Lukulinkkejä
Retkahduksen ehkäisyn käsikirja (.pdf)
Haitallisia uskomuksia retkahtamisesta (.pdf)
Vierivä kivi ei sammaloidu (.pdf)
Mindfulness harjoituksia (.pdf)
1. Johdanto
"Paraneminen" tarkoittaa eri ihmisille eri asiaa. Se paraneminen, josta kirjoitan, ei ole paranemista elämän "pienistä" asioista, kuten sydänsurusta, jonkun tai jonkin menettämisestä tai henkilökohtaisesta epäonnistumisesta. Kirjoitan ihmisen paranemisesta, jonka jälkeen hän itse tietää olevansa erilainen ihminen kuin aiemmin. Kirjoitan henkilökohtaisesta kasvusta, tietoisuuden paranemisesta ja persoonallisuuden eheytymisestä ehjäksi ja rauhalliseksi kokonaisuudeksi. Silloin ihminen itse tietää olevansa ehjä kokonaisuus, jossa sisäiset ristiriidat ovat lakanneet olemasta. Kirjoitan nykyhetkessä elämään oppimisesta, sen sijaan, että toivoisimme olevamme jossakin muualla, että kaipaisimme tekevämme ja kokevamme jotakin muuta. Kirjoitan tuskan ja pelkojen sanelemasta käyttäytymisestä vapautumisesta. En kirjoita menestyksestä enkä helposta elämästä. Kirjoitan rakkauden löytämisestä sieltä, missä sitä ei näytä olevan, ja tyytyväisyydestä sen keskellä, jota jotkut voisivat sanoa köyhyydeksi. Kirjoitan rakkaudesta, unelmista ja myötätunnosta - elämisen arvoisesta elämästä, mutta en välttämättä helposta elämästä.
Jos luet tätä kirjaa ensimmäistä kertaa, voit aivan hyvin aloittaa luvusta kaksi. Mutta lue ensin tämä lyhyt kappale loppuun, sillä määrittelen tässä mahdollisimman lyhyesti pari kirjassa esiintyvää käsitettä. Niiden pidemmät määritelmät ovat tässä luvussa hieman jäljempänä. Varjo tarkoittaa niitä osia elämässämme, joiden energioita me häpeämme ja pidämme piilossa. Valaistuminen tarkoittaa Varjon kohtaamista ja sen tyhjentämistä. Kyllä - tämä valaistuminen on juuri se sama, josta mestarit puhuvat. Meillä addikteilla on yksi etu puolellamme mestareihin verrattuna: meidän Varjomme on niin suuri, että emme pysty elämään kohtaamatta sitä. Me olemme lähempänä uskomattoman hienoa elämänkokemusta kuin luulemmekaan. Valaistunut tila on tila, jossa Varjo on kohdattu ja voitettu. Sitä kutsutaan myös kosmiseksi tilaksi tai kosmiseksi tietoisuudeksi. Pyydän sinua palaamaan tähän lukuun myöhemmin, koska tämä luku sisältää pienen kehyksen sisäisen eheytymisen ja kasvun prosessista yksilön koko elämän aikana. Tässä luvussa on myös pidempi kuvaus valaistuneesta tilasta - tilasta, johon sisäinen eheytyminen lopulta johtaa. Tämä luku asettaa paranemisen koko elämän mittaiseen perspektiiviin ja auttaa meitä näkemään koko elämämme kasvamisena ja omaksi itseksemme tulemisena.
Tällainen paraneminen ei ole älyllinen prosessi, eikä sitä voi ymmärtää pelkästään älyllisesti. Se ei tapahdu älyllisesti. Sitä voidaan yrittää matkia älyllisesti, mutta todellinen paraneminen tapahtuu vasta kun se eletään todeksi kaikilla persoonallisuuden osa-alueilla - erityisesti tunteissa. Paranemisen aikana menneisyyden tuskalliset tunteet ja pelot nousevat esiin, ne koetaan ja päästetään lopullisesti pois. Tämä ei ole aina helppoa ja vaatii vahvan luottamuksen paranemisprosessiin. Voimme helposti joutua kiusaukseen tukahduttaa tunteemme pikaisella lääkityksellä sen sijaan, että antautuisimme esiin nousseelle tuskalle. Mutta me emme voi päästä irti tuskastamme, häpeästämme ja peloistamme tulematta niistä ensin tietoisiksi. Löydämme oman tuskamme, jolloin me myös koemme ja tunnemme sen. Oman tuskamme kohtaaminen johtaa todelliseen vapauteen ja kasvuun. Tuskamme lähtee pois, mutta jäähyväiset ovat kipeät, vaikka ne ovat täynnä uutta iloa ja toivoa. Ne johtavat meidät uuteen, kivuttomaan ja tuskattomaan maailmaan. Niiden kautta me löydämme maailman, jossa omat tunteet ovat omia ja muiden tunteet heidän omiaan. Meistä tulee vapaita ja alamme nähdä oikein. Silloin me huomaamme, että kaikki on aivan oikein ja juuri niin kuin pitää olla.
