikä tahansa. Se on musta kiinnostavaa.
Santeri: Mulla oli eka levyraati sellanen, missä huomasin, millanen sä olet.
Toni: Ja sit se meidän tulotarmotuoli. V*tutti kun sä vaan plarasit puhelinta. Sit mä vasta tajusin et sä olit kirjottanu sinne kysymyksiä. Se kertoki siitä, miten kiinnostunu sä olet meistä ja kuinka sä halusit helpottaa meidän tänne tulemista. Se mun oma oletus on naurattanu meitä jälkeenpäin.
Kimmo: Täällä ollessani löysin vähitellen ne arvot ja asiat, joita haluan tavoitella elämässä. Huomasin että ei täälläkään pystytä vaikeita asioita kohtaamaan jos toiminnan alla ei ole joku tarpeeksi vankka arvopohja. Tajusin, että tarvitsen sellaiset myös itselleni.
Koko kevättalven visioin minkälaista elämää haluaisin elää ja millaisten arvojen pohjalta suunnistaa. Täytin oikein ison ajatuskuplan kaikilla niillä jutuilla. Nyt ne pysyy jo mun mielessä, enkä tarvitse enää paperilla olevia muistiinpanoja.
Kiitos Soile antamistasi terapiakeskusteluista. Sinun päättäväinen kiinnostuksesi minuun on auttanut minua avautumaan myös muille enemmän. Olet osaavilla kysymyksilläsi saanut minut ymmärtämään itsestäni paljon uusia asioita. Keskustelut kanssasi ovat olleet helppoja ja mutkattomia, silti olet jättänyt valtavan jäljen minun toipumiseeni.
Kiitos Daniel myös kaikista sessioissa jakamistasi kertomuksistasi, kokemuksistasi ja viisaudestasi. Olen halunnut kuunnellut sinua tarkasti ja oppia siitä. Olen myös samaistunut siihen mitä olet kertonut omasta kiltteydestäsi ja sen tuottamista ongelmista. Nyt olen kuitenkin löytänyt tasapainon kiltteyteni ja rajojeni kanssa.
Miksi kunnioitatte minua?
Yleensä Tarmotuoli-istunto alkaa pitkällä haastattelulla, mutta Kimmolla oli toisenlainen tilaus. Hän oli ollut läsnä joissakin juhlissa, joissa minä keräsin yleisöltä 7 syytä miksi he kunnioittavat juhlakalua. Kunnioittaminen on enemmän kuin tykkääminen, pitäminen tai ihaileminen. Kunnioittaminen on arvopohjaista arviointia ja siltä pohjalta puhuminen kertoo myös kunnioittajan arvoista jotain. Kimmoa nämä tilaisuudet olivat puhutelleet niin paljon, että hän halusi sellaisen myös itselleen ennen kuin jatkaa matkaansa. Eikä hänelle riittänyt seitsemän syytä. Hän halusi kuulla kaikki mahdolliset kunnioituksen syyt. Näin hän voisi myös vahvistaa omaa itsekunnioitustaan, joka aiemmin oli armottomien suoritusten takana, eikä mikään silti riittänyt.
Aku: Eniten, mitä mä kunnioitan sussa on se, että sä kuuntelet muita ihmisiä, ennenkuin alat projisoida omia ajatuksiasi toisen sanomaan. Harva ihminen edes jaksaa yrittää ymmärtää toisen ihmisen näkökulmaa niin pitkälle. Sua tarkkailemalla oon oppinut, milloin mun kannattaa pitää turpani kiinni. Vaikka olisin oikeassa, niin pidemmällä aikavälillä ei välttämättä oo oikein sanoa kaikkea. Sen oon nähnyt sussa alusta asti, kun oon verrannut meidän kahden elämää. Oon saanut susta todisteita siihen, että aina ei tarvii taistella, vaan joskus on parempi vaan oottaa.
Daniel: Kiltteys ja diplomaattisuus ovat sellasia piirteitä jotka herättävät minussa epäluuloa. Ne on harvoin syvästi uskottavia. Mutta sinussa mä uskon niihin ja maailma tarvitsee noita ominaisuuksia. Kiltteys on miehelle annattuna palautteena melkein pilkkasana. Sun kohdalla niin ei ole. Sinä olet monessa ristiriidassa ilmaissut hyvää tahtoa ja suopeutta kaikkia osapuolia kohtaan. Sitä minä kunnioitan.
