Kauhu sisälläni

Tänään astuin askeleen taakse.
Kauhu saapui.
Jokainen unelmani hävisi,
tämän päivän toiveet
kuivuivat kasaan.
Sillä mitä odotin
ei ollut enää merkitystä.
Kävelen satamassa
ja näen ihmisten nauravan.
Huomaan auringon paistavan
ja tiedän tuulen olevan hellä.

Olen eloton.
Silmäni katsovat
mutta eivät näe mitään,
korvani vastaanottavat ääniä
mutta eivät kuule mitään,
ihoni aistii tuulen
mutta ei tunne mitään.
Sydämeni on täynnä pimeyttä
paksujen muurien käärimä.

Mustan metelin keskellä
pysähdyin ja rukoilin valoa.
Katsoin syvälle kauhun silmiin
ja sanoin: "Tervetuloa takaisin".
Ne taukosivat ja sanoivat:
"Olemme uskollinen ystäväsi,
me palaamme kunnes päästät irti,
kunnes hyväksyt
että et voi hallita tätä elämää,
kunnes tajuat että ainoa asia
jota pelkäät olet sinä itse".
Silloin muistin
että aina kun ne tulivat kylään
minä opin ja tulin vapaammaksi,
tutustuin paremmin itseeni,
tunsin rauhan syvemmin kuin ennen.

Tänään astuin askeleen taakse.
Astuinko?
Opin tuntemaan itseäni,
että en ollut niin kaukana kuin luulin,
että saan parantua,
että opin päästämään irti.

Arvostan uskollisia ystäviä.

Tämä sivu on omistettu Robert Burneylle jonka kirjoitukset antoivat minulle rohkeuden sisäisen kauhun kohtaamiseen.
Levollisuus