Jotakin minusta
Kasvoin rikkinäisessä ja huonosti toimivassa perheessä. Seitsemäntoista ikäisenä tiesin mitä riippuvuus - addiktio - on, minkä jälkeen elin yli kaksikymmentä vuotta salaista elämää häpeän ja pelkojen vankina. Ulkonaisesti olin joustava muiden miellyttäjä, mutta sisälläni elin jäykissä rakenteissa itseäni halveksien. En tiennyt kuka olin tai mitä halusin, paitsi tulla hyväksytyksi edes hetkeksi. Pyrin ohjailemaan muiden asenteita itseäni kohtaan miellyttämällä heitä, jotta he olisivat arvostaneet minua. Olin valmis tekemään melkein mitä tahansa, jotta olisin saanut arvostusta. Jotkut addiktit saattavat käyttäytyä vastakkaisella tavalla ja käyttää voimaa ihmissuhteissa kätkeäkseen pelkonsa siitä, etteivät he pysty kontrolloimaan omaa elämäänsä. Sekä ihmisten miellyttäminen että määräileminen ovat merkkejä pelosta oman elämän hallinnan menettämistä kohtaan. Riippuvuuksien eli addiktioiden aiheuttaman häpeän ulkoiset merkit voivat olla melkein mitä tahansa, mutta kaikki ne sisältävät piilottelua muilta ihmisiltä. Elämässäni oli asioita joita häpesin, enkä halunnut muiden näkevän niitä. Itse asiassa häpesin itseäni. Pitkän aikaa yritin voittaa riippuvuuteni, mutta ponnisteluni olivat turhia, koska ne keskittyivät vain siihen, miten riippuvuus ilmeni elämässäni, eivätkä sen todellisiin syihin. Yritin hoitaa oireita hoitamatta tautia. En tiennyt, että tuskalla voisi olla niin suuri valta elämääni. Yritykseni parantua olivat enimmäkseen tuskastuneita tahdon päätöksiä muuttua, ja vasta pienehkön romahduksen jälkeen sain rohkeutta katsoa itseäni rakastavin ja hyväksyvin silmin. Silloin puolustukseni murtui ja tunnemaailman sisäinen paraneminen saattoi alkaa. Olin valmis ja halukas kohtaamaan tuskani.
Nyt kun en enää häpeä olla sitä mitä olen, olen löytänyt uuden rauhan ja seesteisyyden. En olisi koskaan aiemmin voinut uskoa, että tällainen olemassaolo on mahdollista. Minulla ei ole mitään salattavaa, en pelkää ketään, eikä minun tarvitse miellyttää ketään. Silti olen tullut pehmeämmäksi ja rakastavammaksi. Kun tapaan muita, voin keskittyä heihin koko persoonallisuuteni voimalla, koska minun ei tarvitse enää puolustaa eikä piilottaa joitakin persoonani osia. Minusta on tullut vapaa rakastamaan tavoilla, joita en tuntenut aikaisemmin, ja levosta käsin. Olen löytänyt rakkauden. Olen löytänyt ilon omana itsenäni olemisessa, juuri siinä missä olen. Olen onnellinen ollessani minä.
Elän niin kuin en koskaan ennen. En pahoittele menneisyyttä enkä ole huolestunut tulevaisuudesta - elän nykyhetkessä ja rauhassa. Siihen kuuluvat myös surun, tuskan ja pelkojen hetket, mutta hyväksyn ne rauhallisesti. Ne eivät uhkaa olemassaoloani - ne lujittavat olemassaoloani ihmisenä, joka kykenee tuntemaan tunteiden koko kirjon. Ne saattavat joskus paljastaa vanhoja haavoja parannettavaksi, mutta niistä irti pääseminen tuo suuren ilon. Elämästäni on tullut lupaus tulevaisuudesta, joka on täynnä unelmia, iloa ja rakkautta - elämästä, joka on elämisen arvoista joka päivä. Rakastan elämääni ja itseäni.
Yhtä asiaa en ole lakannut ihmettelemästä: kuinka ilo voi kasvaa koko ajan. Sen viiden vuoden aikana, jonka paranemiseni on nyt kestänyt, olen monta kertaa ehtinyt ajatella, että elämä on hienoa. Aina se on muuttunut vielä hienommaksi. Nyt minulla on sen verran näkökulmaa omaan paranemiseeni ja monien muiden paranemiseen, että voin sanoa luottamuksella ja täysin itseeni uskoen: ilolle ei ole rajaa. Tällä hetkellä tuntuu siltä kuin sisälläni olisi suuri kansi liukumassa pois ilon lähteen päältä. Elämä on paljon hienompaa kuin kukaan koskaan pystyy kuvittelemaan. Usein me vain emme tahdo etsiä sitä, vaan taistelemme sitä vastaan. Me kuvittelemme, että tiedämme miten elämää pitäisi elää, ja yritämme hallita sitä. Totuus on, että elämä hallitsee meitä, ja me voimme oppia elämään vain sille antautumisen kautta. Paraneminen on antautumista elämälle ja itsellemme. Se on antautumista omalle kokemuksellemme elämästä ja itsestämme sen keskellä. Me olemme elämä itse. Jokainen meistä on elämä itse. Meidän ei tarvitse etsiä elämää yhtään kauempaa.