Rami: Sydämen viisaus susta tulee mieleen. Haluaisin oppia sitä sulta. Se on tullut mulle susta näkyviin vallankin kahdenkeskeisissä keskusteluissa. Mulle oli tärkeää, kun sä raahasit mut ylös tuolta puuvajan nurkalta ja juteltiin pitkään. Tää kombo toimii sussa hyvin.
Santeri: Mä aluks pelkäsin sua. Mietin, miten sä suhtaudut muhun, mutta sit päätin antaa asioiden mennä omalla painollaan. Oon kiitollinen, että aloin tunnistaa sussa sellasta samanlaista turvallisuutta, mitä koin perhekodissa yhtä Juhaa – isovelihahmoa kohtaan. Oot tosi lempeä ja kiltti. Oon nauttinut sun seurassa olemisesta. Mulle oli todella suuri ilo auttaa sua auton kanssa. Mä haluaisin oppia sulta jotain siitä puolesta, josta vois sanoa, että voisit edustaa jotain valtiota. Mulla on aina välillä ollut sellanen olo, että sä edustat meitä.
Sussu: Mä kirjotin ylös nää, kun mä pelkäsin, että mä prakaan. Oot monesti sanonu, että oot täällä vaan itseäsi varten. Siitä huolimatta oot auttanut tosi monia muitakin. Se, että oot ollut mun ystävä, on ollut mulle kaikkein isoin korjaava asia täällä. Sä saat mulle sellasen olon, että oon arvokas ihminen ja hyvä tyyppi. Musta tuntuu, että sä kohtelet muitakin ihmisiä sellasina, kuin ne on. Se, että oot vieny meitä sun retkille: ne hetket tuolla luonnossa sun jalanjälissä, teen juonti kallion päällä ja veneessä istuminen – ne oli sellaisia kohtia, jossa mun pimeyteni reunoille tuli valo. Silloin, mulle tuli sellanen olo, että mulla on joku syy selvitä talvesta. Kiitos siitä.
Kia: Otat sun hyvinvoinnin vakavasti ja ehkä juuri siksi pysyt chillinä. Kesän kovissakin kiireissä susta huokui rentoutta. Se, että kaikki onnistuu ja on tip top ei sulla mene hyvinvoinnin edelle. Sitä haluan oppia susta.
Toni: Olit vähän etäinen, kun tultiin tänne. Vähän pelkäsin ja jännitin sua. Muistan, kun me muutettiin ja mä avasin pakun oven ja kamat lävähti maahan. Sää kävelit siihen kahvikupin kanssa. Sanoit ”Jaa”, ja kävelit pois. Mietin, että mikä mies tää on.
Kun aloin nähdä miten tärkeä sä olet täällä ihmisille, aloin jännittää vielä enemmän. Ihmissuhteita ei voi pakottaa ja niille pitää antaa mahdollisuus tapahtua. Koen, että meille kävi niin. Sä vaan aloit avautua jossain vaiheessa.
Mä rakastan sua tosi paljon. Näin sussa niin paljon hyvyyttä ja lempeyttä. Sä et syrji ketään. Oot tasa-arvoisen hyvä kaikille. Oot hirveän aito ja kiinnostunut muista ihmisistä ja esimerkki siitä, miten pidetään omista rajoista huolta. Mun on helppo olla sun kanssa. Mua surettaa sun lähtö. Oon kiitollinen siitä, että oon saanut olla täällä sun kanssa samaan aikaan.
Daniel: Diplomaattisuushan ei oo vain kohteliaisuutta. On hyvin vaativaa saada kaksi toisiinsa vihamielisesti suhtautuvaa sietämään toistensa seuraa. Oot ollut monessa sellaisessa tilanteessa. Se vaatii todella suurta sydäntä.
Soile: Mäkin kunnioitan suuresti sun rakentavaa olemista hyvin vaikeissa tilanteissa. Se on aika ihmeellistä kun samalla muistelen aikaa jolloin ylipäänsä aloit puhua yhtään mitään. Sä pysyt aina omalla tontillas ja sun rajat on selkeät. Kunnioitan sitä suuresti.
