Ystävyyden Majatalo

Tervetuloa toipumaan tai talkoolaistamaan

Hei Majatalon ystävä!

Juuri nyt on Majatalon asukkaiden vuosikertavaihdoksen aikaa. Monet toipujamme ovat löytäneet uuden elämänsisällön, jota ovat lähteneet toteuttamaan. Myös talkooapu on tervetullutta!

Ystävyyden Majatalossa voi yhteisöllisen arjen keskeltä löytää uudelleen arkirutiinit, unohtuneet unelmat tai kokonaan uuden suunnan elämälle.

Toipujan kokemuksia: “Täällä ollessani olen löytänyt sisäisen turvallisuuden tunteen, merkityksellisyyden kokemuksen elämääni ja päässyt kehittämään sosiaalisia taitoja. Terapiassa minut on kohdattu kunnioittavasti oman elämäni asiantuntijana ja olen saanut konkreettisia keinoja ongelmien ratkaisuun. Säännöllisissä ryhmissä ja jokapäiväisessä kanssakäynnissä olen saanut vertaistukea, ymmärrystä ja helpottavan kokemuksen siitä, että en ole kriisieni kanssa yksin.”
Yhteisön jäseneksi tullaan tutustumisjakson kautta. Tänä aikana havaitaan, tullaanko keskenään toimeen ja mitä tarkoitusta Majatalosta saatava tuki palvelee.
Toimintakykyä pitää olla sen verran, että pystyy palvelemaan Majatalon asiakkaita, kohtaamaan muita yhteisön jäseniä ja osallistumaan päivittäisiin askareisiin. Jos sinua palvelee toiminta ja puuhailu, olet tervetullut kiireisenä kesäaikana. Talvisin meillä on hiljaisempaa ja enemmän aikaa mietiskelyyn.
Lisätietoa löytyy Majatalon nettisivuilta: https://ystavyydenmajatalo.fi/majatalo/yhteisoasuminen/
Voit myös tulla lyhyemmäksi aikaa lepäilemään ja osallistumaan talkootyöhön, jolloin olet niin ikään tervetullut osallistumaan viikottaiseen ryhmätyöskentelyyn: https://ystavyydenmajatalo.fi/tue…/osallistu-talkoisiin-2/
Laita sähköpostia ja kysy lisää: info@ystavyydenmajatalo.fi
Terveisin,
Soile, Daniel ja Majatalon väki

Ajankohtaisia uutisia kirjoittelee majatalon isäntä, Daniel Nylund.

Uutisiin hän yleensä valitsee jonkun ajankohtaisen, teologisen tai kaunokirjallisen aiheen ja kietoo ne majatalon sen hetkisiin kuulumisiin.

Pysy mukana tulevista tapahtumista ja kursseista tilaamalla:

Ajankohtaista RSS-syöte

Tapahtuma­kalenteriKurssit ja juhlat koko vuodelle


Mestari Eckhart ja Eckhart Tolle
- Arjen hengellisyyttä etsimässä -Tutustu ja tilaa majatalon isännän uutuuskirja!