Tästä kirjasta
Kirjoitan omasta kokemuksestani ja monien muiden kokemuksista. Kirjoitukseni ovat yrityksiä kuvata kokemuksia, joiden läpi olen kulkenut, ja joiden läpi olen nähnyt monien muiden menevän. Ne eivät ehkä kerro kovinkaan paljon sille, joka ei ole paranemisprosessissa, mutta toiveeni on, että ne rohkaisisivat niitä, jotka ovat paranemassa ja kohtaamassa omia varjojaan. Meidän tulisi olla kärsivällisiä ja muistaa, että meidän on parannettava sisäinen ihmisemme - ei muiden näkemää ulkoista ihmistä. Tarkoituksenamme ei ole luoda taas uutta erilaista "terveempää" naamiota, vaan muuttua sisältä käsin, jolloin ulkoinen olemus seuraa sisäistä muutosta. Sisäinen paraneminen vaatii kaikkein suurinta rehellisyyttä: rehellisyyttä itsellemme asioissa, joista muilla ei ole pienintäkään aavistusta. Me uskallamme olla rehellisiä itsellemme vain kun hyväksymme kaiken ja rakastamme kaikkea, minkä näemme itsessämme. Hyväksyminen on elämän vastaanottamisen keskeinen osa. Jos emme kykene hyväksymään itseämme ja rakastamaan itseämme, me emme pysty hyväksymään emmekä rakastamaan muita. Niin kauan kuin vihaamme tai halveksimme jotakin itsessämme, me emme löydä sisäistä sopusointua ja rauhaa. Niin kauan kuin taistelemme itseämme vastaan, me emme löydä lepoa. Joillakin meistä voi olla pitkä matka kuljettavana, mutta jokainen askel vie meitä lähemmäksi rauhaa ja lepoa. Jokainen askel on ottamisen arvoinen. Jokainen askel vie meitä lähemmäksi kykyä rakastaa ilman puolustusmekanismeja.
Seuraavassa on lyhyt yhteenveto persoonallisuuden ja tietoisuuden kasvuvaiheista /Pathways to Serenity, Philip St. Romain/.
- Eriytymätön tila: Persoonallisuus on vaistojen tai alitajuisten impulssien ohjaama. Tässä tilassa mieli on hajanainen ja lähes voimaton ohjaamaan psyyken energiaa. Vauvojen, jotka ovat suurelta osin vaistojen ohjaamia, suhteen ei ehkä ole edes oikein vielä puhua egosta. Addiktiot ja riippuvuudet saavat mielen herkästi reagoimaan alitajuisiin impulsseihin. "Haluan mitä haluan" kuvastaa tällaisten ihmisten tilaa.
- Lapsen tila: Ihmisen kehityksen tutkijat ovat määritelleet useita kehitysvaiheita puolentoista ja kuuden ikävuoden välillä. Näinä varhaisina vuosina Lapsi muodostaa emotionaalisia vakaumuksia elämästä; vakaumuksia, jotka muodostavat perustan myöhempien vuosien kehitykselle. Lapsella on myös kyvyt ihmettelyyn, luovuuteen, spontaanisuuteen ja hauskanpitoon. Jos tämä sisäinen Lapsi on laiminlyöty tai pahoinpidelty, hän maksaa siitä myöhemmin elämässään kovan hinnan; jos Lapsi oli hyvin hoidettu, hän luottaa elämään. Monille ihmisille henkisen ja hengellisen kasvun tärkein tehtävä on haavoitetun sisäisen Lapsen parantaminen. Sen olemus on "Olen pieni, ja elämä on suuri ja salaisuuksia täynnä."
- Vanhemman tila: Tämä on Freudilainen yliminä - tietoisuuden tila, jota luonnehtivat "pitäisi", "täytyisi" ja "olisi tehtävä". Tämä tila on ohjelmoitu sen mukaan, mitä vanhempasi, opettajasi ja muut merkittävät ihmiset ovat sinulle opettaneet. Sillä oli aikanaan tärkeä merkitys kun se opetti sinua pitämään vaistosi kurissa, mutta aikuisuudessa se on vain raskas kuorma hartioilla. "Mitä minun pitäisi tehdä?" on sen tärkein asenne.
