Suuremmassa


Astelin rauhaisasti ei minnekään
kun hän saapasteli minua vastaan.

Hän pysähtyi ja katsoi minua silmiin.
Hänellä ei ollut kiire mihinkään
ja joutilas olin minäkin.

Hän istahti, pisti piipuksi,
veti henkäyksiä,
tuijotti ajelehtivia savuja
mutta katseli kauemmas kuin silmä näkee.

"Minä olen hiljaa", hän sanoi.
"Ihmiset vain hosuvat".

Hän helli piippuaan
omiaan miettien,
kokonansa tässä
mutta läsnä suuremmassa.
Sitten hän tyhjensi piippunsa,
hymyili ja lähti.

Katselin hänen jälkeensä,
nousin,
oikaisin nurmikolle
ja olin läsnä suuremmassa.


Elämän laulu