Vihaan sinistä taivasta



Vihaiset ihmiset yrittävät kontrolloida sitä mitä heidän ei pitäisi eivätkä hillitse sitä mitä heidän pitäisi.

Aistimukset

Jotta me voisimme lakata yrittämästä kontrolloida sitä, mikä on ulkopuolellamme, meidän on opittava erottamaan se mikä on sisäistä maailmaamme ja mikä on meidän ulkopuolellamme. Jotta me voisimme kuulla sen, mikä nousee sisältämme, meidän on oltava hiljaa niin kauan, että kuulemme sisäisen kuiskauksen ja tunnistamme sisäisen tutkamme signaalin.

Vihainen ihminen yrittää kontrolloida tunteitaan muuttamalla ulkoisia olosuhteita. Hän yrittää poistaa niistä ne tekijät, jotka "saavat" hänet kokemaan ahdistavia tunteita. Hän ei salli sisäisten tuntemustensa nousta esille, niin että ne ohjaisivat häntä, vaan hän tukahduttaa ne ja pyrkii ohjaamaan kaikkia muita. Mutta meidän on opittava hyväksymään sisäiset tuntemuksemme, vaikka emme pitäisikään niistä. Ne vain "ovat".

Esimerkiksi, taivas on sininen. Voit tapella sitä vastaan kaikin voimin, ja voit jopa leikkiä pikkusieviä leikkejä (taivas on yöllä musta, jne.), mutta sillä et saavuta mitään. Et voi muuttaa sitä tosiseikkaa, että taivas on sininen. On OK vihata sinistä yli kaiken, mutta sininen se on. Voit vääristää aistimuksiasi niin paljon, että vakuutat itsellesi, että taivas onkin oikeasti tehty vihreästä merilevästä. Mutta kaikki mitä saat tällä tavalla aikaan, on vain todellisuuden vääristäminen. Kysymys on hyväksymisestä - ei kontrolloinnista. Sisäisten impulssien on annettava nousta. Tämä on aistimusten, tuntemusten, tunteiden ja intuition taso. Vihaiset ihmiset yrittävät tukkia sisäiset impulssinsa ja saada aikaan "itsen" kontrollointia tällä tasolla. He ovat eksyneitä sieluja.

Toiminta

Oikea paikka itsekurin tai itsehillinnän harjoittamiseen on toiminnan taso. Kun olet täysin selvillä siitä, mitä sisäinen tutkasi sinulle kertoo, voit kontrolloida sitä, kuinka käsittelet tilanteen. Tässä on sinun valintasi. Tässä kohtaa sinulla on tilaisuus ohjata elämääsi, sen sijaan että antaisit raakojen tunteiden hallita tekojasi.

Valinnan mahdollisuuksia. Sanokaamme että olet hyväksynyt sen aistimuksen, että taivas on sininen. Olet hyväksynyt myös sen, että mikään ei mielestäsi ole niin vihattavaa kuin sininen! Nyt voit tutkia omat toimintavaihtoehtosi ja valita sen mitä teet.

Esimerkkejä

Tee taivas vihreäksi. Ei toimiva vaihtoehto. Voit kuitenkin uskotella itsellesi, että taivas on vihreä, mutta teet sen sillä hinnalla, että todellisuutesi vääristyy. Tee niin jos tahdot, mutta luonto vaatii vääristymistä kovan hinnan. Kokeile niin huomaat!

Huuda tappotuomiota taivaalle siitä että se on väärän värinen. Tämä vaihtoehto vie sinut todennäköisesti lähimmälle hullujenhuoneelle.

Vaikeroi sinisen taivaan kurjuutta. Tämä vaihtoehto vie sinut todennäköisesti masennukseen - eikä muuta taivasta toisen väriseksi.

Pidätä hengitystäsi kunnes taivaan väri muuttuu. Vain pääsi putoaa.

Hyväksy että taivas on sininen, hyväksy että vihaat sinistä, myönnä että et voi tehdä tälle yhtään mitään, ja siirry seuraavaan asiaan, ja sitten seuraavaan… Kun sinulla ei ole valtaa johonkin asiaan, ainoa terve vaihtoehto on hyväksyä se mikä on, ja mennä seuraavaan asiaan. Tämä vaihtoehto vaatii käyttäytymisen kontrollointia ja itsen pysähtymistä omien signaalien äärelle. Vain tämä vaihtoehto toimii.

Vihaiset ihmiset yrittävät harjoittaa itsekontrollia väärässä kohtaa - havaintojen ja tuntemusten tasolla eikä toiminnan tasolla. Tämä on epätervettä ja se täytyy kääntää toisinpäin. Passiivinen hyväksyntä on tarpeen aistimusten ja tuntemusten suhteen. Itsehillintä tulee kyseeseen toiminnan tasolla.

Kontrolloi vihaista käytöstäsi

  1. Jos olet vähänkään hermostunut, älä tee mitään. Mene pois ja pura "vihan kemikaalit" muualle ja odota kunnes jäähdyt.

  2. Ennen kuin avaat suusi, pysähdy hetkeksi ja mieti mitä sanot ja miten sanot.

  3. Sano mitä tarkoitat ja tarkoita mitä sanot. Rauhallisesti.

  4. Älä koskaan, koskaan, korota ääntäsi.