- Persoonien tila: Persoonat tarkoittavat itseäsi sellaisena kuin haluaisit muiden näkevän itsesi. Tätä kutsutaan usein myös Sopeutuvuuden tilaksi. Yleensä tämä tila on virittynyt muiden odotuksille ja se tulee voimakkaasti esiin murrosiässä - minkä takia murrosikäiset ovat niin herkkiä kasvattajien painostukselle. Aikuiset ovat usein myös taipuvaisia pitämään naamioita ja pelaamaan pelejä tehdäkseen vaikutuksen toisiin. Näiden naamioiden pois riisuminen on tärkeä osa ihmisenä kasvamista. "Mitä muut ajattelevat minusta?" kuvaa tällaisten ihmisten olotilaa.
- Vakaumuksen tila: Tätä tilaa luonnehtii sisäinen motivaatio saavuttaa päämääriä. Sen juuret ovat lapsuuden fantasioissa, sitten se muuttuu murrosikäisen kapinaksi ja nuoren aikuisen uraan keskittymiseksi. Tutkimusten mukaan hyvin harvat etenevät tämän tilan alkuvaiheita pidemmälle. "Mikä on päämääräni?" tai "Mikä on minulle oikein riippumatta muiden odotuksista?" on tämän tilan olemus.
- Varjon tila: Tämä ei ole niinkään egon tila, vaan enemmänkin se osa sinua jota et halua maailman näkevän. Carl Jung kutsui sitä Varjoksi, joka tavallisesti syntyy ennen kolmeakymmentä ikävuotta. Yleensä se sisältää sellaisia tunteita ja ajatuksia itsestä, jotka aiheuttavat häpeää, vaivautumista, katkeruutta ja hämmennystä. Mutta se voi myös sisältää sellaisia positiivisia energioita, joita et uskalla näyttää muille. Sopivissa olosuhteissa (humala, väsymys, terapia) Varjo usein ilmaisee itsensä, useimmiten saaden aikaan pettymyksen siinä, joka yrittää piilotella sitä. "En tiedä mikä minuun meni" he sanovat jälkikäteen.
- Aikuisen tila: Tästä käytetään joskus nimitystä Armahtava tila. Tämä on tila, jossa minuus on erottautunut lapsen, vakaumuksen ja vaistojen äänistä, ja on tullut välittäjäksi niiden välillä. Tässä tilassa on löytynyt sisäinen tasapaino, joka ohjaa käyttäytymistä. "Mitä tässä tilanteessa tarvitaan?" kuvaa sen olotilaa. Täysi aikuisen tilan löytyminen on edellytys Varjojen kohtaamiselle ja niistä luopumiselle.
- Kosminen tila: Ego voi kadottaa itsensä mihin tahansa aktiviteettiin missä tahansa persoonallisuuden kasvun vaiheessa. Mutta se, mitä tämä tila tarkoittaa, on enemmän tai vähemmän pysyvä tila, jossa persoonallisuutta ei enää ohjaa irrallinen ego, vaan enemmänkin maailmanlaajuinen kokemus omasta olemassaolosta. Monet kokevat tätä lyhyitä aikoja, mutta vain muutamat kokevat sen olemassaolonsa pysyväksi tilaksi. Pysyvänä kokemuksena tätä tilaa kutsutaan valaistuneeksi tilaksi.
Seuraavassa on lyhyt yhteenveto kosmisen tietoisuuden eli valaistuneen tilan piirteistä /Pathways to Serenity, Philip St. Romain/:
- Persoonallisuuden rajat ovat "pehmentyneet"; itse itseänsä rajoittavan puolustusjärjestelmän seinät ovat kaatuneet. Persoonallisuus ei ole enää keskittynyt itsekkäisiin ajatuksiin ja toiveisiin. Sen sijaan tietoisuus omasta itsestä liittyy persoonan suhteeseen kaikkeuteen, koko maailmaan.
- Sisäinen turvallisuus ei enää perustu siihen, että olet hyvin suojattu, vaan tietoisuuteen siitä, että olet hyvin rakastettu.
- Useimmat Varjot on kohdattu ja voitettu. Tunteissa koettu tuska liittyy vain nykyhetkeen, eikä se ole sotkeutunut menneisyyden kohtaamattomiin haavoihin. Tulet herkäksi huomaamaan tuskan itsessäsi ja toisissa, koska suojaavat puolustusjärjestelmät ovat kadonneet. Huomaat sen valtavan tuskan, jota ihmiset kokevat normaalissa arkielämässä. Todellinen myötäeläminen ja ymmärtäminen tulevat mahdollisiksi ensimmäistä kertaa, koska sinun ei enää tarvitse taistella omasta puolestasi tullaksesi hyväksytyksi.
- Kiusauksia itsekkääseen käyttäytymiseen on edelleen, mutta ne koetaan selkeästi erottaviksi voimiksi, joita on helppo vastustaa (vaikka satunnaisia lankeamisia tapahtuu). Itsekäs narsistinen halu on poissa ja "suuri minä" on lähes olematon.
