Syvällä sydämessäni
monien porttien ja lukkojen takana
nimetön suru odottaa hiljaa.
Musiikki, kaikkien surujen mestari,
kolkuttaa joskus sen portteja
ja yrittää antaa sille nimen,
kutsuen sitä hiljaa esiin
syvistä kammioistaan.
Muistot lapsuudesta
ja elämäni viime vuosista
herättelevät sitä varoen.
Silloin se vuodattaa muutaman kyynelen
yksinäisessä hiljaisuudessa.
Sen suuruus on piilossa
sydämeni synkissä varjoissa.
Se odottaa nimeä,
kuiskattua kutsua.
Silloin se nostaisi päänsä,
antaisi minun nähdä voimansa
ja kuulla pelottavan karjaisunsa.
Kutsun sitä varoen,
peläten kohtaavani kuoleman
mutta jonkin minussa pitää kuolla.
Rakas suruni, herää,
tule ylleni kuin vahva aalto
joka vie kauas rannalta
virrassa jota vastaan ei voi uida.
Vie minut tuntemattomiin paikkoihin,
syvyyteen jossa ei voi hengittää,
pimeyteen jonka voi vain tuntea.
Anna minun nousta pintaan vapaana,
sen kapean portin läpi kompastelleena
joka vie elämään.
Herää ja anna minun vihdoin itkeä.
Muuta itsesi kyyneleiksi,
vapinaksi ja huokauksiksi.
Anna minun hyvästellä sinut.
Tiedän että jäähyväiset ovat tuskaiset
mutta olen tyytyväinen kun olet mennyt.
Herää,
herää viimeinkin,
ja tee elämäni helvetiksi
joka avaa oven taivaaseen.
| 