Yritin kulkea omaa tietäni
onnea ja iloa etsien
kohti kohtaloni täyttymystä
pois menneisyyden haavoista.
Huomasin olevani tiukoissa köysissä
kiinni menneisyyden ankkureissa,
peläten jättää ainoaa turvapaikkaani,
sen varmoja sääntöjä
ennustettavia tapahtumia
tuttuja rajoituksia
tuttua syyllisyyttä ja häpeää.
Paranemisenikin perustui häpeään:
en ole tarpeeksi hyvä ellen muutu.
Avaan solmut ja ankkurit uppoavat häpeään.
Ne saavat mennä: turvallisuuteni on minussa.
Katso silmiini.
Katsot kapinallisen vapaisiin silmiin.
Olen kohottanut silmäni
ja seison selkä suorana.
Katso silmiini.
Häpeä on poissa.
Ne palavat elämän tulesta.
Ne ovat auki - ensimmäistä kertaa.
| 