- Kaksijakoinen ajattelu on kadonnut - joko/tai, voitto/häviö, jne. Ajattelu tulee kokonaisvaltaiseksi, ja asiat nähdään sen valossa, mikä on kokonaisuuden kannalta parasta.
- Tämä ei tunnu ollenkaan emotionaalisesti kummalliselta tilalta, päinvastoin normaalilta ja tavalliselta. Tunteissa on vähemmän nousuja ja laskuja. Sen sijaan on seesteinen, myötätuntoinen halu joko kestää tai iloita. Ruumiin, mielen, omantunnon, muistin, ja muiden persoonallisuuden osa-alueiden välillä ei ole enää vihollisuutta. Koet itsesi yksinkertaiseksi kokonaisuudeksi. On täysi vapaus tehdä ruumiilla ja mielellä ihan mitä haluat (tietysti luonnonlakien ehdoilla). Jos haluat ajatella, voit ajatella; jos haluat lakata ajattelemasta, voit tehdä niin ja vetäytyä hiljaisuuteen. Tietoisesta olemassaolosta on tullut mielen hallitsija. Mielen jäsenet noudattavat hallitsijansa toiveita.
- Sinun täytyy edelleen opiskella, vertailla vaihtoehtoja päätöksenteossa ja kamppailla jotta voisit rakastaa toisia. Ei ole erehtymätöntä tietoa - ei tavallisen oppimisen ohittamista. Ainoa ero on siinä, että näitä tehdessäsi teet sen tietäen olevasi osa suurempaa kokonaisuutta, eivätkä hallitsemattomat ajatukset ja tunteet ole häiritsemässä.
- Suhteessa toisiin voit edelleen tulla hylätyksi, petetyksi ja loukatuksi. Tässä tilassa on kuitenkin pesunkestävä kyky rakastaa, koska et ole riippuvainen muiden hyväksynnästä.
- Tiedät olevasi erilainen ihminen kuin aikaisemmilla tietoisuuden tasoilla. Vaikka olet kasvanut erilaiseksi, arvostat koko matkaa - miten kaikki se oli tarpeen, jotta olisit tullut tähän. Voit niin halutessasi muistamisen kautta elää myös missä tahansa aiemmassa tilassa, mutta se tuntuu tavallisesti tympäisevältä. Ei ole halua mennä takaisin; menneisyys on kuollut. Samoin kuin vanhemmat kunnioittavat lapsiaan rajoittuneine kehitysvaiheineen, niin sinä kosmisessa tietoisuudessasi kunnioitat niitä, jotka eivät vielä ole kohdanneet Varjoaan. Itse asiassa tämän kunnioituksen puute on merkki siitä, että et ole kosmisessa tilassa, vaan Persoonien tilassa yrittäen näytellä kosmista tilaa.
- Et saavuta kosmista tilaa kerralla - kuten mennessäsi toiseen kaupunkiin. Niin kuin kaikki muutkin tietoisuuden tilat, se tulee hitaasti; saatat ensin kokea sitä muutaman minuutin päivässä - ehkä syvän rukouksen tai mietiskelyn jälkeen. Myöhemmin saatat elää siinä useita tunteja päivässä. Hetken päästä siitä tulee ainoa tila, jossa haluat elää ja kokea elämää. Tämä on hetki, jolloin viimeinen tuskainen taistelu Varjon kanssa alkaa vilpittömästi ja kaikella voimalla. Se on Sielun Pimeä Yö, mutta sen jälkeen olet vapaa ja tajuat sanan "vapaus" todellisen merkityksen.
Tämä kirja käsittelee sisäisen Lapsen paranemista ja sisäisen rauhan ja levon löytämistä. Kirjoitan omasta kokemuksestani ja monien muiden kokemuksista. Jos sinusta tuntuu siltä, että joku ei kolahda, unohda se. Minun tieni oli minun tieni. Sinun on toisenlainen, mutta toivon, että voisin antaa sinulle toivoa ja astinkiviä pahimpien paikkojen yli. Jos me jatkamme kulkuamme kohti paranemista, pääsemme uusille tietoisuuden tasoille ja lopulta saavutamme todella rauhallisen ja miellyttävän olotilan - kosmisen tietoisuuden eli valaistumisen. Me löydämme suuren ilon maailmasta ja olemisestamme sen keskellä. Silti se on vasta alkua koko elämän mittaiselle löytöretkelle kasvavaan iloon.
Miksi?