Oon myös tosi onnellinen siitä, miten olet rakentanut suhdetta mun murkkuikäiseen tyttäreen ja miten tosissasi olet suhtautunut häneen. On ollut hienoa sen kautta saada apua omaan vanhemmuuteeni.
Mari: Mulla oli missio, kun tulin tänne. Halusin löytää positiivisen mieskokemuksen. Oli hyvä, että sinä olit täällä, koska Daniel oli musta liian ankara. Kimmosta mä sain sellasen positiivisen miehenmallin. Sitä minä sinussa kunnioitan ja siitä kiitän.
Teja: Mä en pitänyt Kimmosta heti. Mun oli kuitenkin helppo sietää Kimmoa heti. Sä olit vähän ylimielinen pimumagneetti, mut avulias ja tunsit talon tavat. Mielikuvani pehmeni, kun kuulin sun heittävän itsestäsi läppää. Sä teet sen hyvin ja se sulatti mun kuvaa susta ylimielisenä.
Aloin tutustua sinuun v*ttuilemalla sulle. Kaikki, mitä sillä lailla sain sinusta esiin kaivettua, osoitti sun olevan loistava tyyppi ja mahtava ystävä. Kunnioitan sua luotettavana, huolehtivana ja välittävänä. Sen lisäksi arvostan sun seikkailunhaluista leikkimielisyyttä ja kykyä tasapainotella jännityksen ja turvallisuuden välillä.
Mä oon tykännyt vitsailla Kimmon ulkonäkökeskeisyydestä ja hienostelemisesta kummallisissa asioissa, vaikka hän samalla on ollut se tyyppi, joka on tehny täällä fyysisesti kaikkein paskasimpia duuneja.
Arvostan myös järjestämiäsi aktiviteettejä, kaikki itsepuolustuskurssit, levyraadit, spontaanit grillausiltamat, kallio- ja veneretket ynnä muut. Ne ovat luoneet hyvää yhteishenkeä.
Kaiken lisäksi sä osaat kehua ihmisiä. Mä oon kuunnellut sua monessa tarmotuolissa ja oon aina yhtä vaikuttunut siitä, miten sä osaat kaivaa ihmisestä just ne oikeat asiat. Kunpa osaisit antaa yhtä hyvää ja tarkkaa palautetta itsellesi.
Mika: Oli hyvä, että vähän hankalan alun jälkeen tuli puhuttua asiat auki. Nyt on helppo puhua siitä mitä kunnioitan. Ensimmäisenä tulee mieleen, että puheittesi ja tekojesi perusteella mulla on susta sellainen kuva, että kun alat panostaa ja harjoitella jotain asiaa, tulet aika hyväksi siinä. Kitaransoittoakin aloit opetella, kun tulit majikselle ja olet harjoitellut sitä melkein joka päivä. Nyt sitä kestää jo kuunnellakin.
Konfliktit ovat olleet majisajaltani kaikkein opettavaisimpia, ja sinun tapasi olla niissä on ollut mulle hyvä esimerkki.
Aku: Mun joku kupla vaan poksahti. Sä teet jotain, mitä mä en osaa. Sus on jotain lempeyttä joka koskettaa muakin. Itku niinku meinais tulla, mut oon liian kovis. Ehkä on kysymys jostain sydänten kohtaamisesta. Täytyy joskus kokeilla.
Teja: Oot ollut vuorotellen sopivasti sekä vastarannankiiski että tän kalaparven sydän. Voisin sanoa paljon enemmänkin, mut täytyy säästää jotain teidän häihinne. Mad respect dude.
Niinpä. Mahdolliset häät. Kimmo löysi täällä talkoilemassa olleen entisen yhteisön jäsenen, johon rakastui ja jonka kanssa nyt on rakentamassa uutta elämää uusien arvojen pohjalta.
Kimmo: Kiitos yhteisöstä jonka olet Daniel Soilen ja muiden avulla rakentanut ja kiitos yhteisöllisyydestä jota te kaikki täällä olette eläneet toteen. Kiitos kun olette uskoneet minuun. Nyt minä kannan diplomaattisuuttani ylpeydellä. Haluan sen avulla poistaa vastakkainasettelua, lisätä dialogia ja rakennuttaa parempaa maailmaa.
