Luulin eläväni turvallisimmassa paikassa
katsellen ja kuunnellen muita lintuja.
Joskus ne tulivat niin lähelle häkkini kaltereita
että saatoin melkein koskettaa niitä.
Kukaan ei saanut häiritä kotini rauhaa.
Halusin vain pitää sen puhtaana ja kauniina.
Silloin tällöin yksinäinen satakieli lauloi
niin kauniisti että se sai minut itkemään
ja kaipaamaan jotakin jonka muistin hämärästi,
jotakin niin tuttua että minun on täytynyt tuntea se joskus,
jotakin joka minulla on varmaan ollut kauan sitten,
mutta jonka olen häkissäni unohtanut.
Hänen laulussaan kaipaus kantautui häkkiini
kurottuen minua kohti kuin yksinäinen sumu,
paljastaen turvapaikkani tyhjyyden
ja murtaen jokaisen järkeni selityksen.
Avasin oven ja pakenin.
En välittänyt siitä mihin tulin,
halusin vain juosta pois.
Löysin jotakin tuttua jonka tunnistin heti,
jotakin jonka olin unohtanut kauan sitten,
jotakin jota ei koskaan voi vangita häkkiin.
|