Kirjoitan, koska olen löytänyt jotakin, jota olen etsinyt kauan aikaa. Kirjoitan, koska olemassaolon tuska on jäänyt taakse. Haluan antaa saman lahjan kaikille tuskan vankina oleville, erityisesti addiktioista ja riippuvuuksista kärsiville. Kirjoitan, koska kunnioitan elämääni, menneisyyttäni ja itseäni. Elin niin hyvin kuin kykenin. Me kaikki elämme. Yli kaksikymmentä vuotta olen etsinyt sisäistä rauhaa, ja lopulta se ylitti kaikki odotukseni. En ole paranemisen asiantuntija. Minulla on akateeminen koulutus tekniikan alalta. Silti tiedän, että olen parantunut, ja että minulla on syvä rauha - toisin kuin ennen. Olen nähnyt monien muiden astuvan samaan rauhaan. Tämä antaa minulle rohkeuden jakaa kokemukseni ja oppimani asiat. Luultavasti monet oppimistani asioista ovat avuksi vain minulle, mutta kun olen jakanut kokemuksiani muille, he ovat löytäneet niistä joitakin paranemisen siemeniä, ainakin sen verran että he ovat alkaneet itse kulkea kohti paranemista. Kirjoitan itseni tähden, muistaakseni menneisyyteni ja kunnioittaakseni sitä. Haluan päästää irti viimeisistäkin tuskan ja häpeän jäänteistä ja olla ylpeä itsestäni. Kirjoitan, koska haluan kertoa, että Sielun Pimeä Yö on yksi elämänvaihe muiden joukossa - vaihe, joka näyttää näkymättömän maailman: rakkauden, hiljaisuuden, kauneuden ja olemassaolon rikkauden. Minä olen rakastettu. Niin olet sinäkin.
Nyt ymmärrän myös, miksi en aikaisemmissa yrityksissäni ole löytänyt sisäistä rauhaa ja vapautta. Lähes kahdenkymmenen vuoden ajan osallistuin erilaisiin toimintoihin, jotka kyllä kasvattivat minua paljon, mutta eivät antaneet rauhaa. Ne antoivat paljon viisautta ja tietoa, joita tarvitsin myöhemmin, kun asiat alkoivat mennä paikoilleen. Kaikki se oli tarpeen, jotta olisin tullut tähän. Jälkikäteen katsottuna ainakin seuraavat asiat olivat esteinä:
- Näin itseni häpeän kautta : En ole tarpeeksi hyvä tällaisena. Minun täytyy muuttua jotta olisin hyvä ihminen.
- Keskityin ulkoiseen käytökseen : Niin kauan kuin käyttäydyin siten, kuin minun oletettiin käyttäytyvän, olin hyvä. Sillä, mitä tunsin sisälläni, ei ollut merkitystä. Tämä johti itseni kieltämiseen, salaisuuksiin ja erillisyyteen. En edes tiennyt, että olisi mahdollista elää ilman tuskaa ja levottomuutta. En myöskään tiennyt, että elämäni oli suurelta osin tuskan ajamaa.
- Halusin miellyttää muita : Halusin täyttää paikan, joka oli annettu minulle. Jos jokin sisälläni sanoi, ettei se pitänyt jostakin, minun oli parasta hiljentää tuo ääni. En pystynyt olemaan oma itseni ja ainutlaatuinen yksilö, enkä seuraamaan omaa sisäistä ääntäni.
- Elin päämäärien kautta : Vasta kun olin varma siitä, että olin tehnyt jonkin asian hyvin, sallin itseni tuntea oloni hyväksi. Minun oli oltava koko ajan liikkeessä. Minulla ei ollut lepoa.
- En ollut avoin : Minulla oli polttavia ongelmia ja kipuja. Oli ilmeistä, että myös muilla oli ongelmia, mutta niistä vaiettiin. Ajattelin, että minua ei hyväksyttäisi, jos antaisin muiden nähdä sen, mitä todella olin. Olin tottunut teeskentelemään.
Sinulle, rakkaudella
Kuka tahansa voi alkaa parantua. Se ei vaadi romahtamista. Silti jonkinlainen romahdus on usein alkuna paranemiselle, koska se antaa meille halun - tai ainakin valmiuden - katsoa elämäämme uusin silmin. Joka tapauksessa valinta on meidän omamme eikä kenenkään muun. Me emme ole oppineet luottamaan elämään ja itseemme aikaisempien kokemustemme takia. Paranemisen aikana me emme oikeastaan luota muihin kovinkaan paljoa - me opimme vihdoin luottamaan itseemme. Silti muut voivat rohkaista meitä ja antaa rakennusaineita elämäämme. Me löydämme oman todellisen itsemme, sen joka on aina varma, jämäkkä ja spontaani. Nyt me tiedämme miten levottomia me olemme, ja tiedämme myös, ettemme voi löytää rauhallista olemista ja kuulumista niin kauan kuin pakenemme omaa rauhattomuuttamme hetken helpotukseen. Mutta me opimme rakastamaan sitä ihmistä, joka on syvällä sisällämme. Me löydämme oman sydämemme kauneuden. Me kuorimme pois ne häpeää ja hylkäämistä sisältävät viestit, joita olemme kuulleet ja kertoneet itsellemme. Me löydämme kunnioituksen ja arvostuksen. Me alamme myös kunnioittaa ja arvostaa toisten ihmisten kauneutta. Paras tapa oppia on etsiä joku sopiva ryhmä tai ihminen joka on kulkenut paranemisen tien, ja jolla on rakkautta annettavaksi; minulla oli molemmat. Toisaalta paraneminen on suurelta osin yksinäinen polku, sillä me astumme omaan sisäiseen maailmaamme ja kohtaamme asioita, joiden olemassaolosta kukaan muu ei tiedä. Me katsomme omien naamioittemme taakse ja opimme rakastamaan näkemäämme. Me löydämme rakkauden, ja rakkaus löytää meidät.