  5. Jos kumppanisi on sitä mieltä, että äänesi on liian kova, se on liian kova. Sillä ei ole väliä, oletko samaa mieltä.

  6. Jos olet liian ailahteleva kontrolloidaksesi itseäsi, harkitse lääkitystä.

  7. Lopeta juominen. Alkoholi liittyy usein vihaan ja väkivaltaan.

  8. Älä koskaan, älä ikinä, lyö, töni, äläkä tuupi kumppaniasi tai mitään esinettä.

  9. Älä koskaan kävele pois, kävele edestakaisin, pyöritä silmiäsi, haukottele, huohota, huokaise, virnistä, äläkä tee mitään muutakaan vihaista elettä kumppanisi suuntaan.

  10. Pidä silmäkontakti puhuessasi ja kuunnellessasi.

  11. Tekemättä jättämiset ovat yhtä vihaisia kuin väärät teot.

  12. Sinun kritiikkisi ei ole "rakentavaa".

  13. Älä uhkaile.

  14. Kaikki mitä ajattelet, teet, mistä pidät, mistä et pidä, mitä syöt, mitä tunnet, jne., on sinun vastuullasi. Omista vastuusi itsestäsi.

  15. Kukaan ei tee sinua vihaiseksi. Sinä teet sen itse. Siksi vain sinä voit lopettaa sen.

  16. Muista tämä kaikki kun olet vihainen.

Kontrolloi itseäsi, älä kumppaniasi

  1. On OK olla eri mieltä toisen ihmisen kanssa. Myös sinun kanssasi.

  2. Kunnioita kumppanisi näkemystä kun olette eri mieltä. Erityisesti jos olette eri mieltä.

  3. Kun kumppanisi kysyy kysymyksen, vastaa siihen.

  4. Jos loukkaat kumppaniasi, pyydä anteeksi. (Pyydä anteeksi, koska jokin mitä teit, satutti hänen tunteitaan, eikä siksi että olisit tehnyt jotakin "väärää".)

  5. Kerrot toiselle omista tunteistasi; kysyt hänen tunteistaan.

  6. Sinä päätät vain omista asioistasi. Muille voit tehdä ehdotuksia … kerran tai kahdesti. Vain.

  7. Kun kumppanisi sanoo sinulle jotakin mistä et pidä, älä sano hänelle että hän on väärässä tai ettei hän tunne sitä mitä hän tuntee.

  8. Kuuntele sitä mitä hän on sanonut.

  9. Kysy kysymyksiä ymmärtääksesi hänen näkökulmaansa paremmin, mutta älä lisää omia näkemyksiäsi, riippumatta siitä kuinka kovasti haluat, tai kuinka kovasti uskot että oma näkemyksesi on "oikea".

  10. Älä oleta kumppanisi ajattelevan jollakin lailla. Kysy. Sitten kuuntele.

  11. Hyväksy jokainen vastaus jonka saat; sinulla ei ole muuta (täysijärkistä) vaihtoehtoa.

  12. Jos kumppanisi pyytää jotakin, anna se jos kohtuullisesti voit.

  13. Kuuntele kumppanisi pyyntöjä. Sinä et ole se tuomari joka sanoo, oliko pyyntö "tärkeä".

  14. Älä tyrkytä kumppanillesi mitään mitä hän ei halua, ei edes "hyviä" asioita.

  15. Älä pidä kirjaa "palveluksistasi", äläkä odota että saisit niistä "maksun".

  16. Sinun kumppanisi tunteet ovat maailman tärkein asia!

  17. Jos pila ei ole kumppanisi mielestä hauska, se ei ole.

  18. Jos toinen teistä haluaa tehdä jotakin yhdessä, ja toinen ei tahdo, te ette tee sitä.

  19. Älä oleta ihmisten lukevan ajatuksiasi. He eivät pysty siihen. Pyydä sitä mitä tarvitset.

  20. Hyväksy se mitä saat ja mitä et saa.

  21. Kiinnitä huomiotasi siihen mitä tunnet ja ajattelet.

  22. Älä tee mitään näiden tunteiden perusteella (kuten tuomitse itseäsi, syytä itseäsi, lyö itseäsi, teeskentele että sinulla ei ole niitä, jne.). Vain huomaa ne.

  23. Ilmaise ajatuksesi, erityisesti jos jokin vaivaa sinua; kirjoita se niin että voit nähdä sen mustana valkoisella. Tee tämä itsesi takia.

  24. Jos jokin sattuu, anna sen sattua. Tunne tuska, mutta älä jää siihen asumaan.

  25. Sinun ei tarvitse todistaa kenellekään mitään.

  26. Muilla on lupa ajatella juuri niin kuin he ajattelevat. Hyväksy se.

  27. Sinun vastuullasi ei ole huolehtia toisesta aikuisesta; se kuuluu hänelle.

  28. Älä syytä kumppaniasi itsekkyydestä. Hänen tehtävänsä on huolehtia itsestään.

  29. Sinun kumppanisi ei ole "liian herkkä". Sellaista asiaa ei ole olemassa. Herkkyys on hyve jota sinun tulee hoitaa.

  30. Jos voit muistaa vain yhden asian, se on kunnioitus. Kunnioita kumppaniasi. Kunnioita itseäsi.

 

Tämä kijoitus on osa tohtori Irenen vihaa käsitteleviä kirjoituksia, joiden suomentamiseen olen saanut luvan. Suosittelen hänen kirjoituksiaan niille jotka haluavat oppia kohtaamaan ja kokemaan omia tunteitaan.



Viisaiden sanoja