Lähtönsä jälkeen Kimmo vielä kirjoitti jokaiselle henkilökohtaisen kirjeen, jossa antoi tarkkaa palautetta kunkin merkityksestä itselleen.
Valtterin lähtöhaastattelu
Valtteri alkoi miettiä Majataloon muuttamista käytyään Soilen ja Danielin vetämällä itsetuntemuskurssilla. Perusteellinen kun on, asian punnintaan tarvittiin noin vuosi.
Mikä oli tilanteesi silloin, kun tulit tänne?
Olin aika kyllästynyt siihen elämäntilanteeseen, joka oli silloin. Tuntui, ettei ollut vaihtoehtoja ja näköala kaiken suhteen oli hirveän kapea. Ympärillä ei tuntunut olevan ihmisiä, jotka olisivat kannustaneet muutokseen. Tuntui, että elämä oli pelkkää suorittamista. Se vaati rohkeutta lähteä. Oli iso muutos lähteä sieltä yksin.”
Tuttuus voi tuntua turvalliselta, vaikka sen arki olisi ankeaa ja tulevaisuus näyttäisi tasaisen harmaalta. Ei ainakaan tarvitsisi pelätä yllätyksiä. Mutta Valtteri valitsi lopulta tuottaa itselleen yllätyksen sanoutumalla itsensä irti työstä, josta ei pitänyt ja työkavereista, joiden seura köyhdytti ja arjesta, jossa oli yksin.
Eikä Valtterin kokemus suinkaan ole poikkeuksellinen. Täälläkin yksi yhteisön jäsenistä sanoi: ”Meillä on molemmilla samanlaisia kokemuksia kapeassa maailmassa olemisesta ja on ollut todella antoisaa kuulla hänen kokemuksistaan. Minäkin haluan päästä eteenpäin, niin kuin Valtteri”.
Mikä täällä on auttanut löytämään suuntaa siihen, mitä lähdet nyt tekemään?
Jo pelkästään se, että lähdin niistä kuvioista auttoi. Täällä olen tavannut monenlaisia ihmisiä, joiden avulla olen voinut hahmottaa uusia mahdollisuuksia, kuulla muiden kokemuksia ja peilata itseäni niiden kautta. Omatkin ajatukset ovat sitten muokkautuneet, kun on saanut täällä tilaa ajatuksillensa. Nyt kun olen Soilen kanssa haravoinut tulevaisuutta, olen löytänyt ammatin, josta pidän. En ollut ihan varma vielä, kun hain, mutta sitten se konkretisoitui, että nyt täytyy tehdä tämän eteen jotain. Annoin sille mahdollisuuden. Koko yhteisön rohkaisemana aloin myös ylittää erilaisia epävarmuuden kynnyksiä. Vastoin kielteisiä ennakointejani aloin valmistautua pääsytentteihin ja yllätyksekseni pääsin niistä läpi.”
Aina, kun joku yhteisön jäsen saavuttaa jotain sellaista, mitä kaikki ovat olleet mukana tukemassa, siitä seuraa suuri ilo kaikille. Muidenkin usko ja motivaatio vahvistuu, kun näkevät kuinka suurien vaikeuksien kautta joku kuitenkin on onnistunut.
Yksi yhteisön jäsen sanoikin Valtterista, että, ”hän kuljettaa epäilyksiä mukanaan, mutta silti sanoittaa ja voittaa ne.” Sitä se oli koko ajan ja sitä se varmasti tulee olemaan jatkossakin.
Mitä tämä kaikki on sinulta vaatinut?
”Halua kuunnella ja kohdata. Kiinnostusta muihin ihmisiin. Muistan, että kun tulin tänne, se oli aika ahdistavaa. Täällä kohdataan eri tavalla ihmisiä, kuin muualla arjessa. Se on henkilökohtaista ja on ollut aika pelottavaakin.”
Valtteri oli aluksi todella hiljainen. Varsinkin tilanteissa, joissa kommunikaatio tapahtui nopearytmisten ehdoilla, Valtteri jättäytyi helposti pois. Jos Valtterin oli kerättävä lisää rohkeutta tulla mukaan, muidenkin oli opittava kunnioittamaan sitä kommunikaation rytmiä, joka Valtterille oli luonnollisempaa. Kun niin tapahtui, Valtterista alkoi paljastua uusia ominaisuuksia:
”Huippu huumorintaju: Hyviä lakonisia leiskautuksia vakaalla naamalla ja äänellä. Ulosannista ei huomaa, että se vitsailee, mutta se ehkä hauskinta onkin.”