Se, mitä noiden yksinäisten hetkien aikana nousi esiin, oli joskus niin pelottavaa, että olisin halunnut päättää koko prosessin; mutta melko pian huomasin, että jokainen tuskallinen hetki oli parantava. Oli vaikeaa myöntää sen vankilan olemassaolo, jossa elin. Lapsuudessa olin rakentanut vahvat muurit ympärilleni suojelemaan itseäni, mutta myöhemmin ne saivat aikaan paljon turhaa kärsimystä, kun niitä ei enää tarvittu. En ollut tietoinen vankilastani, sillä se oli luonnollinen osa omaa itseäni. Olin joskus epätoivoinen, mutta opin arvostamaan niitä hetkiä, joina pelkoni nousivat esiin. Opin, että juuri noina hetkinä ne tekivät matkaa minusta pois, ja samalla näin sydämeni muurien pikkuhiljaa murtuvan. Tarvitsin muita ihmisiä ja heidän rakastavaa ja ymmärtävää tukeaan. En tiedä, onko paraneminen mahdollista täysin yksin. Monien mielestä se ei ole. Minulla oli seuraa ja tarvitsin sitä. Luulen, että en olisi selvinnyt yksin. Yritä löytää joku, joka ei tuomitse eikä torju sinua häpeällä, vaan uskoo paranemiseesi. Voin vakuuttaa, että paranemiseni oli kaiken tuskan ja kauhun arvoista – löysin niin syvän onnellisuuden ja rauhan, että en olisi ikinä osannut kuvitella sitä. Löysin seesteisen olemisen ja levollisen kuulumisen koko maailmaan. Sinäkin löydät sen.
Sinä paranet siitä tuskasta, joka kuuluu menneisyyteen. Minä tiedän sen. Minä paranin. Monet muut ovat parantuneet. Tulin pelon, häpeän ja levottomuuden maailmasta rakkauden ja rauhan maailmaan. Tulin menneisyydestä ja tulevaisuudesta nykyhetkeen. Älä kiirehdi. Me emme voi kiirehtiä. Heti kun alamme mennä eteenpäin, me huomaamme, ettei kiirehtimiseen ole mitään syytä. Me emme paranna itseämme. Me tulemme parannetuiksi. Joskus se tuntuu mukavalta. Joskus se raivostuttaa. Mutta mikään elämässä ei ole sisäisen rauhan vertaista. Kuka hyvänsä on valmis maksamaan siitä melkein mitä tahansa. Minä löysin levon, ja niin löydät sinäkin. Sinä löydät levon, joka vain kasvaa koko ajan. Sinusta itsestäsi tulee lepo. Ja jos joku kysyy "mitä lepo on", sinun ei tarvitse yrittää kuvailla sitä, sillä se näkyy sinusta ja sinun tavastasi elää.
Jokaisen oma polku
Monet meistä toivoisivat löytävänsä sellaisen ajatuksen, jonka omaksuminen ja ajatteleminen veisi tuskan pois. Me etsimme sitä tietoa, sitä jonkun muun ajattelemaa asiaa, joka loksauttaisi meidän mielemme paikoilleen ja helpottaisi olomme. Me luemme ja kuuntelemme, joskus epätoivoisesti odottaen, että saisimme tiedon. Että me hoksaisimme virheellisen ajattelumme ja voisimme sitten alkaa ajatella uudella tavalla.
Mutta vika ei ole meidän ajattelussamme. Vika ei ole siinä, että me olisimme omaksuneet väärän ajatuksen, jonka voisimme korvata "oikealla" ajatuksella. Kysymys ei ole oikeasta ja väärästä, vaan luottamisesta. Me olemme menneet piiloon. Jokin meidän sisällämme, jokin joka on syvintä itseämme, on piilossa. Se joutui kätkeytymään tuskalliselta maailmalta. Tämä kohta ei parane sillä, että se ikään kuin alkaisi ajatella eri tavalla, sillä se ei voi. Se ei ole rikki, ei väärä eikä paha, mutta siinä on paljon kipua, ja se voi tulla esiin vain tämän kivun kanssa. Meillä oli joskus paljon kipua, mutta se ei saanut silloin tulla esiin. Tämä kohta ei osaa teeskennellä, se osaa vain piiloutua. Siksi se piiloutui kipunsa kanssa. Samalla se lakkasi luottamasta itseensä.
