Tartun puhelimeen.
Taas.
Minun täytyy kuulla äänesi,
tuntea se vahva puu joka olet,
koskettaa kalliotasi.
Kun minun piti kohdata todellisuus,
sinä olit vierelläni.
Kun minun piti kohdata itseni,
sinä olit vierelläni.
Kun tarvitsin pakoa todellisuudesta,
sinä olit vierelläni.
Kun tarvitsin pakoa itsestäni,
sinä olit vierelläni.
Olemme itkeneet yhdessä;
sinä tunnet elämäni naiset.
Olemme nauraneet yhdessä;
sinä tunnet elämäni naiset.
Kun pelkäsin itseäni
enkä uskaltanut avata helvetin portteja,
sinä otit avaimen
ja menit polttaviin liekkeihin.
Kun pelkäsin tätä maailmaa
enkä uskaltanut avata helvetin portteja,
sinä otit avaimen
ja näytit että pelkäsin vain itseäni.
Joskus uskallan elää
vain viisi minuuttia kerrallaan.
Voin kohdata nuo tappavat minuutit
vain tietäen että sinä pysyt vierelläni.
Soitan sinulle mutta et vastaa.
Minun on annettava sinun mennä
ja kohdattava maailma yksin.
Silloinkin kun et ole vierelläni
opetat minua elämään.
Tiedän että soitat minulle takaisin.
Soitathan?
Huomaan rukoilevani puolestasi.
Sait minut unohtamaan itseni
silloinkin kun et ollut lähelläni.
Vai rukoilenko sittenkin itseni puolesta
jotta en menettäisi sinua?
Silloinkin kun et ole vierelläni
opetat minua elämään.
|