Mikä olisi voinut mennä paremmin täällä?
”Aika moni asia on kesken. Haluaisin uskaltaa luottaa enemmän muihin, avautua ja heittäytyä. Yritän kuitenkin nyt suhtautua itseeni myötätuntoisemmin.”
Kuinka paljon auttakaan se, että saa jonkun vuoden asua yhteisössä, jossa ihmiset pääsääntöisesti suhtautuvat sinuun myönteisesti. Me kyllä näimme Valtterin myötätunnon sekä muita, että itseään kohtaan kasvavan. Aika hurjat jatkoläksyt hän myös päätti ottaa mukaansa; luottaminen, avautuminen ja heittäytyminen. Keksiikö kukaan mitään rohkeampaa?
Mitä toivoisit vieväsi täältä mukaasi?
”Oman jaksamisen tunnusteleminen on ollut sellaista, mitä on oppinut täällä. Toivon, että pystyn pitämään sitä yllä, kun lähden täältä. Toivon, että voin nauttia siitä, että pyrin päämääriini. Täällä on jutellut hyvin erilaisten ihmisten kanssa ja se on antanut luottamusta siihen, että pärjää ihmisten kanssa.”
Oman jaksamisen tunnusteluun kuuluu keskeisesti omien rajojen tunnistaminen. Muutkin huomasivat sen, kuinka Valtterin rohkeus kieltäytyä antoi hänelle uskallusta myös tulla vastaan:
”Mulla on valtava ihailu Valtterin kurinalaisuuteen, suoraselkäisyyteen ja särmään. Ihailen sitä, miten hän pystyy pitämään omat rajansa. Kun pitää rajansa, niin pystyy myös tekemään sen minkä lupaa.”
Toinen yhteisön jäsen muistaa vahvimmin Valtterin sanat: ”Mä voin”. Se oli hänen yhä useammin toistuva tapansa vastata erilaisiin avun pyyntöihin.
Mitä voisit jättää taaksesi?
”Eristäytyminen. Toivon, että en mene enää siihen sen jälkeen, kun muutan. Jossain määrin se on vielä ookoo. On vaikea huomata, missä menee se raja, että se alkaa tehdä pahaa. Yritän hankkia riittävästi tekemistä ja rutiinia, joka vähentää eristäytymistä. Voihan sitä käydä täällä Majatalossakin vaikka viikonloppuisin.”
Tervetuloa uudestaan. Ethän ole ainoa, jolle olemme jääneet jonkinlaiseksi varakodiksi. Rutiinit ovat mainettaan paljon tärkeämpiä. Joillekin toipujille niihin suostuminen on ensimmäinen todella vaikea läksy tullessaan tänne.
Onko jotain, mitä haluaisit sanoa tälle yhteisölle?
”Haluaisin kiittää kaikkia ihmisiä, joiden kanssa olen ollut täällä tekemisissä. Kiitos, kun olette olemassa. Tuntuu, että aika täällä meni todella nopeasti. Alkuun meni hitaammin, mutta kun pääsi sisälle se alkoi juosta nopeammin. Kaikkiin uusiin asukkaisiin en ehtinyt tutustua kunnolla ja se jää vähän harmittamaan.”
Kiitos Valtteri. Mekin haluamme uskoa siihen mitä itse teemme ja pitää siitä myös. Sinun hiljaisen päättäväinen tapasi käyttää meidän tarjoamiamme mahdollisuuksia hyväksesi rohkaisee meitä sellaisinakin päivinä, kun työmme ei ole yksinomaan palkitsevaa.
Lopuksi vielä muutama Valtterin saamista loppupalautteista:
– Hän varmasti pärjää valitsemallaan alalla.
– On ollut mukava lähteä kokeilemaan juttuja hänen kanssaan. Yksin olisi jäänyt usein tekemättä salireissut ynnä muut.
– Aika perseestä, että hän lähtee, mut toisaalta oon tosi iloinen hänen puolestaan.
– Hän on vähän niin kuin varjoissa kulkeva kultakimpale.