Me emme voi noin vain omaksua uusia "parantuneita" ajatuksia. Me emme parane sillä, että yrittäisimme sovittaa mieleemme viisauksia, joita muut ovat ajatelleet. Meidän on ajateltava omat ajatuksemme itse. Meidän on koettava omat tunteemme itse. Meidän on saatava oma luottamuksemme takaisin. Me paranemme ottamalla piiloutuneen osamme vastaan. Muiden ajatukset voivat näyttää meille, mitä on tapahtunut, sillä heidän kertomuksensa ovat hyvin samanlaisia kuin meidän. Muut voivat näyttää meille tietä, jolla on hyvä kulkea. Heidän ajatuksensa voivat antaa sisäiselle Lapsellemme luvan tulla esiin. Mutta heidän ajatuksensa eivät voi ottaa sisäistä Lastamme vastaan. Vain me itse voimme antaa hänelle luvan tulla esiin sellaisena kuin hän on. Vain me itse voimme ajatella omat parantavat ajatuksemme ja kokea omat parantavat tunteemme. Se kestää oman aikansa.
Tänä aikana me koemme omat kipumme. Me koemme myös paranemisemme. Me huomaamme, että meidän ajattelumme muuttuu sisältä käsin. Me löydämme piiloutuneen kohtamme, ja silloin me alamme elää sopusoinnussa koko itsemme kanssa. Me huomaamme, että me alamme ajatella uusia ajatuksia, sellaisia jotka tuntuvat omilta. Ja eheiltä. Jokin meidän sydämessämme alkaa nostaa esiin uudenlaisia rakkauden, ilon, sopusoinnun ja kauneuden ajatuksia. Juuri niitä, joita me etsimme aluksi muualta. Vain meidän omat ajatuksemme ja tunteemme parantavat meidät. Ensin niihin sattuu. Sitten ne kirjaimellisesti parantavat meitä. Meidän omat ajatuksemme ja tunteemme, jotka ensin tarvitsivat paranemista, muuttuvat meidän parantajaksemme. Ne hoitavat meitä, ja ne hoitavat meitä hyvin, sillä sisäinen Lapsemme on meidän parantajamme. Hän on se, joka saa meidät etsimään, sillä hän tietää, mitä meiltä puuttuu. Me emme etsisi, jos emme tietäisi, mitä meiltä puuttuu. Sisäinen Lapsemme on etsijä ja löytäjä, sillä hän on itse itsensä parantaja. Meidän ei tarvitse tehdä mitään. Meidän tarvitsee vain ottaa hänet vastaan, kun hän tulee kipunsa kanssa syliimme hoitamaan itseään. Silloin me huomaamme, että hän onkin se, joka hoitaa meitä ja parantaa meidät.
...tämä tunteminen todella raskasta...tajuan ettei peloillani ole mitään tekemistä tämän päivän kanssa...olen jotenkin syvemmin tajunnut jossain sisällä pelon lähteeni...se oli yksinkertaisesti sitä että jouduin elämään...pelon ja turvattomuuden kanssa joka päivä...yksin pieni tyttö...ja niin kuin sinä sanoit...uskonko kuinka vaikeaa sillä pienellä tytöllä on ollut...hänen tunteitten eläminen on raskasta...sillä on pelkoa paljon...minä en jaksaisi enää aina pelätä tai murehtia jotakin...mutten tästä tahdon voimalla enkä millään pääse...haluaisin tehdä uusia asioita...mennä teatteriin...konserttiin ym...tehdä mukavia asioita...haluaisin mennä yksin...olen nyt yksin...oli ihan hyvä jäädä yksin...olin pitkään yöpaidassa...peiton alla...en oikein jaksa lukea...kun jotenkin tiedän vastukset tähän pahaan oloon...olen hiljaa jumalalle puhunut josko jokin uusi voisi jo pikkuhiljaa...turvaa ja luottamusta syntyä...olen kyllästynyt elämään arvottomuuteni, pelon, turvattomuuteni ja häpeän kanssa...minä olen arvokas...itku minulta tulee helposti...on minun myönnettävä etten tiennyt miten paljon tuskaa minussa on ja kuinka pimeään se vie niin pimeään luulee järjen katoavan ja jäävän sinne pimeyteen...yritän noudattaa neuvoasi...anna tunteitten tulla...älä taistele vastaan...olen niin kiitollinen joka hetkestä kun minuun ei koske...pyydän jumalaa johtamaan askeleitani...itse en tiedä minne olisi mentävä...istun nyt ja katselen ja kuulostelen...mitä sisältäni nousee...sinä puhut rauhasta ja vapaudesta...haluaisin olla jo siellä...menikö sinulla kauan luottamiseen tämän kivun jälkeen tulee rauha...minulta on usko välillä mennä...