Yksi toipumistarina
”Saavuin Ystävyyden Majataloon viime keväänä. Olin kahden vuoden sisällä kokenut kaksi traagista menetystä. Puolisoni yllättävä lähtö yli 30 vuoden avioliitosta. Hän ihastui puolet nuorempaan naiseen ja teki lapsen hänen kanssaan. Minä jäin yksin hoitamaan vakavasti sairasta poikaamme. Mies keskittyi uuteen elämäänsä. Poikamme menehtyi ja minä löysin hänet kuolleena kotoaan.
Tullessani Majataloon voimani olivat nollassa ja elämäni oli selviämistä hetkestä toiseen. Työelämästä olin ollut poissa jo puoli vuotta. Tarvitsin lääkitystä ja terapiaa.
Majatalossa sain levätä rauhassa koirieni kanssa. Soilelta sain säännöllistä keskusteluapua. Tulin oikeasti kuulluksi ja nähdyksi. Itsetuntoni alkoi kohota, kun osallistuin talon töihin ja tunsin itseni taas arvostetuksi. Sain ihania uusia ystäviä, joiden kanssa toimiminen oli hauskaa. Ilo astui uudestaan elämääni. Sydänryhmään oli hyödyllistä osallistua. Siinäkin sain jakaa taakkaani ja muiden kokemukset antoivat minulle uusia näkökulmia.
Aloin taas toteuttaa ammattiani kääntäjänä. Loppusyksystä palasin kotipaikkakunnalleni ja palasin askel kerrallaan takaisin työelämään.
Menetyksistäni huolimatta sain viettää ihanan ja iloisen kesän Majiksessa. Monet kehittävät keskustelut, aivan uudenlaiset ystävät, avoin ja jakava yhdessäolo, kimpassa talkoilu, luonnossa liikkuminen, saunominen, uiminen jne auttoivat minut pahimman yli ja käynnisti sellaisen toipumisprosessin, jota voin jatkaa missä vain. Ystävyyden Majatalo jäi minulle turvapaikaksi, johon koen itseni tervetulleeksi milloin vain.
Majatalossa on hieno toimintakulttuuri ja toimiva yhteisö. Sieltä koen löytäneeni itselleni kodin menetysteni jälkeen. Tästä olen teille kaikille erityisen kiitollinen! Kiitos Soile ja Daniel ja koko Majiksen muu väki! Rakastan teitä!”
– Scarlett Charlotte and her doggies.
Majatalon Mankeli
10.3.2017 oli viimeinen päiväni Majatalon vakioasukkaana. Tuntuu niin oudolta, jopa hullulta, sanoa sitä ääneen, koska tullessani taloon viime marraskuussa asumaan, en olisi unelmissani voinut kuvitella, että olisin nyt tässä pisteessä näin lyhyessä ajassa. Kun ekan kerran olin astunut Majatalon isoon saliin päässäni vallitsi aikamoinen mieltä painava hyvin paksu sumu, jonka läpi näkemisestä oli sillä hetkellä mahdotonta edes unelmoida. Tuntui, että olin astumassa jonkinlaiseen ‘mankeliin’, eikä ollut aavistustakaan minkälaisessa tilassa tai minkälainen ihminen minä olisin sitten toisella puolella sen läpikäyneenä. Myönnän, että minua pelotti ihan hirveästi, mutta kuitenkin tiesin, että siihen puristukseen minun oli antauduttava.
Syy majatalon yhteisöön mukaan tulemiseen oli kipeä tarve toipua odottamattomasta – mutta näköjään tarpeellisesta – tunnemyrskystä. Minun sydämeni oli ehtinyt olla aika pahasti jäässä pitkän ajan avioeroni jälkeen (itse asiassa se taisi jäätyä jo pari vuotta ennen varsinaista eron hetkeä). Ulkopuolelta katsottuna kaikki varmaan näytti aika normaalilta, mitä nyt normaali edes tarkoittaakaan, kun yritin löytää uuden paikkani tästä maailmasta. Tavallaan olin jo saavuttanut näennäisen tasapainotilan, mutta nyt taaksepäin katsellen elin tikittävänä aikapommina, joka kyllä sitten räjähti käsiin uuden erittäin merkittävän ihmissuhteen siivittämänä. Tunnelukkoni siis vihdoin saatiin avattua, mutta sen erittäin voimakkaan reaktion seurauksena jäi myös pahoja palovammoja sekä minulle että minun lähellä oleville ihmiselle, mukaan lukien sytytyslangan sytyttäjälle! Tähän erittäin voimakkaaseen emotionaaliseen vyöryyn en ollut ollenkaan valmis. Onneksi Majatalo ilmestyi kuin ihmekaupalla pelastusrenkaana elämääni.
Aktiivisena urheilijana olen koko elämäni aikana fyysisesti voinut erittäin hyvin. Sen avulla henkinen puoleni on myös aina ollut hyvässä mallissa… tai sanotaan näin, että olen henkisesti jaksanut stressiä paremmin sen voimilla. Kun viime vuoden lopussa jouduin rajusti aaltoilevassa tunnevirrassa lähes henkeni edestä hapesta taistelemaan, niin uskon, että vain hyvä fyysinen kuntoni auttoi minua pysymään lähellä pintaa. Aika ironista on se, että nyt 5 kuukautta myöhemmin uudelleen löytynyt henkinen kuntoni auttaa minua jaksamaan jo pari kuukautta kestänyttä fyysistä sairastelukierrettä. Uskon myös vahvasti, että vasta nyt minulla on myönnetty lupa potea kovan emotionaalisen stressin tuomia fyysisiä oireita, kun olen päässyt riittävästi toipumaan siitä ensisijaisesta henkisestä hyökkäyksestä. Kehon ja mielen yhteistoiminta on kyllä ihmeellinen asia.
Mutta miten olen nyt tähän pisteeseen päässyt – sellaiseen tilaan, josta en todellakaan voinut 5 kuukautta sitten edes kuvitella? Minun on melkein mahdotonta keksiä yhtään tiettyä syytä. Kyllä kaikkien Majatalossa ja omassa päässäni tapahtumien asioiden summa on tehnyt tehtävänsä – paljon hyviä ja rakentavia keskusteluja, muiden minusta välittävä läsnäolo, ja myös oma uskoni siihen, että vaikka kuinka pahalta voi tuntua jollain hetkellä, se aina muuttuu parempaan suuntaan, kunhan vain jaksaa kärsivällisenä astua eteenpäin askel kerrallaan tai toisin sanoen ‘olla syömättä koko elefanttia kerrallaan’. Tämän olin jo niin lukuisia kertoja kokenut pitkän matkan juoksijana ja olen siitä juoksuharrastuksestani tulleesta opista erittäinen kiitollinen.
Mitä minulla olisi nyt suunnitelmana kun lähden eteenpäin Majatalosta? Maaliskuun puolen välin jälkeen lähden Camino Português de Santiago -vaellusreitille, joka on 230 kilometrin pituinen Pyhjän Jaakon pyhiinvaellusmatka Portugalin Portosta määränpäähän Espanjan Santiago de Compostela -nimisen kaupungin katedraaliin. En itse ole uskonnoltani kristitty, mutta lähden taittamaan sen matkan oman ‘itseuskon’ uudelleen löytämiseksi ja vahvistamiseksi. Katsotaan löytyykö vastauksia vai tuleeko vielä lisäkysymyksiä pohdittaviksi. Taitaa tulla sekä että, mutta joka tapauksessa eteenpäin mennään.
Vaikka yleisesti ottaen asiani ovat nyt aika hyvässä mallissa, on silti vielä myönnettävä, että olen edelleen aika herkässä tilassa. Edessäni on tosiaan hyvin tärkeä vaihe, jossa minun pitää pyrkiä kasvattamaan enemmän henkistä ‘pelivaraa’, jotteivät tulevaisuuden elämään kuuluvat vastoinkäymiset pääse minua työntämään liian helposti pinnan alle ja taas hapesta taistelemaan. Toisin sanoen, toipumismatkani on vielä kesken, mutta tiedän että suunta on ainakin oikea – ja olen erittäin kiitollinen siitä, että se silta, jonka ylitin Majatalon pihalta lähtiessäni eteenpäin elämäni uusia polkuja kulkemaan tulee vielä elämässäni säilymään. Se tuntuu erityisen hyvältä ja voimistavalta ajatukselta.
Kiitos koko Majatalon yhteisölle kun sain olla ja elää keskuudessanne.
